Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt poikkeusluvan Lahden kaupungille kaupunginsairaalan muuttamiseksi uudeksi pääterveysasemaksi.

Pääterveysasemalle keskitetään terveyspalvelujen, hyvinvointipalvelujen, mielenterveys- ja päihdepalvelujen sekä vanhustenhuollon ja kuntoutuksen avopalvelut tukipalveluineen. Lisäksi sinne keskitetään paljon palveluja tarvitsevien ja monisairaiden hoito.

Remontin ensimmäinen vaihe on jo käynnissä ja se valmistuu elokuuhun 2017 mennessä. Poikkeuslupa koskee toista vaihetta, jonka työt alkavat syksyllä 2017 ja kestävät vuoden 2018 loppuun.

Kokonaisuudessaan pääterveysaseman muutostyöt maksavat noin 43 miljoonaa euroa ja toinen vaihe noin 20 miljoonaa.

– Remontti liittyy toimintojen tehostamiseen ja laitosvaltaisuuden purkamiseen. Toiminnan uudistaminen vaatii myös uusia tiloja, sillä toimintojen hajasijoitus tuottaa paljon ongelmia, sanoo Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Mikko Komulainen.

Väliaikainen laki kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalvelujen laajojen ja pitkäaikaisten ulkoistuksien sekä suuria investointien rajoittamisesta astui voimaan syyskuussa ja on voimassa 31.12.2019 saakka. Kunnat tarvitsevat STM:n poikkeusluvan rakennusinvestoinneille, joiden kokonaisarvo on yli viisi miljoonaa euroa.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *