Yli puolessa kunnista sisäilmaryhmien arviointi toimii tutkimuksen mukaan hyvin tai erittäin hyvin.

Suurin osa kuntien sisäilmaryhmistä tarvitsisi työssään tukea.

Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreessa (THL) tutkimuksessa, jossa selvitettiin kuntien sisäilmaongelmien korjaamiseen liittyviä investointeja, priorisointitarpeita ja päätöksentekoa.

Useimmissa kunnissa kokoontuu sisäilma-asioita käsittelevä monialainen sisäilmaryhmä tai muita sisäilmaan liittyviä yhteistyöryhmiä. Ryhmien tehtävä on tuoda kuntaan monialaista osaamista sisäilman parantamiseen.

Yli puolet näistä ryhmistä kuitenkin kaipaisi tukea ja ohjeistusta terveydellisen merkityksen määrittämiseen ja 39 prosenttia altstumisolosuhteen määrittämiseen.

Lähes puolet ryhmistä tarvitsee myös päteviä ulkopuolisia asiantuntijoita rakennukseen liittyvien selvitysten tai korjaussuunnitelmien tekemiseen.

Lisäksi tukea tarvitaan sisäilmaongelmien hallintaan ja siihen, milloin rakennusta on tutkittu ja korjattu riittävästi.

Kunnan koko ei näytä vaikuttavan siihen, miten hyvin sisäilmaryhmät toimivat.

Yli puolessa kunnista sisäilmaryhmien arviointi toimii tutkimuksen mukaan hyvin tai erittäin hyvin. Se, millaista tukea ryhmät tarvitsevat, kuitenkin vaihtelee kunnan koon mukaan.

Alle 100 000 asukkaan kunnissa kaivataan tukea erityisesti siihen, miten terveydellinen merkitys määritetään.

Yli 50 000 asukkaan kunnissa tarvitaan tukea sen määrittämiseen, milloin rakennusta on tutkittu ja korjattu riittävästi.

Sisäilmaongelmien hallintaan liittyvää ohjeistusta tarvitsevat etenkin pienet, alle 20 000 asukkaan kunnat.

Yhteistä eri kokoisille kunnille on, että kaikissa kaivataan lisää aikaa ja koulutusta sisäilmatyöskentelyyn.

Jo aiemmin valtioneuvoston selvitys- ja tutkimushankkeissa on havaittu, että kunnat tarvitsevat ohjeistusta sisäilma-asioiden hoitamisessa sisäilmaongelmien tunnistamisesta alkaen.

Tuen tarvetta on muun muassa toimenpiteiden kiireellisyyden määrittelyn ja kohteiden priorisoinnin kanssa.

 

Lisää aiheesta:

Juuka vastaa sisäilmaongelmiin ja väestökehitykseen – 400 oppilaan koulujen tilalle kohoaa uusi 250 oppilaan koulu

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *