Nokian kaupunki on valvonut löyhästi kaupungin autojen käyttöä yksityisajossa, uutisoi Yle. Asia kävi ilmi sisäisessä tarkastuksessa tänä syksynä.

Tarkastus selvitti kaupungin autojen käyttöä ja työntekijöiden työaikoja kahtena viime vuonna. Tarkastus kohdistui noin 90 henkilöön teknisessä palvelukeskuksessa, kunnallistekniikassa, tilapalveluissa ja varikolla.

Selvityksen mukaan kaupungin autojen yksityiskäyttö on ollut yleistä.

Nokian kaupunginjohtaja Eero Väätäinen kertoo, että tekninen lautakunta kielsi kaupungin autojen käytön yksityisajossa vuonna 2013.

– Henkilökunta ei ole välttämättä ymmärtänyt, mitä yksityisajolla tarkoitetaan, Väätäinen sanoo Ylelle.

Väätäinen myöntää, että sisäinen valvonta asiassa on ollut puuttellista.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *