Tänä vuonna Helenin työntekijät pääsivät itse maalaamaan sähkönjakokaappeja. Kuvassa ollaan Snellmaninkadulla.

Jo 20 vuoden ajan Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen Oy on antanut sadoille kaupunkilaisille mahdollisuuden maalata sähkönjakokaappeja, eli tuttavallisemmin taidejakokaappeja. Tänä kesänä Helenin omat työntekijät pääsivät ensimmäistä kertaa luomaan jakokaappitaidetta, sillä heille haluttiin koronan keskellä tarjota turvallinen tapa viettää aikaa yhdessä.

Helen kuuluu huoltovarmuusyhtiöihin, minkä vuoksi organisaatiossa on noudatettu tiukkoja koronarajoituksia. Kotikonttoreille siirtyminen toi uusia haasteita, mutta samalla se on saanut ihmiset ideoimaan uusia tapoja ylläpitää yhteisöllisyyttä.

Vaaliakseen yhteisöllisyyttä ja yhteistyön voimaa koronan keskellä Helen kannusti työntekijöitään maalaamaan taidejakokaappeja. Tempauksella haluttiin tarjota työntekijöille mahdollisuus tehdä jotain luovaa ja erilaista.

-Yhteisöllinen yhdessä tekeminen on jäänyt monella minimiin. Näimme tässä oivan tilaisuuden tarjota työntekijöillemme turvallinen tapa viettää hetki aikaa yhdessä ja päästää yhteinen luovuus valloilleen. Tämä oli myös loistava keino tuoda ihmisiä yhteen yli organisaatio- ja tiimirajojen, kertoo Helenin asiakas- ja työntekijäkokemuspäällikkö Sanna Lavonen.

Helenin työntekijöiden osallistumishalukkuus yllätti taidejakokaappi-toimintaa organisoineet henkilöt positiivisesti, sillä innokkaita tiimejä oli odotettua enemmän. Osallistujat kuvailivat yhteistä maalaushetkeä hauskaksi, lähes excursiomaiseksi tapahtumaksi. Monelle työntekijälle taidejakokaappien tekeminen tarjosi myös väylän tavata kollegoja ensimmäistä kertaa kasvotusten.

-Tiimimme innostui heti maalaamisideasta. Emme ole nähneet toisiamme kasvokkain tai ehtineet tehdä paljoakaan yhdessä, sillä aloitimme työskentelyn nykyisellä kokoonpanolla vasta vuoden alussa. Nyt voimme tehdä tästä perinteen, ja kokoontua joka vuosi porukalla ihailemaan maalaamaamme taidejakokaappia, toteaa Helenin ryhmäpäällikkö Elisa Jernmark.

Sadat ihmiset päiväkotiryhmistä eläkeläisiin ja harrastelijoista taitelijoihin ovat vuosien varrella maalanneet teoksiaan katukuvaan erilaisten yhteistyöprojektien myötä. Maalaamassa on tavattu myös kuuluisuuksia, kuten ohjelmointialan edelläkävijä Linda Liukas, televisiokasvo ja viihteentekijä Sampo Marjomaa sekä katutaidepiireissä tunnettu graffari Emilio Mäkipää.

Taiteen tekeminen tuo ihmisiä yhteen, ja monissa kaupunginosissa taidejakokaappien maalaamisesta on muodostunut koko yhteisön yhteinen projekti. Esimerkiksi Herttoniemessä eläkeläisryhmät ovat maalanneet yhdessä taidejakokaappeja, Arabianrannassa jakokaappitaiteen tekeminen on ollut perinteisesti osa Arabian katufestivaaleja, ja Käpylässä asukkaat ovat tehneet alueensa Kalevala-aiheisista taidejakokaapeista virtuaalisen kartan.

Faktat

  • Sähkönjakokaapeilla tarkoitetaan Helen Sähköverkon jakokaappeja, joiden kautta sähköä jaetaan asiakkaille. Helen Sähköverkko on osa Helen-konsernia.
  • Helsingissä sijaitsee reilu 7 500 sähkönjakokaappia, joista tämän vuoden päätteeksi noin 750 on saanut katukuvaa koristavan teoksen.
  • Sähkönjakokaappeja töhritään helposti, minkä vuoksi niitä ryhdyttiin peittämään suunnitelluilla ja tarkoituksenmukaisilla taideteoksilla.
  • Maalaajien on ensin lähetettävä teoksestaan luonnnos Helenille hyväksyttäväksi, jonka jälkeen heille voidaan myöntää maalauslupa.
  • Jakokaappitaiteen myötä Helen Sähköverkko pitää huolta kaappien siisteydestä, yhteiskuntavastuusta ja kaupunkikuvan kehittämisestä.
  • Jos kiinnostuit ja haluat hakea lupaa sähkönjakokaapin maalaamiseen, ota yhteyttä Helen Sähköverkkoon.

(Lähde: Helen Oy)

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*