Keva on ostanut tiistaina 1.12.2015 ruotsalaiselta Atrium Ljungberg Abp:lta kaksi kauppakeskusta. Kauppakeskukset ovat Kvarteret Igor, joka sijaitsee Västeråsissa sekä Mittpunkten, joka sijaitsee Östersundissa.

Kevan hankkimat kohteet ostettiin yhdessä paikallisen partnerin HEA Property Partnersin kanssa, joka on mukana vähemmistöosakkaana ja vastaa kohteiden manageroinnista.

Kevan ostamat kauppakeskukset ovat osa neljän kohteen salkusta. Toinen ostaja on brittiläinen Revcap ruotsalaisen partnerin kanssa. Salkun kauppahinta neljälle kohteelle on yhteensä 1 280 miljoonaa kruunua.

Kevan hallitus päätti kesäkuussa 2015, että Keva voi laajentaa suoria kiinteistösijoituksiaan Pohjoismaihin.

– Tämä on ensimmäinen Kevan Pohjoismaissa tekemä kiinteistökauppa päätöksen jälkeen. Kevan tavoitteena on jatkaa suoria kiinteistösijoituksia Suomen ohella edelleen muissa Pohjoismaissa, erityisesti Ruotsissa, Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen kertoo Kevan tiedotteessa.

Suutarisen mukaan kauppakeskukset ovat tehokkaita ja viihtyisiä palvelukeskittymiä, joissa kohteen sisäisen vuokralaishajautuksen myötä voidaan ennustaa suhteellisen tasaista vuokratuottoa.

– Liikekiinteistöjen osuus sijoitussalkustamme on kaupan jälkeen noin 26 %, ja tavoitteenamme on edelleen nostaa kauppakeskusten osuutta kiinteistösijoituksissa. Samaan aikaan sijoitamme edelleen vuokra-asuntokohteisiin, hotelleihin ja mahdollisesti myös uusiin energiatehokkaisiin toimistokohteisiin, Suutarinen kertoo.

Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta.

Kevan sijoitusten markkina-arvo on noin 45 miljardia euroa, josta noin 6,5 % on sijoitettuna kiinteistöihin ja kiinteistörahastoihin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *