Tikkurilantorin maisemasuunnittelu on yksi arkkitehtuurin valtionpalkinnon saaneen Gretel Hemgårdin tunnetuimpia töitä. Alue palkittiin vuonna 2017 Kuntatekniikan saavutus -palkinnolla.

Maisema-arkkitehti MARK Gretel Hemgårdille on myönnetty vuoden 2019 arkkitehtuurin valtionpalkinto pitkäaikaisesta taiteellisesta työstä maisema-arkkitehtuurin luojana ja maisemanäkökulman puolesta puhujana.

Gretel Hemgård (s. 1948) on tehnyt pitkäaikaista taiteellista työtä maisemansuunnittelussa ja restauroinnissa sekä toiminut maisema-arkkitehtuurin hyväksi laajasti kansainvälisesti ja kotimaassa. Hänen työssään korostuu suunnittelun pitkäjänteisyys ja monet toteutuksista ovat lajinsa parhaimpia Suomessa.

Uusille rakennettaville alueille on hänen suunnitelmistaan syntynyt laaja kirjo kaupunkiympäristöjen arkkitehtuuria, puistoja, katuja, hautausmaita, pihoja ja maisemateoksia, joissa maisemansuunnittelu ja -arkkitehtuuri ovat tinkimättömästi ja monipuolisesti mukana arkkitehtuurin rinnalla ja samalla itsenäisinä teoksina.

Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK pitää kunnianosoitusta erittäin merkittävänä ja onnittelee kunniajäsentään Gretel Hemgårdia lämpimästi.

-Hemgårdin panos suomalaisen maisema-arkkitehtuurin edistäjänä on erittäin arvokas. Maisema-arkkitehtuuria on voinut opiskella Suomessa nyt 30 vuotta omana koulutusohjelmanaan ja ammattikuntamme on vakiinnuttanut asemansa arkkitehtisuunnittelun rinnalla, sanoo maisema-arkkitehtiliiton puheenjohtaja Pia Kuusiniemi.

Gretel Hemgård on otettu palkinnosta.

-Uskon, että saamani palkinto on tarkoitettu tunnustukseksi koko maisema-arkkitehtuurille. Henkilökohtaisesti tämä on tietysti suuri kunnia, sillä palkinto on arvokkain tunnustus, jonka maisema-arkkitehti tai arkkitehti voi saada. Mielelläni jakaisinkin huomionosoituksen kaikkien kanssa! Gretel Hemgård iloitsee.

Hemgård toivoo, että palkinto lisää yleistä keskustelua maisema-arkkitehtuurista.

-Mediahuomiota on ollut huomattavan vähän, vaikka kasvukaupunkien rakentamisvauhti edellyttäisi ahkeraa keskustelua viheralueiden ja puistojen laadusta ja niiden merkityksestä paikan identiteettiin ja asukkaiden hyvinvointiin.

Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijoina toimivat valtion taidetoimikunnat päättävät vuosittain taiteenalansa valtionpalkinnoista. Arkkitehtuurin valtionpalkinnosta päättää arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen jakoi yhteensä neljätoista palkintoa eri taiteenaloille 29. marraskuuta.

(Lähde: Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK)

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*