Mikkelissä etsitään keinoa kattaa taseeseen kertyneet kymmenien miljoonien alijäämät. (Kuva: Mikkelin kaupunki)

Kriisikuntamenettelyn porttia koputteleva Mikkeli valmistelee kaupantekoa energiaomistuksillaan. Nyt pöydällä on vaihtoehto, jossa myydään Etelä-Savon Energia Oy:sta vähemmistöosuus. Kaupunki tiedotti asiasta viime viikon lopulla.

Alun perin ajatuksena oli kattaa kaupungin taseeseen kertyneet alijäämät ensisijaisesti kyseisen yhtiön lisätuloutuksilla, johon varat olisi saatu yhtiön osittain omistamien Koskienergia Oy:n osakkeiden myynnillä. Suunnitelma kariutui, kun kävi ilmi, ettei osakekaupoista saatavilla tuotoilla saada riittäviä tuloutuksia kaupungin alijäämien kattamiseen.

Nyt esillä oleva vaihtoehto alun perin suunnitelma B alijäämien kattamiseen. Kaupunginvaltuusto linjasi alijäämien kattamisesta energiaomistuskaupoilla lokakuussa 2022.

-Keskeyttämispäätös tehtiin, koska valmisteluprosessin aikana on ilmennyt, että Etelä-Savon Energia Oy:n tuloutuksilla ei kuitenkaan millään tavoin pystyttäisi kattamaan kaupungin edelleen kasvavaa alijäämää. Lisäksi hallitus totesi, että Koskienergia on merkittävä osa yhtiön sähköntuotantoa. Koskienergian vesivoimaloilla on merkittävää säätökykyä, jolla on kasvava merkitys tulevaisuuden sähkömarkkinassa. On myös todettava, että kaupunkikonsernilla ei voi olla kahta myyntiprosessia samanaikaisesti meneillään, kaupungin julkaisemassa tiedotteessa todetaan.

Nyt Mikkelin suunnalla on haussa strateginen omistajakumppani, joka toisi omistajuudellaan oikeaa lisäarvoa yhtiöön eli Etelä-Savon Energiaan. Ensimmäinen päätösesitys on tavoitteena tuoda Mikkelin konserni- ja elinvoimajaoston 14. helmikuuta pidettävään kokoukseen. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 20. maaliskuuta. Sitä ennen asia on kaupunginhallituksen esityslistalla.

Mikkelin kaupungin tilinpäätös vuodelta 2022 on selvästi alijäämäinen. Jo ennestään vuoden 2021 tilinpäätöksessä oli 33,55 miljoonaa euroa kumulatiivista alijäämää. Kaiken kukkuraksi taloussuunnitelmat lähivuosille ovat Mikkelissä edelleen mollivoittoisia.

-Alijäämien kattamiseen riittävän lisätuloutuksen lisäksi kaupungin taloudelle onkin ensiarvoisen tärkeää saada taloudellista sietokykyä puskureiden, käytännössä taseen kumulatiivisten ylijäämien muodossa, jotta uutta alijäämää ei alkaisi heti kertyä uudelleen. Kaupunki joutuu myös edelleen sopeuttamaan käyttötalouttaan siten, että tulojen ja menojen välinen epäsuhta saataisiin oikaistua, Mikkelin kaupungin nettisivuilla todetaan.

Etelä-Savon Energia Oy on täysin Mikkelin kaupungin omistama energiayhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 ja sen liikevaihto joulukuussa 2021 päättyneellä tilikaudella oli 43,5 miljoonaa euroa. Kyseisenä vuonna yhtiön liikevoitto oli noin 2,9 miljoonaa euroa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *