Minne haluan ajella Tallinnassa, jos nyt haluan suunnata sähköpyöräni jonnekin? Haluanko ajella Vapaudenaukiolle eli Vabaduse väljakulle, vilkaistakseni sisään Kunstihoonen alanurkan pikkubaariin nähdäkseni jonkun tuttavan, vaikkapa ystäväni Leonhard Lapinin. Hän on juuri saattanut laskeutua työhuoneeltaan kadun tasolle juodakseen kupposen teetä, tai olisiko hän valmis jopa pieneen viininautintoon. Viimeksi kun hänet näin tuossa paikassa hän tarjosi minulle lasillisen tai kaksi. Nyt voisin suorittaa vastapalvelun. Kertoisin samalla Kehäradan taidepalkinnosta ja näyttäisin mukanani tuomasta betonialan lehdestä kuvan hänen palkitusta teoksestaan muiden palkittujen ohella. Ei, en nyt pysähdy baarin kulmalle ja tuskin Leo olisi paikallakaan, onhan nyt Suur Reede - Pitkäperjantai. Jatkaisinko matkaa Raatihuoneentorille, Raekoja platsille istahtaakseni torinkulmalle högveinilleja nähdäkseni ystäväni Ain Valdmanin tulossa virkahuoneestaan torille. Hän olisi kiiruhtamassa kaupungintalolle ottaakseen osaa johonkin merkittävään kokoukseen – hänet pysäyttäisin. Kai hänellä nyt olisi aikaa ainakin pikkusikarin verran. Ain on kuitenkin puhkusel– lomapäivällä.
Kaiken aikaa olen matkalla Kissanhäntään, ystäväni, malta se hetki. Mietin matkalla tuon puun ja tuon tornin ikää. Tornista olen varma, Pikk Hermann rakennettiin nykyiseen korkeuteensa 1400-luvun lopulla. Puu näyttää hyvin vanhalta. Ehkä se istutettiin silloin kun linnoitus lakkasi olemasta linnoitus. Siitä on aikaa 160 vuotta.
Pitkäperjantai - Suur Reede on Virossakin lomapäivä, vaikka pääsiäispäiviä - lihavõtted ei olekaan kuin yksi pääsiäissunnuntai. Mikael Agricola muuten keksi tämän meidän suomalaisen sanamme pääsiäinen paastosta pääsyn merkiksi. Virolaiset taas viettävät lihan ottamista eli lihavõtted. Viron ortodoksit eli oikeauskoiset, õigeusklikit, he viettävät pääsiäistä vasta vappuna. Juliaanisen kalenterin mukaan pääsiäinen on silloin kautta koko oikeauskoisen maailman. Sivumennen sanoen Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä samaan aikaan meidän muiden kanssa – miksipä ei, mutta kummallista sekin – missä ovat perinteet? Minua muuten kiehtoo tuo ortodoksien pääsiäisyön pitkä messu ja siihen liittyvä kirkon kierto kolmeen kertaan. Mielessäni pyörii Kyproksella vietetty pääsiäisyö ja intensiivinen kirkonkierto. Tosin en ymmärrä miksi viimeksi kun seurasin Aleksanteri Nevalaisen katedraalin kiertoa Toompealla vuosi sitten, kirkko kierrettiin vain yhden kerran? Ihanaa muuten kun ortodoksien sivulla kutsuvat Aleksander Nevskin katedraalia tuolla Nevalaisennimellä.
Italian sukulaisilta kuulen katolisten pääsiäinen olevan samaan aikaan kuin meilläkin. Heillä tosin pitkäperjantaita ei vietetä vapaapäivänä. Eikä heillä ole myöskään toista pääsiäispäivää – vain pääsiäissunnuntai. Ekumenia ei siis nyt toimi ainakaan pääsiäisen vieton suhteen, eipä taida juuri muutenkaan toimia, sillä kristillisillä kirkoilla on perustavia ja ratkaisemattomia mielipide-eroja. Riidat taitavat kuulua kirkolliseen perinteeseen.
Torit tuhon kourissa
En siis tapaa tuttaviani Tallinnan koleanpuoleisilla kaduilla. On suunnattava johonkin kiintoisaan paikkaan aivan yksin. Se paikka ei ole rautatieaseman, Balti jaamantakana sijaitseva venäläinen tori, sillä tämä mielenkiintoinen tori on nyt uudistuksen ja remontin alla. Melko todennäköisesti tälle ihanalle perinnetorille tapahtuu sama katoaminen kuin aikanaan Kadakatorille. Kyllä kai te kaikki muistatte vanhoihin kasvihuoneisiin majoittuneen Kadaka turg’in. Sinne bussit kuljettivat väen suoraan satamasta. Ei ole eikä tule entisenlaista Kadaka turg’ia eikä entisenlaista Jaama turg’ia.
Vanha kunnon Jaama turg on nyt rakennustöiden kourissa. Arkkitehtitoimisto Koko Tallinnasta on laatinut uudistussuunnitelman. Toimisto on tehnyt muutamia mielenkiintoisia töitä. Parhaana esimerkkinä Lennusadam – suosittu uusi merimuseo, kiinnostavina esimerkkeinä Fahle-talo, Kogerin vanhan tehtaan päälle rakennettu asuintalo, jonka voisi kuvitella olevan lähes esikuva nyt Helsingissä EKE:n Jätkäsaaren bunkkerin päälle rakennettavalle asuintalolle virkistyskeskuksineen. Rotermanin uudet vanhan talon päälle rakennettavat nappulat ovat myös kiinnostavia. Tuota Vabaduse väljakun härveliä olen kyllä hieman ihmetellyt, mutta ei kai se ole varsin huonokaan yritelmä tässä monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden kaupungissa.
Pysähdys torilla
Minulla ei ole pitkä matka Kassisabaan. Se on tämän hetkinen kiinnostuksen kohteeni. Ei, silti se on ollut kiintoisa paikka jo kaikkina Tallinnan vuosina. Matkalla hieman mutkittelen, haluan ajaa Vapaudenaukion ja Raatihuoneen torin kautta. Näen joukon vanhan mallin asetakkeihin sonnustautuneita nuoria mieheä. Jotain on tapahtumassa. Lisää väkeä kokoontuu Vapaudenaukiolle. Torille ryhdytään asettelemaan kynttilöitä. Onko niitä yli 20000? Torilla muistettiin 67 vuotta sitten tapahtunutta virolaisten kyyditystä Siperiaan.
Maaliskuun 25 päivänä vuonna 1949 Neuvostoliitto karkotti 22000 virolaista Siperiaan. Koko Baltiasta karkotettujen määrä oli samaisena vuonna 95000 henkeä. Moni jäi matkalle. Hengissä säilyneistä virolaisista suurin osa vapautui vuonna 1958. Viimeiset pääsivät kotiin vasta vuonna 1965. Joku puhujista siteerasi Tuglasia. Hän oli vaikeina hetkinä sanonut: "Olemmeko nyt kadottamassa viimeisenkin optimismin?" Ja jatkoi: "Meidän yksilöllinen elämämme voi vuosikymmenten palossa loppuakin, mutta näin ei käy koko kansalle. Kansa jatkaa elämässään suoraa vuosisataista linjaa eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen.“
Kissanhäntä, se on kaupunginosan nimi
Nimi on saanut alkunsa saksalaisten Katzenschwantz kissanhännistä. Kissanhänniksi kutsuttiin maalinoitusten ulkoporteilta johtavia teitä. Maavalli oli nimeltään kissa. Kassisaba on hieman yli kolmen tuhannen asukkaan „tiivis ja matala“ alue Toompean juurella, pohjoisen puolella. Silloin kun Tallinna vielä muodostui kahdesta „linnasta“, tämä pohjoisen puoleinen linna toimi Toompean linnan kasvimaana ja palvelusväen asuma-alueena.
Yläkuva esittää näkymää Kassisabalta Toompealle noin vuodelta 1670. Kartta 1860-luvulta osoittaa Toompean linnalle kuuluneet alueet. Siinä Kassisaba on harvaan asuttuna, mutta keskeisenä alueena. Talot ovat keskittyneet lähinnä Paldiski maanteen ja A. Adamsoni tänavan varteen Silloisilta nimiltään kadut olivat Baltischportsche ja Armenstrasse, sittemmin 1881 Falcksparkstrasse. Tallinnan maalinnoitus poistettiin virallisesta maalinnoitusten luettelosta vuonna 1857.
Kassisaban alue luovutettiin Tallinnan raadin toimesta saksalaiselle ritarikunnalle vuonna 1348 karjalaitumeksi sekä heinä- ja vihannesmaaksi. Tällä alueella ei siten vallinnut vanhoina vuosina Hansakaupunkien Lubeckin oikeus. Siellä oli oma Toompean tai Saksan Ordun oikeus. En ole nyt kuitenkaan sotkeutumassa kaikkeen tuohon vanhaan. Haluan katsoa miltä Kassisabassa nyt juuri tänään näyttää.
Yläkuvassa on näytetty Tallinnan keskikaupungin teemasuunnittelun miljöösuojelun kohteet. Vanhan kaupungin muinaismuistosuojelun alue on harmaalla värillä. Ruskealla värillä merkityt alueet ovat miljöösuojelun kohdealueita. Kassisaban alue on suojeltua aluetta. Rakennukset on luokiteltu sen mukaan ovatko ne rakennuksina suojeltavia tai ovatko ne miljöökokonaisuuden osana suojeltavia. Kartan punaiset rakennukset ovat rakennuksina arvokkaita. Värin vaaletessa korostuun miljööllinen suojeltavuus. Harmaat rakennukset ovat 1960-luvulla tai sen jälkeen rakennettuja.
Kerroksellisuus kiehtoo
Kassisaba ei ole mikään varakkaiden alue. Ei vanhastaan eikä varsinaisesti nytkään. Siellä ei ole yhtään komeata puistokatua eikä alueen sisäistä puistoa. Kadut ovat yksinkertaista ruutukaavaa. Se mikä Tallinnan vanhoilla asuntoalueilla viehättää on kerroksellisuus. Se sama juuri viehättää Kassisabassa. On ehkä joitain rakennuksia 1800-luvulta, mutta selkeästi näkyvät 1900-luvun alun tsaarinajan koristeelliset puutalot – monet aivan ränsistyneessä kunnossa, mutta silti useimmat asuttuina. Itsenäisen Eestin ajasta muistuttavat erityisesti kivirakenteisella porrashuoneella varustetut „Tallinna majat“. 30-luvun tuotteina sekaan pulpahtaa pari ihanan valkoiseksi rapattua funkistaloa. Koidu kadun stalininaikaiset kolmikerroksiset sympaattisen oloiset rakennukset ovat päässeet vain keltaisella väritettyjen miljöörakennusten statukseen. Osana kaupunkikuvaa ovat sitten uuden itsenäisyyden ajan modernit puutalot. Tilanteen ihanaa karheutta korostavat rinnakkain nököttävä, miltei pystyyn nukahtanut vanha pitsiverhoinen 15-luvun kauhtunut talonpahanen vieressään samalta ajalta peräisin oleva viimeisen päälle hienosti kunnostettu uudelleensyntynyt. Aluksi ajattelee että pitsiverhojen takana asuu joku mummo 20-luvulta, kunnes ajattelee omaa ikäänsä ja havaitsee itsensä syntyneeksi 30-luvulla – silloin tajuaa hetkeksi realiteetit ajan suhteen. Niitä mummoja ei juuri enään ole – vain verhot ovat jääneet muistoksi.
Villardi tänavan varrella asustelee ihana talo. Valitettavasti tuleva remontti hävittää myös nuo puhuvat seinät. Tallinnassa kuuntelen erityisen hiljaisuuden vallitessa seinien sanomaa. Se on harvinaista kuultavaa. Suomessa puhuvat seinät ovat peittyneet lohkeilevan lateksin alle – jos niitä enää onkaan?
Koidu tänavan stalinilaismiljöö on parempi kuin ajan muistot. On muuten mielenkiintosta että suuruudenhullun Stalinin aikana rakennusten mittakaava pysyi ihmisen koossa. Vasta Hrutsov ja elementtiteollisuus räjäyttivät pankin.
Virolaiset arkkitehdit osaavat puurakentamista ja uuden sovittamista vanhaan. Uusi ei pöyhkeile, se asettuu harmoniaan. Ei aina, mutta täällä vaatimattomuuden ja tyylikkyyden Kassisabassa kyllä. Siksi kai haluan usein käydä täällä kiertelemässä. Täällä ei sinänsä ole mitään. Ei ihmisiä kadulla, ei kauppoja eikä kapakoita. No kyllä kai sentään Kassisabasta löytyy yksi baari ja yksi kauppa. Juuri tuo hälinän puute kai tänne jalgrattaan johtaa.
