Belgian terrori-iskut järkyttävät. Kymmeniä ihmisiä on menettänyt henkensä ja satoja on loukkaantunut. Loukkaantuneiden joukossa on myös suomalaisia. Suurin osa kuolleista on kristittyjä. Joukossa lienee myös muslimeita, muitakin kuin itsemurhapommittajat. Sankaritekoina terrorismia pitävät hyvin monet ihmiset maailmassa – nuoret ja vanhat. Se on kammottavaa ja se on väärin. Miksi terrorismia harjoitetaan? Miksi teko koetaan niin arvokkaaksi, että sen eteen kannattaa uhrata elämänsä? Siis kaikki mitä ihmisellä tässä elämässä on. Elämän jälkeen ei ole mitään. Ei edes tilaisuutta nähdä miten maailma muuttui tuon uhrauksen jälkeen. Olette eri mieltä? Sanotte että elämän jälkeen tulee ylösnousemus ja tuhatvuotinen valtakunta. Ja että terroristit joutuvat ikuiseen tuleen. Itse he ajattelevat pääsevänsä paratiisiin nauttimaan palmun juurelle sonnustautuneiden gasellisilmäisten neitojen hoivaa. Neidot ovat täysin puhtaita ja verettömiä. Huurit, nuo täydelliset kaunottaret tarjoilevat heille raikasta viiniä ihanan mirhamin tuoksun hivellessä heidän taivaallista hajuaistiaan.

Persialaiset kivipiirrokset tuhannen vuoden takaa esittävät Profeetta Muhammedin vierailua paratiisissa ja helvetissä. Paratiisissa on hieman ahdasta, helvetissä väljempää.

Heidän uhriensa suhteen, ja meidän suhteen, jotka pelkäämme heidän uhrikseen joutumista, tilanne saattaa olla epävarma. Useimmat meistä kristityistä ja useimmat muslimeista, niin kuin myös juutalaisista, eivät ole niinkään sataprosenttisen varmoja paratiisin olemassaolosta. Ja vaikka uskoisivatkin paratiisin olemassaoloon, heiltä puuttuu tutkittu ja varmistettu tieto paratiisin olosuhteista. Tästä kertoi jo Mika Waltari romaanissaan Mikael Karvajalka. Hän kertoi Turun tuomiokapitulin pappisopettajan kertoneen Mikaelille tietojen paratiisista olevan hyvin puutteellisia. Tämä johtui siitä, ettei kirkon tutkijoilla vielä ollut aikaa perehtyä riittävästi paratiisin olosuhteisiin. Sen sijaan kirkon oppineet tutkijat olivat selvittäneet täysin perusteellisesti olosuhteet helvetissä. Siitä lienee osoituksena mm. Danten tietoisuus helvetin tasoista. Hän kävi siellä Vergiliuksen kansa ja havaitsi alimman helvetin 9 piirissä neljännellä kehällä olevan hyväntekijänsä pettäneitä. He olivat peittyneet kokonaan jään alle erilaisissa vääntyneissä asennoissa. Tällaista kohtaloa ainakin minä toivon terroristeille. Ovatko terroristit hyväntekijänsä pettäneitä? Olemmeko me noiden ihmisten hyväntekijöitä? Miksi he saapuivat meidän nurkkiimme? Miksi he eivät pysy kotonaan? Siellä heitä ei tarvitsisi erityisesti kotouttaa.  Asia ei taidakaan olla aivan yksinkertainen. Ehkä ei olekaan kysymys uskonnosta? Ehkä taustalla on muita voimia? Saattaisiko olla niin, että uskontoa tässä käytetään vain heikkouskoisten höynäyttämiseen? Vahvauskoiset sitten uskovat rahaan ja valtaan? Mitä se Spengler oikein sanoikaan?

Oswald Spengler: "Jokainen näistä näyttelijöistä, jokainen yksittäinen kulttuuri suorittaa oman muunnoksensa draamassa. Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi. Yksityiset draamat tosin toteuttavat kehityskulun, jonka erikoisuutena on elimellinen johdonmukaisuus, eikä tämä ole mitään muuta kuin kohtalon logiikkaa. Mutta kokonaisuudella, ihmisyyden monituhatvuotisella näytelmällä ei ole mitään kantavaa aatetta, enemmän kuin ihmisyydellä itsellään on suunnitelmaa tai päämäärää. Eine erhabene Zwecklosigheit – ylevä päämäärättömyys."

ISIS - terrorismin harrastelija
No kysytään sitten ovatko juuri muslimit terroristeja? Ajatellaan meidän aikaamme. Tai ajatellaan minun aikaani. Sinä lukijani voit olla vielä liian nuori ajattelemaan aikaa.  Onko nyt menossa jotain historiallista ja ainutlaatuista? Onko tämä ennen näkemätöntä? Voiko meidän aikaamme verrata johonkin ennen tapahtuneeseen?
  
Halusin varmistaa tietoisuuttani juuri kun olin tätä tekstiä viimeistelemässä. Olihan yöpöydälläni kesken lukemisen Jaakko Hämeen-Anttilan teos Islamin miekka, 0tava, 2012. Uskoisi sieltä löytyvän jotain ajankohtaisempaa kuin nuo Spenglerin mietteet. Hämeen-Anttilan teksti, juuri nyt terrorismin hetkellä – se hieman kirpaisee. Hän kirjoittaa: ”2000-luku ei ole kääntänyt 1600-luvun lopussa alkanutta tilannetta toisin päin. Länsimaat ovat edelleen hyökkääjän roolissa, ja islamilaiset maat, tai pikemminkin yksittäiset radikaalit ryhmittymät islamilaisessa maailmassa, ovat kyenneet tekemään vain satunnaisia iskuja, jotka monella tavalla jäävät Afganistanin ja Irakin miehitysten varjoon… Afganistanin ja Irakin miehitykset nähdään oikeutettuina, ellei peräti amerikkalaisen sotapropagandan mukaisesti jalona ristiretkenä, jonka tarkoituksena on viedä demokratiaa sorretuille kansoille, aivan samoin kuin siirtomaaisännät toivat kristinuskon valoa siirtomaihin.” Ettäkö mekin syyllisiä?

Muistellaan terrorismia pahalla
Kai muistatte, että Hampurin pommituksessa yhdessä aallossa kuoli 40000 ihmistä? Kai muistatte senkin, että Hitler tapatti systemaattisesti viiden vuoden aikana 6 miljoonaa juutalaista. Ettehän ole sitäkään unohtaneet, että Stalin hoiteli miljoonia kansalaisiaan 30-luvulla, ennen toista maailmansotaa – ”rauhanomaisesti”. Siinä ohessa meni suomalaisia kommunismiin uskovia noin 6000 henkeä.
Muistattehan vielä senkin, että Viipurin vapauttamisen jälkeen, vuonna 1918, suojeluskuntalaiset panivat viipurilaiset siviiliryssät vaimoineen ja lapsineen muuria vasten, ja teloittivat mennen tullen ensi alkuun 200 ihmistä, myöhemmin saman verran lisää. Saatoitteko unohtaa Kambodian Pol Potin uhrit, heitä oli yli miljoona oman maan kansalaista? Tai muistuiko mieleen Hiroshima? Siinä kuoli kerralla 100000 naista, lasta ja miestä ja myöhemmin paljon lisää. Nagasakin pommi tappoi kerralla 50000 siviiliä. Tai oletteko sitä mieltä, että sodassa saa tehdä mitä vain, terrorismia on vain rauhanaikainen toiminta. No olkoon. Sitten muistutan Ruandan ja Jugoslavian etnisistä puhdistuksista. Ruandassa tapettiin lähes miljoona syytöntä ihmistä ja Jugoslavian hajoamissodissa sai surmansa neljännesmiljoonaa ihmistä. Pohjois-Irlannissa tapettiin irlantilaisten toimesta lähes 4000 irlantilaista ihmistä. He olivat kaikki, tappajat ja tapetut kunniallisia kristittyjä - no toiset olivat katolisia ja toiset olivat protestantteja. Irlannista tuli muslimimaailmalle malli ja esimerkki. Ensimmäiset arabiterroristit taidettiin kouluttaa irlantilaisten toimesta. Suomeakin kutsuttiin sympatialla ”Firlandaksi” ja luultiin ”Irlandaksi”. Hyviä ihmisiä oltiin. Missään noissa edellä kuvatuissa tapahtumissa muslimit tai islamistit eivät olleet tappajia.  Kaikki nuo tappamistalkoot olivat terrorismia pahimmillaan - ne eivät olleet sotaa! No, tämä nyt sen vuoksi että maailmassa on tällä hetkellä senlaatuinen asenne, että sodat ovat jotenkin terveitä ja eettisiä, terrorismi on taas pahaa ja epäeettistä. Tämän pahan ja epäeettisen alkujuureksi epäillään nyt islamia.

Kuka sanoo totuuden terrorismista? Aristoteleen mukaan: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.” Kuulostaako selkeältä?

Jos minä saan toivoa terroristien tulevaisuutta, päätyisin Danten seitsemännelle tasolle. Kuvassa Dante ja Vergilius tarkastelevat tuomittujen olosuhteita. Dante ei kuitenkaan mainitse syntien joukossa terrorismia. Ehkä sana oli vielä keksimättä. Nuo olosuhteet olisi kuitenkin saatava laajemmin tiedoksi terrorismista kiinnostuneille.

Kamikazeista jihadisteihin
Muslimit ovat kiistatta tehneet suurimman osan sotien jälkeisistä terroriteoista. Muslimit ovat myös erikoistuneet itsemurhaiskuihin kamikaze-lentäjien viitoittamalla tiellä. Kamikaze -lentäjille uskoteltiin heidän muuttuvan jumaliksi kuollessaan. Samaa uskovat islamin itsemurhapommittajat ja marttyyrit. Kaiken lisäksi myös lähisukulaisille on taattu pääsylippu paratiisiin. Kamikaze-lentäjät tuhosivat tai vaurioittivat useita satoja amerikkalaisten aluksia. Heidän iskuissaan kuoli 5000 amerikkalaissotilasta. Amerikkalaiset eivät lainkaan kertoneet kotirintamalla kamikaze-lentäjien toiminnasta. Sillä pelättiin olevan suuri psykologinen vaikutus kotirintaman taistelutahtoon. Sama pätee terrorismiin – terrorismi on puhtaasti psykologista sotaa.

Itsemurhapommittaja syöksynässä Zero-koneella kohti jumaluutta II maailmansodassa. Vaikuttaa siltä etteivät muslimit sentään kaikkea ole keksineet.

Sodan viimeisinä päivinä kolme kamikaze-joukkoja johtanutta amiraalia suoritti oman kuolemanlentonsa. He eivät halunneet antautua vangeiksi. Mukanaan heillä oli kullakin oma samurai-miekkansa. He pyysivät anteeksi miehiltä, jotka olivat lähettäneet turhaan kuolemaan. Omat tekonsa he arvelivat sovitusuhriksi miehilleen ja näiden omaisille. He halusivat tuhkansa mereen. No sinnepä se mereen joutui. Näin he uskoivat pääsevänsä miestensä seuraan ikuisuudessa. Ehdotanpa tuota samaa niille, jotka rahoittavat terroritoimintaa siviilejä kohtaan ja lähettävät miehiään turhaan kuolemaan.

Pelon pikkupirut
Ihmetteletkö että harjoitan sarkasmia terrorismin kustannuksella. En kuitenkaan pilaile terrorismin onnettomien uhrien ja heidän omaistensa kustannuksella. Suren heidän puolestaan. Haluan pilailla terroristien kustannuksella. Haluan ilmaista nauravani heidän toiminnalleen. He, nuo pienet pikkupirut, he palvelevat pelkoa. Ja juuri pelko ruokkii terrorismia. Pelkoa synnytetään rahan ja vallan vuoksi. Pelkoa haluavat ne, jotka kaiken taustalla rahoittavat terrorismin. Terrorismi ei ole yksilön spontaania raivoa. Se on tarkkaan suunniteltua bisnestä. Pelon avulla yritetään saada terrorismia käyttävien klikkien hallintaan öljylähteitä ja muita rahan ja vallan lähteitä. No, siis pyrkimys sattuu olemaan sama kuin minkä vuoksi meidän eurooppalaisamerikkalainen klikkimme on halunnut alistaa öljylähteet omaan hallintaansa jo siinä vaiheessa kun asia hyväksi havaittiin. Meidän ei tosin tarvinnut käyttää naurettavan heikkovaikutteista terrorismia. Meillä oli varaa lähettää paikalle kunnon kaaderit. PS. Miksi nuo viisaasti oppineet mullahit niin harvoin itse ryhtyvät panosvyön kantajiksi?

ISIS on juuri julkaissut videon joka esittelee ”paholaisten liittouman”. Suomen lippu on siinä yhtenä 60 paholaisen joukossa. Videossa sanotaan, että sitten kun lippuja on 80, tapahtuu pyhien kirjoitusten mukainen tuho, jossa kaikki vastustajat palavat poroksi – me siinä muiden mukana.

Terroriteot järkyttävät, mutta ne eivät ole massamurhan välineitä
Terrorismissa surmansa saaneita on viime vuosikymmeninä ollut 500 - 1000 henkeä kymmenvuotiskausittain. Yhteensä näitä varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella kuolleita on noin 10000 henkeä 50 vuoden ajalta. Aluksi lentokoneiden kaappaukset ja tuhoaminen olivat yleisiä. Kaiken kaikkiaan vuoden 1960 jälkeen lentokoneissa ja lentokentillä surmattiin 830 henkeä. Vuonna 2001 traaginen syyskuun mustista mustin päivä 11.9 nosti kerralla kymmenvuositilaston yli 4000 surmansa saaneeseen. Nyt parina vuotena ISIS- kalifaatin teloitukset, Boko Haramin teloitukset Nigeriassa, Bagdadin jatkuvat pommi-iskut ja viime vuoden Pariisin rankka terrori-isku ovat pitäneet nyt elettävän vuosikymmenen tason korkealla. Siihen surullisen masentavan lisän toivat Brysselin iskut. Niin, nyt siis puhutaan terrorismista. Syyrian sodassa on kuollut kyllä 250000 ihmistä, mutta se ei ole virallisen kielenkäytön mukaan terrorismia jos sotaa käyvät osapuolet kaikkia sotaetiikan sääntöjä noudattaen listivät toisiaan. Siviiliuhreja Syyriassa on noin 70000.

Maailmassa kuolee vuosittain murhissa noin 6 ihmistä 100000 asukasta kohti, itsemurhissa vastaava luku on 8, ja liikenne-onnettomuuksissa kuolee 10 ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. Varsinaisten sotatoimialueiden ulkopuolella siviileihin ja ulkopuolisiin kohdistuvaan terrorismiin kuolee 0,01 ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. On melko yllättävää miten terrorismi koetaan niin suurena yhteiskunnallisena uhkana kuin se koetaan. Me julistamme sotia terrorismia vastaan, kun vastaavasti sotia ei julisteta itsemurhissa tai liikenneonnettomuuksissa kuolemista vastaan, saatikka murhissa kuolemista vastaan. On 600 kertaa todennäköisempää että sinut murhataan, kuin että joudut terrorismin uhriksi ja 1000 kertaa todennäköisempää, että kuolet liikenneonnettomuudessa. Helpottaako?

Arabikevät muuttui arabisyksyksi
Amerikkalaisten ja eurooppalaisten strategien suunnitelmat muslimimaailman pakkodemokratisoimiseksi ovat epäonnistuneet - ja vielä aivan surkealla tavalla. Nyt mietitään miten tilanne voitaisiin palauttaa. Mistä löytyvät ne itsekkäät johtajat, jotka keräävät taivaan tuuliin hajonneen vallan yksiin käsiin. ISIS ja kalifaatit ovat osa tällaista yritystä. Vallan uudelleen jakoon uskovat juuri pelkäämämme terroristit. Heitä ei saa pelätä.  Tämän näyttävät myös Brysselin asukkaat havainneen. Uudistan pyyntöni: Hyvät sodan osapuolet, voitteko ryhtyä neuvottelemaan rauhasta? Sodan rahoilla voidaan tehdä huikea määrä rauhan työtä. Ja sen verran voi kaupanteossa sananvapaudessakin tinkiä, että jätetään sovinnolla virtuaaliolennot Herran rauhaan - jos se on rauhan hinta. Voitte jopa tukea ystäväni Eero Paloheimon suurta aatetta armeijoiden yhdistämisestä pallomme pelastamiseen. Klikkaa: http://unite-the-armies.org/fi
Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.