Jääpalloilijat ovat huipputasollakin säiden armoilla Suomessa. Kuva Helsingin Brahen kentältä. (Kuva: VIlle Miettinen)

Helsinkiin puuhataan Suomen ensimmäistä jääpallohallia, uutisoi Yle.

Ylen mukaan hallista on jätetty hakemus opetus- ja kulttuuriministeriölle, ja tonttihakemus on Helsingin kaupungin käsittelyssä.

Hallin sijainniksi on kaavailtu Malmin jäähallin vierustaa Lahdentien ja Kehä I:n kainalossa.

Hallia puuhaavat Suomen jääpalloliitto ja pääkaupungin seurat. Mm. rahoitus on vielä auki. Hankkeen taustahenkilöiden mukaan hinta-arvio on 8-10 miljoonaa euroa.

Suomessa ei ole yhtään katettua areenaa pikaluistelijoille tai jääpalloilijoille. Jääpallokentän mahdollistavan monitoimiareenan rakentamisesta Varkauteen uutisoi Warkauden lehti vuosi sitten. Vielä alustavan suunnitelman tasolla oleva monitoimiareena on osa Kuopion alueen investointisuunnitelmaa.

Helsingin hankkeen seuraava askel on tonttiasian tulo liikuntalautakunnan käsittelyyn.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *