Tieverkon talvihoidon taso paranee. Kaikkein hiljaisemmilla tieosuuksilla saadaan kuitenkin vielä tovi muutoksia odotella. (Kuva: Ville Miettinen)

Liukkaat ja paikoin jopa kulkukelvottomat tiet ovat parina viime talvena olleet oikea ongelma eri puolilla Suomea. Karvalakkilähetystöt, puhelut Tienkäyttäjän linjalle ja kuntien viralliset ulostulot ovat olleet ilmastomuutoksen lisäksi vauhdittamassa Liikenneviraston päätöstä muokata teiden talvihoitoa paremmalle tolalle.

Koko maassa tienhoidonluokitus nousee vuoden alusta noin 11-12 000 kilometrillä, joka kattaa 15 prosenttia Suomen maantieverkosta. Esimerkiksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueelle on kaavailtu parannusta noin 2000 maantiekilometrille.

-Vielä meillä ei ole julkaisukelpoisia karttoja niistä teistä, joiden talvihoitoa parannetaan. Parhaimmallaan käymme keskustelua urakoitsijoiden kanssa siitä, miten he pystyvät talvihoitoa parantamaan toivotuilla tieosuuksille. Pitää muistaa, että välttämättä urakoitsijat eivät pysty nykyisellä kalustollaan hoitamaan teitä uusien vaatimusten mukaan. Ja kaikkea tarvittavaa kalustoa ei välttämättä ole heti saatavilla, johtaja Tommi Huttunen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta muistuttaa.

Sivutiet joutuvat odottelemaan

Jotain sentään on jo nyt tiedossa. Hoitoluokan kohotuksen kohteeksi pääsevät tieosuudet ovat keskimääräistä vilkkaammin liikennöityjä. Vilkkaasti liikennöityjen teiden osalta Pohjois-Savon Ely-keskuksen alueelle talvihoidon taso paranee noin 500 kilometrillä ja muun muassa kuntakeskusten välisillä keskivilkkailla teillä noin 1500 kilometrin osalta. Hiljaisemmilla sivuteillä joudutaan jatkossa olemaan osin säiden armoilla.

-Hyvin suurella todennäköisyydellä talvihoidon laatu paranee esimerkiksi valtatiellä 9 Kuopiosta Joensuun ja Jyväskylän suuntiin sekä valtatiellä 23 Joensuusta Varkauden suuntaan. Alimpiin talvihoitoluokkiin 2 ja 3 muutoksia ei vielä tässä vaiheessa ole tulossa, niiden osalta edetään sitä mukaa, kun alueurakat tulevat vuorollaan kilpailutukseen, Huttunen toteaa.

Vaikka hoidon tasoa parannetaan, niin kesäkelejä ei tieverkolle sydäntalven aikana saada aikaan.

-Käytännössä mitään mullistavia uudistuksia ei ole luvassa, mutta näillä tieosuuksilla missä talvihoitoluokitusta nostetaan, tienhoito on jatkossa aiempaa tasalaatuisempaa. Esimerkiksi lähdetään aiemmin liikkeelle aurauskaluston kanssa ja pidetään polannetta hieman ohuempana.

-Entistä tehokkaampi liukkaudentorjunta suolan avulla on tosin heikkokuntoisella päällysteellä ongelma. Suolankäyttö kun heikentää huonokuntoista päällystettä entistä nopeammin, Tommi Huttunen toteaa.

Aiheesta Liikenneviraston sivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *