Lohjan Energiahuolto Loher ottaa kotimaisen biokaasun energiavalikoimaansa. Jatkossa Loher tuottaa kaukolämmön kulutushuippunsa kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti kotimaisella biokaasulla, joka valmistetaan biohajoavista jätteistä.

Suomalainen jätteistä valmistettu biokaasu kehittää Loherin lämmöntuotantoa entistä ympäristöystävällisemmäksi. Yhtiö käyttää kaukolämmön tuotannossaan muun muassa teollisuuden hukkalämpöä ja haketta, ja Loher on osakkaana Lohjan Biolämpö Oy:ssä. Biokaasun käyttöönotto tukee Loherin tavoitetta olla tulevaisuudessa hiilidioksidivapaa energiayhtiö.

– Lohjan kaupunki on mukana Hiilineutraali kunta eli Hinku–hankkeessa ja sitä kautta vahvasti sitoutunut hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Loher pyrkii kaikissa toimissaan edesauttamaan näiden tavoitteiden toteutumista, sanoo Loherin toimitusjohtaja Markus Tamminen.

– Yhteistyö Loherin kanssa on merkittävä askel biokaasumarkkinan kehityksessä, sillä yhtiö on ollut pitkään suunnannäyttäjä ympäristöystävällisissä energiaratkaisuissa. Kiertotalouteen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön perustuva biokaasu on oivallinen keino pienentää entisestään lämmöntuotannon hiilijalanjälkeä, sanoo biokaasutoimittaja Gasumin aluemyyntipäällikkö Timo Jokila.

Loher korvaa biokaasulla maakaasun käyttöä. Biokaasusopimuksen vuotuinen energiamäärä on 4 000 MWh:ta. Siirtymällä biokaasuun Loherin päästöt vähenevät noin 800 tonnilla. Sama päästö syntyy ajettaessa henkilöautolla noin 6 miljoonaa kilometriä.

Biokaasua syötetään Gasumin kaasuverkkoon Espoosta, Kouvolasta ja Lahdesta sekä 2016 alkaen myös Riihimäen uudesta biokaasulaitoksesta. Biokaasu on biohajoavista jätteistä tuotettu monikäyttöinen energianlähde, jota myydään teollisuudelle, palveluita tarjoaville yrityksille, lämmön- ja voimantuotantoon, liesikäyttöön kotitalouksille ja ravintoloille sekä maantieliikenteen polttoaineeksi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *