Uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Tommi Fred on työskennellyt HSY:ssä sen perustamisesta eli vuodesta 2010 lähtien. (Kuva: HSY)

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden hallitus valitsi viime perjantaina tekniikan lisensiaatti Tommi Fredin, 52, HSY:n toimitusjohtajaksi. Valinta ratkesi lopulta arvalla.

Kuntatekniikan tietojen mukaan Fred ja Kristian Rehnström saivat HSY:n hallituksen virkavaalissa molemmat 7 ääntä, ja arpa nosti Fredin toimitusjohtajaksi. Fred työskentelee HSY:n vesihuollon toimialan toimialajohtajana. Rehnström on energia-alalla työskentelevä diplomi-insinööri ja RKP:n varavaltuutettu Vantaan valtuustossa.

HSY ei perjantaisessa tiedotteessaan kertonut, että valinnasta äänestettiin ja että arpa ratkaisi valinnan.

Myös Helsingin seudun liikenteen (HSL) toimitusjohtajan valinta viime vuoden marraskuussa ratkesi arvalla. Äänet jakautuivat HSL:n hallituksessa 7-7 Mika Nykäsen ja Ville Lehmuskosken välillä, ja arpa nosti Nykäsen toimitusjohtajaksi.

Fred mukana HSY:ssa alusta alkaen

Fred on HSY:n vesihuollon toimialan toimialajohtaja. Hän on työskennellyt HSY:ssä sen perustamisesta eli vuodesta 2010 lähtien, ensin osastonjohtajana ja vuodesta 2017 lähtien toimialajohtajana. Tätä ennen hän työskenteli Helsingin Vedessä.

– Toimitusjohtajan tehtävää haki kovatasoinen joukko, joilta löytyi monipuolista osaamista ja kokemusta johtajan tehtävistä. HSY on samoin kuin useat muutkin kuntaorganisaatiot mielenkiintoisten haasteiden edessä muun muassa ympäristö- ja talouskysymysten osalta. Haimme vahvan kokemuksen lisäksi innostavaa johtamisen ammattilaista ja Tommi Fredillä on tästä vahvat näytöt, HSY:n hallituksen puheenjohtaja Mia Nygård-Peltola, kok., kertoi HSY:n perjantaisessa tiedotteessa.

HSY:n toimitusjohtajan virkaa tavoitteli 36 hakijaa. Nykyinen toimitusjohtaja Raimo Inkinen eroaa tehtävästään 1.10.2021 alkaen.

HSY:n hallitus äänesti 19. maaliskuuta Inkisen luottamuksesta ja totesi epäluottamuksen äänin 10–4. Epäluottamuksen taustalla oli HSY:n pääluottamusmiesten kirjelmä, jossa arvosteltiin muun muassa Inkisen tapaa täyttää yhtymän keskeisiä virkoja avaamatta niitä julkiseen hakuun.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *