Saariston romunkeräys on sekä LSJH:n että PSS ry:n työntekijöiden keskuudessa odotettu työrupeama. (Kuva: PSS ry)

Perinteinen saariston romunkeräys järjestetään heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Järjestäjinä ovat Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry).

M/S Roope miehistöineen kiertää keräämässä romua saarikohteista Naantalin ja Paraisten saaristossa. Keräyksessä otetaan maksutta vastaan kotitalouksien vaarallisia jätteitä, metalli- ja sähkölaiteromua ja maksua vastaan siivous- ja rakennusjätettä LSJH:n suursäkkeihin pakattuna.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n (PSS ry) työntekijät pakkaavat kapsäkkinsä ja muuttavat muutamaksi päiväksi huoltoalus M/S Roopelle heinäkuun alussa. Miehistö suuntaa Roopella neljäksi päiväksi keräämään romua Naantalin ja Paraisten saaristosta 3.–6. heinäkuuta.

– Saariston romunkeräystä on järjestetty jo yli 20 vuotta. Keräyksen aikana saarista tyhjennetään asukkaiden ja mökkiläisten keräyspaikalle tuomaa romua ja vaarallisia jätteitä. Vain viimeisen kolmen vuoden aikana saaristosta on kerätty romua 152 552 kiloa, LSJH:n puolelta keräystä järjestelevä palvelusuunnittelija Janne Penttinen kertoo.

Siivous- ja rakennusjätteet suursäkkiin

Kotitalouksien vaaralliset jätteet, metalli- ja sähkölaiteromu otetaan vastaan maksutta. Samoin mukaan kelpaavat romuajoneuvot, kuten autonromut, puimurit ja traktorit, joista on irrotettu akut ja nesteet. Ajoneuvoista on ilmoitettava ennakkoon 29.6. mennessä LSJH:n asiakaspalveluun, jotta niiden keräämiseen osataan valmistautua.

Keräyksessä otetaan vastaan myös siivous- ja rakennusjätteitä, kuten vaikkapa pehmustettuja huonekaluja, puujätettä, muovia, styroxia, kipsilevyjä, kaakeleita ja muuta sekalaista roinaa vintiltä ja navetoista.

– Nämä jätteet otetaan vastaan kuitenkin vain ja ainoastaan LSJH:lta ostettuun suursäkkiin pakattuna. Suursäkin hinta on 89 euroa, mikä sisältää jätteen kuljetus- ja käsittelymaksun. Suursäkkejä voi ostaa keräyksen alkamiseen asti LSJH:n lajitteluasemilta ja keräyksen aikana huoltoalus M/S Roopelta, Penttinen ohjeistaa.

Tärkeää on, että jätteen tuonut henkilö on itse paikalla huoltoaluksen pysähdyspaikalla. Jätteen jättäminen valvomatta keräyspaikalle on kiellettyä.

Odotettu työrupeama saaristomaisemissa

Saariston romunkeräys on sekä LSJH:n että PSS ry:n työntekijöiden keskuudessa odotettu työrupeama.

– LSJH:lta keräykseen lähtee kolme työntekijää. Olen itse mukana kolmatta kertaa. Mikä onkaan hienompaa, kuin paiskia useampi päivä töitä upeassa saaristossa hyvässä yhteistyössä romua keräykseen tuovien saarelaisten kanssa. Työpäivien jälkeen grillataan ja pulahdetaan iltauinnille ennen nukkumaan menoa, Penttinen tunnelmoi.

PSS:ltä mukana on kipparin lisäksi kolme miehistön jäsentä.

– Olen ollut mukana keräyksissä toistakymmentä vuotta. On hienoa nähdä, miten saaristolaiset osallistuvat keräykseen ja ovat satamissa apuna, kun romua kannetaan. Aktiivista osallistumista toivomme tietysti tänäkin vuonna, kertoo M/S Roopen päällikkö Kari Lahtinen.

Vinkkejä saariston romunkeräyksen ensi vuoden saarikohteista otetaan vastaan aina elokuun loppuun saakka.

– Nyt on oiva aika pohtia jo ensi kesää. Saariston romunkeräyksen keräyskohteet vaihtuvat vuosittain, ja keräysreitti suunnitellaan meille tulleiden ehdotusten perusteella, Janne Penttinen vinkkaa.

Lisätietoja ja mm. romunkeräyksen keräysaikataulut täältä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *