Sairaalaan ei ole kiva joutua. Mutta, toisaalta tuntee valtavaa turvallisuuden tunnetta. Monet hellät kädet lähestyvät sinua lähes massiivisella tavalla. Joutuu kokemaan tuon käsittämättömän motivaation, joka teettää noilla ihanilla ihmisillä heidän arkisen työnsä. Itse tuntee olevansa lähes juhlan kohteena. Olen ollut täällä Malmilla nyt yhden viikon ja neljättä päivää. Kaikki mahdollinen on tutkittu. Juuri eilen työnnettiin musta slangi kurkkutorveen ja tutkittiin sydämen läppiä ultraäänellä. Tutkimus ei ole niitä miellyttävimpiä, pitäisi olla miekannielijän praktiikkaa, silloin kaikki sujuisi kuin vettä vaan. Ystävällisiä sensijaan olivat ihana hoitajatäti ja suomea saksalaisittain murtaen puhuva lääkärimies. Läpät olivat primatavaraa, eikä vuotoja esiintynyt. Muutama päivä sitten olin koko torson tietokonetomografiassa. Se on miellyttävä tutkimustapa verrattuna magneettikuvaukseen eli minun sanastossani ”pärinätunneliin”. Tunnelin olen tällä kertaa täysin välttänyt. Kaikki on siis tutkittu, eikä vikaa, eli tulehduksen lähdettä, ei ole löydetty. Viimeisenä valttikorttina ollaan nyt ottamassa kuppa-, ja tippurikokeet. Yritin selittää, että viimeisimmät huonot naiset minun elämässäni ovat parinkymmenen vuoden takaa. Selitys ei kelvannut. Odotetaanpa sitten tuloksia. Oliko se se nainen siellä Sydneyssä vuonna 1988, vai oliko se se nainen siellä Ateenassa vuonna 1992?
Tuijotan tylsänä ulos, tai ei, sisälle ikkunastani. Sitten, yhtäkkiä, nuo kaikki lehahtivat minun näkökenttääni kuin valkoiset perhoset, pikkuapollot. He ovat suomalaisia huipputason nuoria naisia parhaimmillaan. Ja ovat niin kauniita, kaikki tyyni. Minun huoneessani ei ole ikkunaa ulos, vain aulatilaan. Sinnepä sitten ikkunan taakse kokoontui tuo ihana joukko. Nappasin kuvan. Tarkennuksena totean, että pikkuapollot on rauhoitettu EU:n alueella. Pikkuapollolla on kolme alalajia Suomessa: karjala, perkele sekä ugrofennica. Minä en saanut selville miten näkemäni apollot jakautuvat. Ei niissä ainakaan perkeleitä näkynyt.
Saksalaisperäinen, keskustelunhaluinen ja potilaansa omaksi ottava mieslääkäri toi minulle muistoksi kuvan hienosti toimivasta sydämen läpästä. Jos minun olisi tuosta kuvasta pitänyt päätellä läpän laatua, olisin vaipunut epätoivoon. Vaikuttaa ruostuneelta pakoputkelta. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
Olen siis nyt potilaana tässä Helsingin uusimmassa sairaalassa. Minun ikkunani katselee tänne sisätilaan. Tuuletusikkunaa ei ole, enkä siten pääse haistelemaan kevään tuoksuja. Aula on mahtava ja lähes käyttämätön.
On alkamassa kiihkeä terveysrakentamisen buumi
Sairaaloita, vanhainkoteja, potilashotelleja, senioriasuntoja ja kaiken tämän yhdistelmiä on Suomeen tulossa tukuttain. Olisi löydettävä integraation muotoja ja työnjakoa. Olisi löydettävä myös uusia talotyyppejä ja talojen toiminnallisuutta. Arkkitehtuuri ja tekniikka ovat tärkeitä, mutta ei kuitenkaan kaikkein tärkeintä. Sairaaloissa ei maksa talo vaan toiminta. Siksi olisi löydettävä erityisesti toiminnan tehostamista ja organisaatioiden kehittämistä - osittain talon luomilla edellytyksillä.
Terveysuudistuksen yhteydessä suoritetaan vallan uusjakoa. Ne, jotka kynnelle kykenevät pyrkivät tekemään sen mikä tehtävissä on ennen vallan hämärtymistä. Se on tätä päivää. Olen mielenkiinnolla katsellut eräitä esillä olleita sairaalahankkeita. Havaitsen pyrkimystä systeemirakentamiseen. Se ei ole uusi keksintö. Oulun yliopistollinen keskussairaala taisi olla varsinaisesti ensimmäinen systeemisairaalakohde – pääsin kyytiin.
Likaiset ja puhtaat käytävät
Etsimme 60-luvun loppupuolella kuumeisesti uusia markkinoita. Seikkailuleikkikentistä ei markkina-aluetta muodostunut ja niin suuntasimme sairaaloihin. Itse asiassa aloitteentekijä oli Ekonon DI Juha Gabrielsson. Hän johti Ekonolla Oulun yliopistollisen keskussairaalan insinöörisuunnittelua. Arkkitehtina toimi Reino Koivula, voitettuaan arkkitehtikilpailun vuonna 1966. Sairaala vihittiin käyttöön vuonna 1976. Sisäiset kuljetukset olivat ongelma. Siihen tartuimme. Taustahahmona oli lääkintöhallituksen ylilääkäri Yrjö Hongisto – ystäväni jo 50-luvulla järjestetyn väestönsuojelunäyttelyn ajoilta. Elettiin vuotta 1971. Jussi Itkonen, minun poikiani, oli aloittanut työn sairaalan sisäisen liikenteen hahmottamisessa ja Juhani Annanpalo ryhtyi hänen apulaisekseen. OYKS oli ensimmäinen sairaala Suomessa, jossa toteutettiin likaisen ja puhtaan käytävän filosofiaa. Sisäinen tietoliikenne toimi putkipostilla. Huoltoliikenteen ja varastoinnin järjestely oli keskeinen ongelma. Oulusta siis alkoi kaikki se, mikä oli paisuva merkittäväksi liiketoiminnaksi meidän työyhteisössämme. Kun nyt innostuin näitä sairaala-asioita sormeilemaan tulen palaamaan asiaan.
Vasemmalla on JKMM:n idealuonnos Jyväskylään vuodelta 2014. Oikealla taas näkyy Reino Koivulan Oulun yliopistollinen keskussairaala. Koivula voitti avoimen kilpailun vuonna 1966. Ehdotuksen nimi oli 'Missä lintuset laulaa'. Koko laaja kompleksi valmistui 9 vuoden rakennustyön jälkeen vuonna 1976.
Insinöörit ovat maailman innovatiivisin ammattikunta!
Oulun sairaalan hallintoylijohtaja esittää huiman väitteen. Hän sanoo insinöörien olevan maailman innovatiivisin ammattikunta! Hänen mukaansa insinööri tunnistaa ja ratkaisee monimutkaisia teknisiä ongelmia, mikäli hänelle vain kyetään kuvaamaan ongelman ydin. Mutta sitten hän vetää hieman takaisin: ”Oman kokemukseni mukaan innovatiiviset insinöörit tunnistavat joskus sellaisiakin ongelmia, joita ei oikeastaan ole olemassakaan. Silloin syntyy tarpeettomia hilavitkuttimia.”
Siinäpä kuulitte kaikki juristit ja humanistit. Nyt elämme toivossa. Pääministerimme on ensi kertaa diplomi-insinööri. Siitäpä innostuin hieman studeeraamaan suomalaisen pääministerikunnan historiaa. Heitä on 27.11.1917 alkaen ollut 59 henkilöä, sama henkilö on kuitenkin saattanut olla useammankin kerran pääministerinä. Mutta nyt ryhdyin ihmettelemään ammattijakaumaa tai pikemminkin koulutusjakaumaa. Insinöörejä ei löytynyt lainkaan. Lakimieskoulutus oli alkuun hyvin dominoiva. Sittemmin viime vuosina valtiotieteet ja yhteiskuntatieteet ovat vallanneet pelikenttää. Nyt olemme harvinaisen kokeilun edessä. INNOVATIIVINEN DIPLOMI - INSINÖÖRI JOHTAA SUOMEA.
Lakimieskoulutus on ollut sopivin Suomen johtamiseen. Heillä on pääministeripäivistä 28 %. Valtiotieteilijät pääsevät samalle prosenttiluvulle. He ovat yhdessä yhteiskuntatieteiden kanssa ottaneet vallan kahvan haltuunsa. Talousoppineita ei kouluteta eikä heitä ole paljoa näkynyt pääministereinä. Kouluja käymättömiä on pääministeripäivistä 6 %.
Ylempi kuva laski pääministeripäiviä koulutuksen mukaan. Nyt tarkastelemme hallitusten lukumäärää ja pääministereiden koulutusta. Kolmannes Suomen itsenäisyydenajan hallituksista on ollut lakinaisten tai lakimiesten johdossa. Oppeja saamattomat pääministerit ovat myös selkeän suuri ryhmä. Talousihmisten vähäisyys on huomion arvoista. Insinöörejä ei näy missään.
Missä olinkaan ja mistä olikaan kysymys?
Olen vuosi sitten valmistuneessa Malmin sairaalassa. Uudisrakennus liittyy vanhoihin 30-luvulta peräisin oleviin sairaalarakennuksiin. Talosta ja sen arkkitehtuurista taitaa olla uusimmassa Arkkitehti-lehdessä kuvaus. Siihen en puutu. Panen vain tähän pari kuvaa kommentteineen. Sairaalat ovat mielenkiintoisia rakennuksia. Hennu Kjisik sanoo, että sairaalat tulisi liittää osaksi kaupunkirakennetta. Niiden olisivat siinä toiminnallisesti yhtä kiinteitä osia kuin muutkin julkiset rakennukset. Näin ei todellakaan ole. Sairaalat ovat kautta aikojen pyrkineet vetäytymään ”omalle campukselle”. Näin on käynyt Malmillakin. Kadulta ei kukaan uskaltane poiketa sairaalan mahtavaan sisääntuloaulaan ja sen loistavaan kahvioon. On ylitettävä liian monta parkkiaakeetalaakeeta.
Olli-Pekka Jokelan aula loi onneksi vapun tunnelmaa. Siinä istuimme ja nautimme maittavat vappusilakat.
Heti tullessani taloon ryhdyin mutruilemaan. Miten sairaalan ankaran kireä tilankäytännöllinen mitoitus voi sallia tuollaisen sisääntuloaulan? Sairaala on tekniikan kyllästämä. Rakennuksiin innovoidaan välipohjia ja muita rakenteita, jotka sallivat vapaan muunneltavuuden. Jokainen neliö täytyy olla hyötykäytössä. Outoa, mutruilen siis liian hulppeita tiloja, joilla on minimaalinen käyttö ja samalla poliklinikan vastaanottotiloja, joissa ihmiset istuvat jonottamassa kuin sillit suolassa.
Mutruilen vielä toistakin asiaa. Sairaala on täynnä huipputekniikka. Silloin ei rakennuksen ikkunarakenteiden tai ulkokatosten konstruktioiden yms. pitäisi ryhtyä kilpailemaan perustoiminnan tekniikkapitoisuuden kanssa kliseisellä arkkitehtuurilla. Lensin miltei pyllylleni kun luin keskustakirjaston konstruktöörin sanoneen tuon rakennuksen olevan teknisesti vaativin ja monimutkaisin kohde mihin hän on joutunut/päässyt. Miksi kirjasto on tuollainen kohde?
