Lidl sijoittaa uuden jättimäisen jakelukeskuksensa Järvenpäähän. Järvenpään kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymän esityksen mukaisesti kaupunki sitoutuu asemakaavoittamaan sekä muodostamaan ja luovuttamaan tontin Lidl Suomi Ky:n logistiikkatoimintaa varten.

Poikkitien teollisuusalueella on ollut jo käynnissä asemakaavoitus, mutta Lidlin kanssa käytyjen neuvottelujen ajaksi kaavoitus on keskeytetty. Nyt kaavaan tullaan muodostamaan tontti jättimäiselle 80 000 kerrosneliön suuruiselle jakelukeskukselle, jonka arvioidaan työllistävän noin 300 henkilöä valmistuttuaan.

–  Tämän kokoluokan hanke on iso juttu mille tahansa kaupungille. Saamme nyt pään avattua rakentamisessa tuonne eteläisen liittymän alueelle ja tämä iso hanke tekee alueesta houkuttelevan myös muille yritykselle. Meille jää sinne vielä merkittävästi vapaata rakennusoikeutta, vinkkaa Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen.

Jakelukeskuksen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2018.

– Työpaikkoja on tulossa suoraan jakelukeskukseen 300 ja saman verran tulee välillisiä työpaikkoja. Ja ne ovat nimenomaan sellaisia työpaikkoja, joista tänä päivänä on pula, huomauttaa Kukkonen.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *