Joutsenmerkin saamisen uudet kriteerit ovat valmistuneet.

Joutsenmerkin eli pohjoismaisen ympäristömerkin uudet ja entistä tiukemmat kriteerit taloille ja päiväkotirakennuksille ovat valmiit. Nyt myös koulurakennukset voivat saada Joutsenmerkin.

Joutsenmerkittyjen talojen sekä päiväkoti- ja koulurakennusten kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun. Talot ovat energiatehokkaita, niiden sisäilma on hyvä ja talossa käytetyt rakennusmateriaalit ovat turvallisia ja terveellisiä. Mukana on myös pistevaatimuksia, jotka innostavat käyttämään uusiutuvaa energiaa ja vihreitä innovaatioita.

Kiinnostus rakentaa Joutsenmerkittyjä pientaloja, kerrostaloja, päiväkoteja ja kouluja on suuri kaikissa Pohjoismaissa. Valmiita koteja on Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa yhteensä 6400, työn alla on noin 1800. Eniten taloja ja päiväkotirakennuksia on Ruotsissa.

Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty talo nousi Järvenpäähän vuoden 2015 lopulla. Nyt esimerkiksi Hyvinkään kaupunki suunnittelee Joutsenmerkittyä päiväkotia, ja muitakin hankkeita on käynnissä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *