Porvoon kaupunkipyörien käyttöaste kasvoi kesäkuukausien aikana jopa 60 prosenttia viime vuodesta. (Kuva: Ville Miettinen)

Koronavuosi on kasvattanut kaupunkipyörien suosiota Kuopiossa räjähdysmäisesti. Kuopion kaupungin liikkumispalveluiden kehittämispäällikkö Jouni Huhtinen kuvailee vuoden 2020 pyöräilykautta huikeaksi.

– Tälle vuodelle tuli uusi ennätys, kokonaiskäyttöaste on kasvanut lähes 50 prosenttia.

Kuopion kaupunkipyörät ovat sähköpyöriä, joiden latausasemille on Huhtisen mukaan kesän aikana jouduttu palkkamaan lisätyövoimaa. Pyörien suosio on kiinnittänyt myös alueen yrittäjien huomion.

– Yritykset ovat ottaneet yhteyttä, kun ovat huomanneet, että pyörät olisivat hyvä paikka mainostaa.

Myös Porvoossa kaupunkipyöräkausi on tänä vuonna ollut ennätyksellisen pirteä. Porvoon kaupungin liikenneinsinööri Antti Rahiala kertoo, että pyörien käyttö on tämän vuoden kesä-heinäkuussa ollut yli 60 prosenttia vilkkaampaa kuin samaan aikaan viime vuonna.

– Viime vuonna järjestelmä oli käytössä noin viisi kuukautta, nyt koko viime kauden matkamäärä on saavutettu jo reilussa kolmessa kuukaudessa.

Positiivisia uutisia kuuluu myös monista muista kaupungeista. Kouvolalaislähtöisen kaupunkipyöräoperaattori KaaKaun toimitusjohtaja Aleksanteri Repo kertoo, että yrityksen kymmenestä asiakaskaupungista kesä-heinäkuun käyttöaste on ollut hyvä lähes jokaisessa.

Yritys toimittaa Donkey Republic -pyöriä Porvooseen, Lappeenrantaan, Kouvolaan, Riihimäelle, Hyvinkäälle, Iisalmeen, Imatralle, Kotkaan, Mäntsälään ja Haminaan.

Kaupunkipyörien käyttöaste romahti pääkaupunkiseudulla

Uudenmaan suurimmissa kaupungeissa tilanne on päinvastainen. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kaupunkipyörien käyttöaste on jäänyt koronavuoden aikana pakkaselle.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) palveluasiantuntija Eeropekka Lehtinen kertoo, että Helsingissä ja Espoossa asetetut matka- ja käyttäjätavoitteet jäävät tältä vuodelta toteutumatta.

– Kun kaupunkilaisten liikkumistarve väheni, kaupunkipyörien käyttömäärät putosivat, mutta eivät suhteessa yhtä paljon kuin muun joukkoliikenteen. Matkoja on tehty tällä kaudella tähän mennessä hieman yli 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuotena.

 Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörät ilmestyivät tänä keväänä katukuvaan poikkeuksellisesti jo maaliskuussa koronapandemian vuoksi. Aikaistuksesta huolimatta tämän vuoden pyöräilyluvut eivät yllä edellisvuoden tasolle. Vuonna 2019 kaupunkipyörillä ajettiin elokuun loppuun mennessä lähes 2,8 miljoonaa matkaa, kun nyt vastaava lukema on noin 2,2 miljoonaa.

Vantaalla kaupunkipyörien käyttöaste on tänä vuonna ollut erityisen huono.

– Pyörät tulivat käyttöön vasta viime vuonna, joten sekin oli hieman harjoitteluvuosi. Silti näyttää, että jäämme käyttäjämäärissä jopa viimevuotisten lukujen alle, Vantaan kaupungin liikennejärjestelmäinsinööri Emmi Pasanen kertoo.

Viime vuonna Vantaalla tehtiin kesäkuun puolivälin ja lokakuun lopun välisenä aikana yhteensä 43 000 matkaa. Tänä vuonna pyöräilykausi aloitettiin jo huhtikuun alussa, mutta kaupunkipyörillä oli heinäkuun loppuun mennessä tehty hieman alle 27 000 matkaa.

Myös Turussa korona-aika on vaikuttanut pyöräilyintoon negatiivisesti. Turun Sanomat uutisoi alkuviikosta, että maalis-heinäkuussa Föli-kaupunkipyörillä tehtiin tänä vuonna vain 36 000 matkaa, kun viime vuonna samassa ajassa vastaava lukema oli 115 000.  

Koronapyöräily painottuu viikonloppuihin ja maakuntamatkoihin

Erilaistunutta pyöräilyintoa kaupunkien välillä selittävät ainakin osaltaan vaihtelevat käyttötarkoitukset.

Pääkaupunkiseudulla pyörät ovat kuntalaisten arkiliikkumisen väline. Suuri osa Helsingissä, Espossa ja Vantaalla tehdyistä pyörämatkoista oli viime vuonna aamu- ja iltapäivän työmatkaliikennettä, joka koronan myötä on jäänyt minimiin.

Helsingin kaupungin pyöräilykoordinaattori Oskari Kaupinmäki kertoo, että yleisesti ottaen Helsingissä on tänä vuonna pyöräilty viikonloppupainotteisesti.

– Luvut tukevat arvioitamme siitä, että arkipyöräily on vähentynyt etätöiden ansiosta ja vapaa-ajan liikkuminen puolestaan lisääntyi, kun muuta sosiaalista kanssakäymistä kevään aikana rajoitettiin.

Kaakaun Repo huomauttaa, että eri kaupunkipyörien kohdentamisessa on eroja kaupunkien välillä. Tietyissä kaupungeissa pyörien järjestelmät on suunnattu nopeaan arkikäyttöön, toisaalla pyörien kohderyhmänä ovat asukkaiden lisäksi turistit, jotka saattavat tarvita lainapyörää tunneiksi.

– Esimerkiksi Haminan, Porvoon ja Imatran kaltaisilla seuduilla turistikausi kesäisin on heille se aika, kun tapahtuu. Silloin myös järjestelmät ovat selkeästi suunnatumpia turisteille.

Repo pitää todennäköisenä, että koronakesän siivittämä innostus kotimaanmatkailuun on edesauttanut useiden kuntien pyöräilytilannetta. Myös Porvoon Rahiala kiittelee suomalaisturisteja kaupungin positiivisista pyöräilylukemista.

– Kotimaanmatkailu on onneksi paikannut ulkomaisten matkailijoiden puuttumista.

Anni Lindgren
anni.lindgren@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*