Nyt olen yhteensattumien keskiössä. Olin menossa arkkitehtipäiville Jyväskylään. Miksi minä, enhän ole arkkitehti? No, ilmassa oli suuren juhlan tuntua, kun Jussin ja Dyniksen toimisto Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy oli saamassa Otto-Iivari Meurmanin palkinnon. Ja saikin. Palkinto jaettiin kolmatta kertaa. Ensimmäisen palkinnon sai ystävämme Jere Maula ja toisen palkinnon ystävämme Reino Joukamo. Reino palkittiin Rauman 60-luvun yleiskaavoituksesta ja vanhan Rauman pelastamisesta. Tuon prosessin alkuvaiheissa olimme Risto Sammalkorven kanssa aktiivisesti mukana. Ihanaa aikaa kun kaikki alkoi uudistua, siis uusi yhteiskunta autoineen kaikkineen oli hahmottumassa.
Jere Maula sai ensimmäisen O-I.M –palkinnon. Toisen palkinnon sai Reino Joukamo. Nyt tuli palkinto suoraan kotisatamaan.
Panu Lehtovuori puhuu loisteliaasti
Nyt oltiin siis jakamassa kolmatta palkintoa. Panu Lehtovuori piti mahtavan hienon puheenvuoron juryn puheenjohtajana. Hän kertoi palkittavasta toimistosta kaiken ja hieman enemmänkin. Esimerkkejä linjakkaasta ja pitkäjänteisestä urbanismista Lehtovuori mainitsi Helsingin itäisten ranta-alueiden konseptisuunnitelman (2000-2003), Tammisaaren satamna (2004-2008), Pasilan konepajan yleissuunnitelman (Helsinki 2007), Ranta-Tampellan yleissuunnitelman (Tampere 2009) ja Itäkeskuksen täydennysrakentamissuunnitelman (Helsinki 2014). Kyllähän minä tiesin, että toimiston väki yrittää ymmärtää kaupunkia ympäristönä ja rakennusta orgaanisena ilmiönä, mutta että noin hyviä! Sitä oli ylpeänä ja rinta rottingilla.
Tässä virallinen tiedote:
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n väki palkitaan Otto-Iivarin palkinnolla. Koko toimiston väkeä olivat edustamassa J. P. Lehtinen, Matti Jääskö, Tuomas Seppänen, Daniel Bruun ja Jussi Murole. Liisa täällä kotioloissa ihmetteli: ”missä toimiston naisedustus?” Nostetaan hattua myös toimiston ihanille naisille.
Mörri säikähtää Risto Jarvan kaupunkitulevaisuutta
Otto Iivari oli minunkin opettajani. Rakennusinsinööriosastolla suoritimme asemakaavaopin kurssin. Siihen aikaan kaupunkien rakentamisen oletettiin kuuluvan arkkitehtien ja rakennusinsinöörien mandaattiin. Otto Iivarilta saimme näitä maagisia viisauksia. Hän oli kyllä pidetty opettaja. Tosin Otto Iivari oli myös melkoisen ärhäkkä tyyppi. Risto Jarvan tehtyä Pertti Maisalan, Jaakko Salosen ja kumppaneideni tuella kuuluisan filminsä ”Kaupungissa on tulevaisuus” Meurman ryhtyi toppuuttelemaan. Hän olisi varmaan ollut toppuuttelemassa myös nykyistä ”lisää kaupunkia” -ideologiaa. Silloin Meurman kirjoitti Uudessa Suomessa (1968): ”Uusi elokuva on saanut nykypäivän yleistyneen protestin luonteen, jota sävyttää innostuneiden nuorten tekijäin käsitys elämästä. Valitettavasti näkemys on jäänyt kovin yksipuoliseksi siinä kohden mitä kaupungin asukkaiden elinympäristöltä olisi vaadittava. Tietenkin kaupungin on pyrittävä tuottamaan tyydytystä eteenpäin ryntäävälle nuorisollekin, mutta myös kaupungin muita asukkaita on koetettava parhaimmin palvella heille sopeutuvalla elinympäristöllä, minkä ohella on muistettava kaupungin tehtävä valtakunnassa ja kansansa elämässä. Näissä suhteissa filmi antoi julistusta, jota ei voi pitää kypsänä eikä tavoitteeksi ’kelpoitettavana’. Harkinnalta puuttui vakavuus, mitä elämä kuitenkin edellyttää.”
Mörri ryhtyy opportunistiksi
Oikeastaan ihmetyttää Mörrin tiukka kannanotto. Olihan filmissä ihmisten ja autojen vilinää nopeutetuissa kohtauksissa hengästymiseen saakka, mutta ei siinä mitään kulttuurivallankumousta ollut. Ei vähääkään. Filmissä puhuttiin maapallon tulevasta 40 miljardista ihmisestä, jotka voitaisiin teoreettisesti asuttaa Skandinaviaan - jos kaikkialle tehtäisiin kunnon kaupunkia. Filmissä puhuttiin myös siitä, että Suomi pitäisi asuttaa vain lounais- ja eteläkulmastaan. Lappi, saaristo ja Järvi-Suomi jäisivät erämaaksi ja vapaa-ajan tyyssijoiksi. Mutta filmissä ei puhuttu mistään sellaisesta konkretiasta kaupunkirakentamisen suhteen, jonka olisi pitänyt asemakaavaopin emeritusprofessoria ärsyttää. Otto-Iivarilla oli myös vahvana aatteellisena tukijana yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Tatu Vanhanen. Hän puolusti väljää asumista. Tatun poika Matti on myös tunnettu nurmijärveläisyydestään. Tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu, kun Matti jälleen nousee valtaan.
Hakan Jorma Aaltonen ymmärsi Jarvan yskän
Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan tiedotussihteeri Jorma Aaltonen ymmärsi yskän toisella lailla. Hänet voisi julistaa ”lisää kaupunkia Helsinkiin” -liikkeen aiempien aikojen profeetaksi. Hän kuitenkin todellisuudessa ajatteli Hakan bisneksiä ja kirjoitti komeasti ja yleispätevästikin: ”Tästä filmistä uhoaa sitä urbaania henkeä, joka puuttuu lähiöistämme. Filmin positiivisimmat asiat ovat mielestäni sen kaupunkiystävällisyys, kansainvälisyys ja Helsingin metropoliajatus. Me emme vielä tajua sitä, mikä merkitys Helsingillä on ainoana suurkaupunkinamme. Meidän on muistettava, että Helsinki on vasta pikkukaupunki suurten metropolien rinnalla ja vasta sikiöasteella kehityksessään. En usko, että väljyyttä voidaan kaupungeissa ylläpitää, mutta yksityiselämää voidaan suojata myös tiiviissä elämänympäristössä. Tiivis keskittyminen on kaupungille välttämätön. Toisaalta taas ulkoilualueet, meillä koko Lappi, tulevat tuomaan väljyyttä elämään.”
On aika palata nykypäivään - hetkeksi
Saan vierustoverikseni arkkitehtipäivien illanistujaisissa Ilkka Halisen. Molemmat ihmettelemme toisiamme kohdannutta kunniaa - seuran suhteen. Kun mitalinjaon jälkihuuma on hieman lientynyt, ryhdymme muistelemaan menneitä tässä kaupungissa ja erityisesti haluamme ajatella tämän kaupungin tekemiseen osallistuneita ihmisiä. Ilkka haluaa mainita kolme ihmistä, jotka ovat hänen ammatillisella urallaan merkinneet eniten – kaikki kolme tämän kaupungin tekemisiin suuresti vaikuttaneita. Ensin hän mainitsee Pekka Kettusen. Pekka, Jyväskylän lyseon poika, leikisti minunkin poikani, Liikennesuunnitteluseuran perustaja, vientitehtävien puuhamies ja verkostoituja, vihan ja rakkauden mies, hän sittemmin nosti kaksi kaupunkia kukoistukseen, ensimmäinen niistä oli Kerava ja toinen oli Jyväskylä.
Yhdessä Ilkan kanssa ryhdymme ihastelemaan Ode Soininvaaraa ja hänen kolumniaan Suomen Kuvalehdessä SK20 15.5.2015. Ode kirjoittaa Pekka Kettusesta. Tuo yllätti meidät. Positiivisesti. Näin Ode kirjoittaa: ”Pekka Kettunen johti näkemyksellisesti ja voimakastahtoisesti Jyväskylää teollisuuskaupungista kohti cityä ja tehden tilaa korkean osaamisen työpaikoille. Tämä merkitsi kunnallistaloudellista riskinottoa. On aikaista sanoa miten uhkapeli päättyy. Omiltaan Kettunen ei ainakaan saanut tukea. Demarivaltuutetut syyttivät häntä väärien työpaikkojen tuomisesta kaupunkiin. Jyväskylää olisi pitänyt kehittää teollisuuskaupunkina. Se nyt ainakin olisi ollut hiipivän tuhon tie. Kettunen palkittiin potkuilla vuonna 2004.”
Se siitä, kivaa että Pekka on Oden lisäksi Ilkan ja minun yhteinen sankari. Vuonna 2001 Pekka kirjoitti kolumnissaan Keskisuomalaiseen näin viisaasti: ” Maailma ja elämän ongelmat ovat tulleet monisäikeisiksi. Siksi menestyksekkäät organisaatiot on järjestettävä niin, että ne oppivat tietämyksen rinnalla hallitsemaan tietämättömyyttä. Pyörteisessä maailmassa ja uutta luovassa tilanteessa tarvitaan aavistuksia, intuitiota, arvailua, tapailua ja luovuutta. Asioihin vaikuttavat muuttujat joudutaan määrittelemään uudelleen ja sanomatta jääneitä oletuksia on opittava kyseenalaistamaan. Näissä tilanteissa tarvitaan tietämättömyyden hallintaa, johon vanhakantainen organisointi ei sovellu.”
Olen muuten kirjoittanut Pekasta blogissani: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/02/management-by-perkele-ruoskalla.html
Kaupunginjohtaja Pekka paistattelee ja yhdistys palkitsee
Pekka Kettunen puhui keskustakehityksestä ja otti ansioita itselleen ja Liikennesuunnitteluseuralle. Kaupunginjohtaja oli ylpeä saavutuksestaan ja asetti sen lähelle itseään. Onnellista on, että Jyväskylän kävelykatu oli jo pitkällä ystävämme Pekan astuessa virkaansa. Hyviin saavutuksiin on helppo samaistua ja siihen oli Pekalla oikeus. Kukin ajattelee omaa elämäänsä ja toimintaansa. Näkee sen selkeänä. Pekka Kettunen yhdistää Jyväskylän saavutukset Helsingin rakentajateekkareiden perustamaan Liikennesuunnitteluseuraan. Hän oli seuran perustaja ja puheenjohtaja. Hän kertoo: "Seura järjesti ensimmäisen asiantuntijamatkan Ruotsiin. Teimme kymmenenä vuonna peräkkäin retket eri puolille maailmaa kävelykeskustoihin. Meitä oli noin 20 henkeä, ympäri maata, jotka kävimme Saksassa, Hollannissa, USA:ssa, Neuvostoliitossa. Kävelykeskustat tulivat suurelta osin tämän seuran ansiosta Suomeen. Kauppiaat ja liike-elämä vastustivat niitä aluksi ankarasti. Jyväskylässä voikukat kasvoivat asfaltin läpi, kun Kauppakadun muuttaminen kävelykaduksi saatiin 1995 budjettiin. Suomessa ei ymmärretty kaupungistumista. Julkinen valta ei myöskään seurustellut kiinteistönomistajien eikä kauppiaiden kanssa. Ilkka Halinen ja Timo Valtakari kaupungin arkkitehteina alkoivat toteuttaa uudenlaista keskustelevaa kulttuuria. Suomen kaupunkikeskustojen kattoyhdistys Elävä Kaupunkikeskusta ry palkitsi Jyväskylän Suomen parhaaksi keskustauudistukseksi 2007."
Kävelykadun suunnittelijat tarkastelevat kaupungin vintiltä löytynyttä viiden metrin mittaista pienoismallia. Mallia tirkistelemässä vasemmalta Antero Vainio, Jorma Lipponen, Risto Mäkinen, minä itse (olinko silloin noin nuori, eihän siitä ole aikaa kuin 25 vuotta?), piilossa punatukkainen Liisa, näkyvissä vielä Osmo Rosti ja Pekka Huuskonen. Missä Ilkka Halinen luuraa? Ehkä hän on piilossa Huuskosen takana? Osmo Rosti oli todellisuudessa kävelykadun päätöksenteon valmistelija ja hankkeen varsinainen isä. Valaisimien suhteen hän kertoo hauskan jutun: ”Kun Sirpa Laitisen suunnittelema valaisimen prototyyppi pystytettiin kadulle, eräät arkkitehdit protestoivat ja väittivät sitä sopimattomaksi. Silloin tulin sellaiseen johtopäätökseen, että valaisimen täytyi olla hyvä ja sopiva, ja tein hankintapäätöksen.” Oliko sopiva tarina näin arkkitehtipäivien aikaan?
Kävelykadun suunnitelma rakennettiin viisimetriseen Kauppakadun malliin. Malli löytyi vahingossa kaupungintalon vintiltä. Mallille keksittiin loistava käyttö. Kaupungissa sijaitsee näkövammaisten koulutuslaitos. Malli antoi mahdollisuuden kosketella ja tuntea kaupungin julkisivuja. Tällaista tarvetta ei voi hoitaa virtuaalimallilla. Se voidaan hoitaa vain mallilla, jossa on materiaa. Toivottavasti malli on vielä tallessa. Tietääkö joku?
Timppa Valtakari, toinen tärkeä ihminen
Toinen Ilkan mainitsema tärkeä ihminen on Timo Valtakari. Minulle Timppa oli valtavan tuttu. Tuo tuttuus oli perua rantabyroon ajoilta, Meritullinkadulta. Mikä on ”rantabyroo”? Rantabyroo oli alkujaan Edu Kairamon, Erkki Juutilaisen ja Pentti Pantzarin byroo, jonka tehtävänä oli Helsingin venesatamien suunnittelu Helsingin urheilu- ja liikuntaviraston toimeksiannosta. Tästä työstä on vieläkin hyvät jäljet näkyvissä Helsingin rannoilla.
Timppa Valtakari vaimoineen oli vakiojuhlavieras kun Ilkantiellä vietettiin railakkaita saunajuhlia. Koira Piki oli myös innokas saunoja, mutta koiran paikka oli lauteiden alla. Porukan rynnätessä kylpyammeeseen Jude Juutilainen jäi yleensä alimmaiseksi. Teemu Lipastin piirtämässä kuvassa meno vaikuttaa huomattavasti vauhdikkaammalta kuin nykypäivien arkkitehtipäivillä. Vinyylit soivat ja Nortti kärysi.
Kolmas Ilkka Halisen tärkeistä henkilöistä oli sveitsiläinen arkkitehti Peter Zumthor. Hän on maailman arkkitehti-rankingissä kärkikaartissa. Vuonna 2001 Zumthor palkattiin laatimaan suunnitelmaa vanhan linja-autoaseman paikalle torin ja harjun väliin. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo hankkeen päättymisestä näin: ”Rakennuttajat, YH, Sato ja VVO, pitivät suunnitelmaa kalliina eivätkä hyväksyneet Zumthorin työskentelytapaa valvoa projektia alusta loppuun, joten hanke hylättiin”. Kustannuksillakin taisi olla merkityksensä. Tocoman kaski hinnaksi 3000 euroa neliöltä, mutta Haahtela pani paremmaksi ja sai tonnin lisää. Se oli Jyväskylän oloissa liikaa. No surullistahan tuo on, eikä Ilkka Halinen vieläkään lakkaa ihmettelemästä hankkeen kariutumista. Kirsti Sivén ja AskoTakala tekivät sitten vuonna 2004 suunnitelman, joka toteutettiin. Ilkka Halinen sanoi haastattelussa: ” ”Ei siitä huono tullut. Ehkä tämä on esimerkki siitä, että pitää tavoitella
huippua, että saadaan hyvä”.
Korttelikiistan kuin ”kaksi marjaa”. Vasemmalla Peter Zumthor ja oikealla Kirsti Siven ja Asko Takala.
Pritzker-palkinnon saajina Peter Zumthor vuonna 2009 ja Frei Otto vuonna 2015
Peter Zumthor sai Pritzker-palkinnon vuonna 2009. Jakajana olivat mm. Renzo Piano ja Jussi Pallasmaa. Traaginen oli viimeisin palkinnon jako. Pritzker –palkinto jaettiin 10 päivää sitten Miamissa. Vuoden 2015 Pritzker-palkinnon sai Frei Otto 89-vuoden iässä. Palkinnon saaja ei ollut paikalla, sillä hän kuoli 9. maaliskuuta miltei heti kuultuaan palkinnosta. Hänen haastatteluvideonsa helmikuulta 2015 on järkyttävän ihana, se kannattaa katsoa: http://www.pritzkerprize.com/2015-laureate-media-kit-and-photo-booklet
Minä en ole koskaan saanut tilaisuutta tavata Zumthoria Ilkka Halisen tavoin, mutta Frei Otton olen tavannut. Kerroin tuosta tapaamisesta blogissani, sekin saattaa olla mielenkiintoinen:
Jouhkin Eki vei kävelykatujen kaksintaistelun aloitusvoiton Imatralle
Pöydässämme istuu toinenkin veikko vuosien takaa. Hän hehkuttaa olevansa kukon askeleen edellä Jyväskylää ja Jyväskylän kävelykatua. Mies on Erkki Jouhki. Hänen on lähdettävä seitsemän junalla kohti Imatraa. (Herääköhän ajoissa kaiken juhlinnan jälkeen?) Imatralla vietetään Koskenpartaan kävelykadun 20-vuotisjuhlia. Avajaisia vietettiin 14. kesäkuuta 1995. Kadun suunnittelivat Liisa Ilveskorpi ja Sirpa Laitinen. Liikennesuunnittelusta vastasi Pekka Seppälä. Toteuttamisen työpiirustukset laadittiin kaupungin toimesta ansiokaan korkeatasoisella tavalla. Erkki Jouhki johti prosessia. Avajaiset olivat mahtavat. Muistan ne. Erityisesti jäi mieleen huikea tanssiesitys. Onnea imatralaisille, ehditte ensin.
Koskenparras on Imatran paikallislehden mukaan maan paras olohuone. Nyt se saavutti 20 vuoden iän.
Erkki Jouhki vei Imatran Koskenpartaalle kävelykatujen avaamisen kilpailuvoiton. Koskenparras avattiin 14 kesäkuuta 1995. Sieltä on tämä ihana kuva - ja nuisto.
Jyväskylän kauppakadun avajaisia vietettiin samana vuonna syyskuussa. Pekka Kettunen ja Liisa Ilveskorpi pitivät kansanjoukkojen hurratessa avajaispuheenvuorot Kompassille rakennetusta esiintymislavakontista.
