Helsinki on tänä talvena testannut pyöräteiden sulana pitämistä. (Kuva: Ville Miettinen)

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt vuoden 2015 TunnustusPAANUn Helsingin Kaupunkisuunitteluviraston liikennesuunnitteluosastolle.

Kestävän kehityksen tunnustuksella halutaan nostaa esiin liikennesuunnitteluosaston työ Helsingin pyöräverkoston kehittäjänä.

– Liikennesuunnitteluosasto on vuodesta 2009 alkaen pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllään onnistunut toteuttamaan uusia pyörätiehankkeita ja luomaan Helsinkiin suunnitelman pyöräliikenteen kehittämisestä tulevina vuosikymmeninä, EKO-SAFAn puheenjohtaja Antti Westerlund perustelee tunnustusta SAFAn tiedotteessa.

Helsingin tavoitteena on nostaa pyöräilyn osuus kaikessa liikkumisessa 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä nykyisestä noin 11 prosentista.

– Liikennesuunnitteluosaston toimintatavat tukevat hyvää yhdyskunta-, liikenne- ja kaupunkisuunnittelua. Pyöräliikennettä edistämällä Liikennesuunnitteluosasto kehittää ja parantaa kaupungin viihtyisyyttä, toimivuutta, liikenteen sujuvuutta, turvallisuutta ja asukkaiden terveyttä, Westerlund jatkaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *