Olen omalla alallani penännyt debattia. Minua harmittavat kaikenlaiset esitelmätilaisuudet, joissa luennoitsijat paasaavat silmät lähes puoliksi kiinni ja suu vain puoliksi auki oman jargoninsa tai sitten lukevat vakaasti paperista - ehkä jonkun avustajan kirjoittaman tekstin painovirheineen. Viimeksi mainittu tapahtuu yleensä tosin vain harvoille ja valituille virkamiehille tai ministeritasoisille luennoitsijoille. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa totuus. Kirjoitinhan juuri vastikään blogissani ministeristä, joka puhuu kivenkin hunajaksi. Katso: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/01/liikenne-arvossa-arvaamattomassa.html
Isoa kuvaa hahmottamassa
Muistan myös aina vanhoilta ajoilta silloisen ministeri Matti Puhakan (SDP). Hän tuli Aulangon seminaariin puhumaan liikenneturvallisuudesta liikenneministerin virkanimikkeen antamalla pätevyydellä. Koulutukseltaan hän oli työteknikko. Tämä oli hänen ensimmäinen ministerikautensa Kalevi SorsanIV hallituksessa. Katsoin vierestä kun hän tuli ulos virka-autostaan. Hän esitteli muistiinpanonsa. Ne olivat pienellä paperinpalasella. Niitä oli juuri automatkalla hät’hätään kyhätty. Niin hän sanoi. Ajattelin mitä ajatella kuuluu. Mutta yllätys, yllätys! Ministeri Puhakan esitelmä teki vaikutuksen. Se oli ehdottomasti paras esitelmä liikenneturvallisuuteen vihkiytyneiden ihmisten esitelmäpaljouden joukossa. Puhakka myös osoitti kokonaisuuden hahmottelukyvyn hallintaa. Se taitaa olla ratkaisevan tärkeä ominaisuus esitelmän pitäjällä. Tarkoitan kokonaisuuden hahmotelmaa kaikkine variaatioineen. Sellaista johon muut voivat tarttua ja löytää siitä uusia mahdollisuuksia. Tulevaisuuden ituja – ehkä. Nykyisessä kielenkäytössä tuota hahmotelmaa variaatioineen, kontrapunktit mukaan luettuna, sitä kutsutaan muotisanalla: ISO KUVA. Meidänkin ministerimme ja muut vakiopuhujat muistavat aina mainita tuon sanan tai nuo kaksi sanaa. Vai ovatko nuo sanat sulautumassa yhdyssanaksi? Kohta varmaan puhutaankin isokuvasta.
Isokuva sen kun suurenee ajan mukana. Ennen vanhaan isokuva oli kurkistus omasta avaimenreiästä. Nyt isokuva ylittää käsityskyvyn rajat. Toisaalta kun katsoo kreikkalaisten filosofien mietteitä, havaitsee meidän elävän ateenalaisten aikaa. Sokrates kuuluu sanoneen näin: ”Tiedän vain sen, etten tiedä.”
Puhumisen mestareita
Debatti olisi hyvä asia. Dialogi. Britannian parlamentissa tuo näyttää onnistuvan, Siinä eivät puhu vain sanat – mukana on myös kehon kieli. Puhe ja vastapuhe sinkoilevat. Heti, välittömästi. Ajauduin nyt ajattelemaan suuria puhujia. Puheissa pitäisi kuulemma olla kolme asiaa. Jos on enemmän, niitä on liikaa, mutta vähempikään ei riitä - silloin asiaa on liian vähän. Mietin. Kyllä yksikin asia riittää. Vai mitä sanotte näistä maailman kuuluisimmista puheista:
Aiskhylos: ”Sodassa ensimmäinen uhri on totuus.”
Voltaire 1700-luku: ” En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se. ”
Winston Churchill 1940: ” Koskaan aiemmin näin moni ei ole ollut kiitollisuudenvelassa näin harvoille.”
Albert Einstein:” Peace cannot be kept by force. It can only be achieved by understanding.”
John F Kennedy 1961: "Älkää kysykö mitä teidän maanne voi tehdä teidän hyväksenne, kysykää mitä te voitte tehdä maanne hyväksi.”
Martin Luther King Jr.1963: “I have a dream."
Urho Kekkonen 1975: “Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan.”
Ronald Reagan 1987: "Mr. Gorbachev, tear down this wall!"
Sauli Niinistö, valtiopäivien avajaisissa vuonna 2016, oli huolissaan meistä; ”Että jos jotain maailmalla ihmettelevät niin sitä etteivät nuo suomalaiset saa enemmän irti itsestään, vaikka liki kaikki on kohdallaan,”
Sokrates ja Alkibiades olivat molemmat sotasankareita. He olivat myös puhujia. Sittemmin Sokrates keskittyi filosofiaan ja tuomittiin lopuksi kuolemaan nuorison villitsemisestä. Alkibiades sanoi persialaissotien pakolaisongelmiin liittyen: ”Oikeaa isänmaanrakkautta ei osoita se, joka luopuu kaikesta vastarinnasta, kun hänet on vastoin oikeutta karkotettu, vaan se joka kiihkeästi yrittää voittaa takaisin menettämänsä.” Jean-Baptiste Regnaultin kuvassa vuodelta 1781 Sokrates repii ystäväänsä Alkibiadesta pois maallisista huveista.
Miksi kelvotonta kielenkäyttöä?
Mikä antoi kimmokkeen tälle puheenaiheelle? No, useitahan niitä kimmokkeita nyt tälle viikolle mahtui. Olen joko tulossa hyvin vanhaksi tai sitten minulta jäävät tärkeät piiloviestit havaitsematta. Mistä siis on kysymys. No, siitä on kysymys, että haluaisin sensuroida paskan puhumista. Kysyn tarkoitusta sille, että suositussa ”Uutisvuoto”-ohjelmassa Rovaniemen ”Sauli Niinistö” vääntää presidenttimme valtiopäivien avajaispuheesta hakkaraisvitsiä ja lopuksi sulloo nämä miehet henkisesti samaan pakettiin. Ketä naurattaa? Tai että Tuusulan ”Paavo Väyrynen” lopsauttelee suustaan mulkkujuttuja ja Silvia Modig niitä naureskellen kuuntelee lähietäisyydellä. Ei edes paukauta korville. Toista olisi tehnyt Marianne Laxén. Hän olisi vähintään vaatinut anteeksipyyntöä.
Uutisvuodossa otetaan esiin Venäjän ja Suomen liput ja pilaillaan kusipäiden Venäjästä. Yleleaksin sinänsä loistavassa ohjelmassa, jota Krisse Salminen ihanasti juontaa, sorrutaan harvemmin hölmöyksiin, mutta nyt eilen kyllä.
Kusipäitä ja kivespusseja
Suomen Yleisradiossa kuulemma ei saisi käyttää kusipää-nimitystä venäläisistä, sen oli nimeltä mainittu toimittaja todistanut jossain toisessa ohjelmassa. Kusipäisyyden korostaminen olisi taas sallittua Maikkarilla, minkä samainen toimittaja oli todeksi väittänyt. Onko tässä mitään järkeä? Kyllä kai valtion televisiolta voisi edellyttää viihdeohjelmissakin sivistynyttä kielenkäyttöä? Jos on jotain tiedotettavaa, menisi se paremmin perille ilman paskanpuhetta. Yleleaksin Tellervo von Appelgren ”muistelee” samaisena iltana eli juuri eilen, sähkönsiirtoyhtiön vastasyntyneen toimitusjohtajan suurikokoisia kiveksiä. Onko tällaisilla paskanpuheilla edistettävissä yleistä yhteisymmärrystä vai ovatko ne vain sananvapauden rajojen testausta? Jos nyt ei tullut katseltua noita kahta huippusuosittua esitystä, niin tästä klikkaamalla ne löytyvät:
Uutisvuoto: http://areena.yle.fi/1-2807217
Yleleaks: http://areena.yle.fi/1-2664190
Ovatpa ajat muuttuneet sitten valtakunnansovittelija Jorma Reinin ja kumppaneiden kikkelikorttien. ”Tupolevin veljesten” eli tulopoliittisen sopimuksen miespuolisten neuvottelijoiden Lapin seminaarista tasa-arvoasiamies Marianne Laxénille lähettämä ja kansliaministeri Ilkka Kanervan perille toimittama ranskalainen postikortti aiheutti kiivaan mediapelin, tasa-arvokeskustelun ja anteeksipyyntöjen vaatimuksen.
Reini sitten pyysi anteeksi, mutta tempulla taisi jäädä polttomerkki. Oltiinko silloin turhantärkeitä? No kysyn, koska silloin pidin tuota vain tuhmana vitsinä. Siinä ei pilailtu kenenkään yksilön kustannuksella. Tai no, ehkä vieläkin pahempaa? Juuri sitä samaa mistä Uutisvuodossa ”puolipuhuttiin”.
Katso tuosta kun valtakunnansovittelija Reini pyytää anteeksi. Vaikuttaa vilpittömältä.
Lisää ärsyyntymistä
Alkusysäys tähän kiukutteluun tuli A-talk puheohjelmasta jossa käsiteltiin homeopatiaa. Keskustelijoina olivat lääkäri Liisa, hunk-tanssija Jani, lääkäri Markku ja lähihoitaja Teemu. Oli siis puhe homeopatiasta. Lääkäri Liisa oli myös homeopaatti. Hunk-Jani oli syöpään sairastuttuaan hoitanut itseään homeopaattisesti eli uskomuslääketiedettä käyttäen. Hups! Nyt kun kirjoitin noin, lääkäri Markku suuttuisi. Homeopatialla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa, ei lääkkeiden eikä tieteen kanssa, se on puhdasta puoskarointia. ”Lasi kraanavettä ei ole lääke”, sanoo lääkäri Markku. Tieteessä taas tulisi vertailevin tutkimuksin osoittaa hoidon teho ja vaikutukset. Mitään tällaista tieteellistä tutkimusta ei sisälly homeopatiaan. Näin sanoo lääkäri Markku. Lähihoitaja Teemu säestää.
Se mikä erityisesti kummastuttaa ”oikeiden” lääkäreiden puheissa, olivatpa he sitten lääkäreitä tai lähihoitajia, on ihmisen henkisen elämän tietoinen kieltäminen. Suurin osa ihmisistä uskoo ”korkeampiin voimiin”. He uskovat myös rukouksen voimaan. Tämähän on uskomushoitoa normaaleimmillaan. Miksi nuo lääkärit eivät puhuneet mitään tällaisesta puoskaroinnista? Mitä se sanoikaan Einstein: "God does not care about our mathematical difficulties. He integrates empirically."
Lääkäri Markku siirtyy asemasodasta hyökkäykseen. Lähihoitaja Teemu toimii aseenkantajana. Hän ehdottaa lääkärinoikeuksien riistämistä lääkäri Liisalta. Perusteena on puoskarointi. Arkkiatri esiintyy videolla. Hän on samaa mieltä puoskareista. Hän ei hyväksy enkelihoitoa, vyöhyketerapiaa, reiki-hoitoa, lymfaa ja muuta mahdollista puoskarointia. No, jos teitä kiinnostaa tuo varsinainen asia niin klikatkaa tähän: http://areena.yle.fi/1-3073419 . Minua kiinnostaa lähinnä tuo tapa puhua näistä asioista. Voisiko vaatimaton toivomus toteutua? Puhukaa ikään kuin kanssaihmisinä – vaikka olettekin eri mieltä. Lynkkausmentaliteetti tuollaisissa keskusteluissa heijastuu kuulijoihin. He saattavat ajatella sen olevan nykysuomen normaali keskustelutapa. Vihapuheen sikiö.
Kuka olisi paras puhuja?
Hypätään taas alkuperäiseen aiheeseen. Ajattelen nyt omaa lähipiiriäni. Muistan kun aikanaan odotimme Pekka Tarjanteelta suuria puhujan lahjoja. Ajattelimme, että hänen politiikkaan menonsa tuo taivaalle uuden tähden. Olihan hän teekkarimaailman suuria esiintyjähahmoja. Petyimme. Poliittinen karisma ei näytä olevan sukua teekkarikarismalle. Toinen ihminen jolta odotin huumaavaa esiintymistä Jyväskylän kesässä vuonna 1967, hän oli ystävämme Annika Piha. Hän oli valmistautunut suomimaan ”pinnallisen taiteen” ja ”kerskailutavaroiden” muotoilua yhdessä Severi Parkon ja Antti Nurmesniemen kanssa. Erityisesti odotimme Annikalta kuivan kirskuvaa tekstiä. Hän sitten olikin sanoissaan pyöreä. Hän sanoi: ”Olisi aiheellista jättää pari vitriiniä rakentamatta ja pari mitalia hakematta.” Ehkä ymmärsi, että tällä ruoskinnalla suomalainen huippumuotoilu vähitellen katoaakin - niin kuin katosikin! Taas pettymys. Vahva taiteilijakarisma ja keskustelukarisma ei tarkoittanut puhujakarismaa. Annikan lisäksi odotimme puhetta Severi Parkolta. Severi oli hyvä puhuja. Hän sanoi:”Viimeisen 10 vuoden aikana olemme salanneet epäkohtia, tuhlanneet miljoonia valheen peittämiseen, käyttäneet rahat edustukseen, laiminlyöneet koulutuksen ja tutkimuksen, riidelleet arvovallasta. Me olemme tuottaneet statussymboleita ja pönkittäneet alan ja ammattikunnan statusta.” Hän liikuttui itse omasta karismastaan. Melkein itki puhuessaan. Se ei mene kaikkeen kansaan. Ei ainakaan minuun. Nurmesniemi, kansainvälinen maestro, hän oli vaisu myös. Hän sanoi: ”Muotoilija ei ole kuluttajan luottamusmies vaan palvelee lehdistön luomia myyttejä luksuskodeista ja kerskatuotteista.”
Etsii, etsii…
Eero! Paloheimon Eero. Siinä meillä puhuja. Joskus aina kuvittelin itseäni hyväksi puhujaksi, Eeroakin paremmaksi. Mutta ei, kyllä Eero saa pistepotin. Yleisö taputtaa, mutta ei herkisty. Hyvän puhujan täytyisi vielä tuokin tehdä.
Sitten bingo! Se etsitty puhuja on kyllä ystäväni Roger Wingren. Puhumatta paras!. Mutta nyt puhujanäyte:
"Perkeleellä on tieto ihmisen hengestä, lähteekö se ylöspäin vain putoaako se maahan, pohtii entinen suuri rakentaja, kaupungin rakentaja, ihmisen talojen rakentaja, herrojen palatsien rakentaja ja Herran temppelin rakentaja Salomon. Ja sitten hän sanoo: ”Siis minä näen, ettei mikään ylitä sitä, että ihminen iloitsee työstään, sillä tämä on hänen osuutensa. Kukaan ei pysty saattamaan häntä takaisin näkemään sitä mitä sen jälkeen on tapahtunut. Eli siitä jää se, että olimme iloisia kun teimme työtä.
Tyydytys on aina katoavaista, onni on aina katoavaista. Goethe sanoi itsestään, ettei hän ole ollut yhtäkään kokonaista päivää täysin onnellinen, koska onni johtaa haluttomuuteen ja vahingoittaa ihmishenkeä. Post coitum omne animals triste est, yhdynnän jälkeen kaikki eläimet ovat surullisia. Kylläinen päivä ei ole näin ollen päivistä suurin, suurin päivä on janon päivä. Näin sanoo ruotsalainen runoilija Karin Boije. Den mätta dagen den är aldrig störst, den största dagen är en dag av törst. Siis maailman rakastaminen tarkoittaa toivoa siitä, että on mahdollista rakastaa maailmaa, että tehtäisiin kaikki sen vuoksi että sitä voitaisiin rakastaa.”
