Väinönkatu Jyväskylässä tunnetaan maalatusta räsymatosta. Nyt kadulle on saatu resurssiviisaat kalusteet. (Kuva: Kospo75)

Jyväskylän Väinönkadun räsymatto-maalaukset on nyt uusittu, ja samalla kaupungin kuuluisa kävelykatu sai uudet ja uniikit katukalusteet, joiden materiaalina on kaupungin omassa metsässä varttunut lehtikuusi.

Puutavara on varttunut korjuukypsäksi Mustankorkean lemmikkieläinten hautausmaan kupeessa ja se sahattiin lankuiksi sekä parruiksi pari vuotta sitten. Lehtikuusi toimii säänkestävyytensä vuoksi erityisen hyvin ulkokalustemateriaalina, joten kaupungin metsäpalvelut keksi tarjota tarjosi puutavaraa hyödynnettäväksi katukalusteisiin.

Resurssiviisautta ja oppilaitosyhteistyötä

 Resurssiviisaus on Jyväskylässä arvossaan, joten metsäpalvelujen tarjoukseen tartuttiin ja lähellä tuotettua, ekologista lehtikuusimateriaalia tarjottiin työstettäväksi Jyväskylän aikuisopiston käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoille.

Heitä pyydettiin suunnittelemaan ja valmistamaan Väinönkadulle katukalusteita, joiden sijoituspaikaksi tulisi Kauppakadun ja Vapaudenkadun välinen katuosuus. Ensimmäisen vuoden kalusteartesaaniopiskelijat ryhtyivät toimeen ja tekivät ehdotuksia ja luonnoksia tulevien katukalusteiden ulkoasusta.

Näistä valkattiin yhteistyössä kaupungin kanssa sopivat mallit ja päätettiin ensimmäisessä vaiheessa toteuttaa kaksi erilaista penkkimallia, pöytämalli sekä roska-astia.

Opiskelijoiden uurastuksen tuloksena Väinönkadulle on nyt sijoitettu Katariina Leskisen Aalto-mallinen penkki, Sirpa Hytösen jatkopenkki ja Tatu Pyykkösen pöytä, joka on valmistettu puita ristiin pinoamalla. Timo Levolan suunnittelemalla roskiskalusteella on reilusti pituutta ja se toimii samalla pöytätasona.

Tuulia Nurmisen suunnittelema kalustekin herätti kiinnostusta, mutta liikunnallisempana puistokalusteena sitä voidaan hyödyntää mahdollisesti syksyllä toteutettavassa kohteessa. Opiskelijat valmistivat kalusteet ryhmänä työskennellen työn eri vaiheissa yksin ja pareittain. Runkorakenteissa käytettiin myös kuumasinkittyä metallia ja lehtikuusipinnat on käsitelty värillisellä öljyllä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *