Kuva: Talvivaara

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Luonnonvarakeskus Luke ovat jatkaneet tutkimuksia Talvivaaran nikkelikaivoksen jätevesien vaikutuksista kaivosalueen alapuolisiin vesistöihin. Viidennen, touko-kesäkuussa 2015 tehdyn tutkimuskierroksen perusteella raskasmetallipitoisuudet ovat pieniä elohopeaa lukuun ottamatta ja paikoin alle lainsäädännöllisten enimmäismäärien.

Jo edellisen kalastuskierroksen näytteiden keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet eivät poikenneet merkittävästi vastaavista vertailujärvien kalojen pitoisuuksista. Viidennellä kierroksella raskasmetallien ympäristölöydökset ovat edelleen pieniä elohopeaa lukuun ottamatta.

– Mitatut kadmium- ja lyijypitoisuudet ovat pieniä ja alle lainsäädännöllisten enimmäismäärien. Alkuaineista mangaanipitoisuudet ovat pienentyneet seurannan aikana, sanoo erikoistutkija, FT Eija-Riitta Venäläinen Eviran kemian ja toksikologian tutkimusyksiköstä.

– Uraanin ja alumiinin pitoisuudet olivat lähes kauttaaltaan alle menetelmän määritysrajan kuten aiemmillakin kierroksilla. Muiden alkuaineiden suhteen ei ole merkittäviä muutoksia.

Viidennellä tutkimuskierroksella mitatut ahvenen elohopeapitoisuudet olivat Talvivaaran kuormitusalueella muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli sallitun lainsäädännöllisen enimmäismäärän ja korkeammat kuin kolmella vertailujärvellä (Kivesjärvi, Teerijärvi, Kiantajärvi).

Raja-arvon ylityksiä oli etenkin kooltaan yli 100 gramman ahvenissa. Myös lähimpänä kaivosta olevien järvien (Kalliojärvi, Kolmisoppi) haukien elohopeapitoisuudet olivat keskimääräistä korkeampia. Sen sijaan särjen ja siian elohopeapitoisuudet jäivät alle sallittujen enimmäismäärien.

Näytteenotosta vastasi Luke ja näytteiden analysoinnista Evira. Tutkimuksen rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Tutkimustulokset Oulun ja Vuoksen vesistöistä löytyvät Eviran verkkosivuilta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *