Syyttäjä vaatii Laukaan kunnan viranhaltijalle rangaistusta kahden vuoden takaisesta maneesin sortumisesta, kertoo Yle Keski-Suomi.

Ratsastuskoulun katon sortumisessa kuoli 10-vuotias tyttö ja vammautui neljä henkilöä.

Syyttäjä vaatii rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä yhdestä kuolemantuottamuksesta ja neljästä vamman tuottamuksesta. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Onnettomuuden esitutkinnassa kävi ilmi, että Laukaan maneesirakennuksen kaltaisten hallien vaarallisuus oli ollut viranomaisten tiedossa jo vuonna 2010.

Sen jälkeen kun Liedossa oli tapahtunut samanlainen sortuminen, Onnettomuustutkintakeskus oli antanut rakenteiden turvallisuuspuutteita koskevan uhkailmoituksen. Se välittyi kunnan rakennusvalvontaan mutta ei Laukaan ratsastuskoulun yrittäjälle.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.