Viime vuonna kansainvälinen Earth Hour yhdisti WWF:n mukaan 2 miljardia ihmistä 172 maassa. Suomessa tapahtumaan osallistuvat useat kunnat.

Useat kunnat osallistuvat erilaisin tapahtumin lauantaina järjestettävään maailmanlaajuiseen Earth Hour -ilmastonsuojelutempaukseen.

Tapahtuman aikana ”näytetään valomerkki” ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Kyseessä ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus vaan symbolinen ele ympäristön tilasta koetusta huolesta.

Esimerkiksi Tuusulan kunta osallistuu Earth Houriin sammuttamalla vesitornin valaistuksen viikonlopuksi ja järjestämällä kynttiläuinnin Tuusulan uimahallilla lauantaina.

Tuusula tukee aktiivisesti energiatehokkuustyötä kunnassa. Kunnan 11 ekotukihenkilöä seuraavat energian ja paperin kulutusta valituissa pilottikiinteistöissä.

– Tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä ja saavuttaa taloudellisia säästöjä parantamalla energia- ja materiaalitehokkuutta, Tuusulan energia-asiantuntija Katerina Zaitseva kertoo.

Myös Helsingissä pääsee uimaan tunnelmavalaistuksessa. Itäkeskuksen uimahallissa sisään pääsee lauantaina klo 21.30 asti ja tunnelmauinti jatkuu klo 22.30 saakka.

Earth Hour -iltana Helsingin kaupungilla kiinteistöjensä valoja sammuttavat muun muassa pelastuslaitos, kaupunginteatteri, Finlandia-talo, kaupungintalo ja -kanslia, matkailuneuvonta ja useat virastot.

Seitsemättä kertaa Earth Houriin osallistuva Joensuu puolestaan sammuttaa katuvalot lauantaina klo 19.30-20.30 väliseksi ajaksi. Valot sammuvat kaupungin hallinnoimien liikenneväylien, puistojen ja niiden lähialueiden valaistus kantakaupungin alueelta pois lukien ydinkeskustan ja siltojen valaistus.

Ilmastoystävällistä soppaa kynttiläillallisilla

Lahti järjestää kynttiläillalliset Lahden torilla lauantaina. Kaupunki tarjoaa ympäristöystävällistä kasviskeittoa 200 ensimmäiselle. Syömisen lomassa on tarkoitus seurata lahtelaisten maamerkkien pimenemistä klo 20.00-21.30.

Valonsa Lahdessa sammuttavat mm. kaupungintalo, radiomastot, hyppyrimäet, Lahti Energia, Sibelius-talo, seurakuntayhtymä, Lahden Seurahuone sekä Trion ja Sykkeen kauppakeskukset. Myös torin ja alatorin sekä Marolankadun valot sammuvat Earth Hourin ajaksi.

Tampere osallistuu Earth Houriin seitsemättä kertaa sekin, ja kannustaa kaupunkilaisia sammuttamaan televisiot ja tietokoneet lauantai-iltana. Ihmisiä kehotetaan viettämään ilmastoystävällinen illallinen kynttilänvalossa kotona tai osallistumaan kaupungin järjestämille soppaillallisille.

earth_hour
Earth Houriin ilmoittautuneiden tapahtumien sijannit näkyvät tempauksen verkkosivujen kartassa. Kuva Tampereen keskustasta.

Valon kaupunki pimenee

Kaupunkivalaistuksen edelläkävijä Jyväskylä sammuttaa mm. julkisivuvalaistukset Kuokkalan sillalta, Kilpisen ylikulkusillalta ja Äijälänsalmen sillalta.

Lisäksi Jyväskylä järjestää Earth Hour 2016 –valokuvakilpailun, johon voi osallistua sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #EarthHour2016JKL.

Earth Hourin ajaksi kiinteistöjensä tai katujensa valoja sammuttavat lisäksi ainakin Hyvinkään kaupunki, Keuruun kaupunki, Kotkan kaupunki, Kuopion kaupunki , Laihian kunta, Seinäjoen kaupunki, Sysmän kunta ja Valtimon kunta.

Earth Hour -tapahtumaa vietetään lauantaina klo 20.30-21.30. Tapahtuman teema on kynttiläillallinen. Tarkoituksena on herättää keskustelua ruuan ilmastovaikutuksista. Ruoka muodostaa noin viidesosan ihmisen ilmastovaikutuksista, eli saman verran kuin liikenne.

www.earthhour.fi

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *