Hankintamenokategorioita oli kunnissa 34 kappaletta. Näistä kaksitoista aiheutti kukin yli 100 miljoonan kilogramman (Mkg) kasvihuonekaasupäästön. Suurimmat päästöt syntyivät luokista lämmitys (799 Mkg) ja sähkö ja kaasu (745 Mkg). (Kuva: Ville Miettinen)

Vuonna 2015 julkisten hankintojen hiilijalanjälki oli yhteensä noin 11 Mt CO2e. Tästä yli puolet aiheutui kuntien toiminnasta.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää monipuolisia toimia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Vuosi sitten julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) puolentoista asteen raportti korosti ilmastotoimien kiireellisyyttä. Uudessa hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että Suomi olisi hiilineutraali vuonna 2035.

Julkisella sektorilla on ilmastotavoitteiden saavuttamisessa useampi kuin yksi rooli. Lainsäädännön ja erilaisten ohjauskeinojen lisäksi julkisen sektorin hankinnat nähdään tärkeinä esimerkin näyttäjinä ja kysynnän luojina ilmastoystävällisille ratkaisuille. Lisäksi julkisen sektorin on tarpeen leikata myös oman toimintansa aiheuttamia päästöjä.

Julkisten hankintojen hiilijalanjäljen suuruutta ja jakautumista selvitettiin viime keväänä Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksessa. Samalla tuotettiin uutta tietoa valtion, kuntien ja kuntayhtymien hankintojen KHK-päästöistä ja kehitettiin apuvälineitä julkisten hankintojen ilmastovaikutusten arvioimiseksi.

Julkisissa hankinnoissa huomattava potentiaali

Julkiset hankinnat ovat vaihdelleet viime vuosina 30 miljardin euron molemmin puolin. Vuonna 2015 hankinnat olivat yhteensä noin 28,3 miljardia euroa. Kuntien hankinnat ilman investointeja olivat noin 10 miljardia euroa, kuntayhtymien lähes 5 miljardia euroa ja valtionhallinnon myös lähes 5 miljardia euroa.

Valtionhallinnon investoinnit olivat noin 3,6 miljardia euroa, paikallishallinnon eli kuntien ja kuntayhtymien noin 4,6 miljardia euroa. Kuntien osuus paikallishallinnon investoinneista oli noin 80 %.

Julkisten hankintojen summa on huomattava, joten sen kohdentuminen ja sisältö vaikuttavat huomattavasti hankintojen hiilijalanjälkeen. Lisäksi mittakaava mahdollistaa kysynnän synnyttämistä ympäristö- ja ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.

Hankintojen päästövaikutukset vaihtelevat

Julkisten hankintojen hiilijalanjälki ilman investointeja vuonna 2015 yhteensä 8,3 miljoonaa tonnia CO2e (kuva A). Päästöistä 1,78 Mt aiheutui valtion, 4,73 Mt kuntien ja 1,79 Mt kuntayhtymien hankinnoista. Keskimääräinen päästöintensiteetti (hiilijalanjälki per menot) oli suurempi paikallishallinnossa (0,36) kuin valtiolla (0,28), keskiarvon ollessa 0,32 kg CO2e / €.

Suurimmat päästöt syntyivät hankintamenokategorioissa, jotka liittyvät energiankäyttöön, liikkumiseen, erilaisiin kunnossapitopalveluihin sekä ruokaan. Tämä ei ole yllätys, sillä korkeimmat päästökertoimet liittyvät juuri näihin hankintoihin. Palveluiden päästökertoimet ovat selvästi pienempiä, mutta tästä huolimatta palveluiden volyymi aiheuttaa suuret päästöt. Jokainen hankintoihin käytetty euro synnyttää päästöjä, mutta kohdentumisesta riippuu, kuinka suuri hiilijalanjälki syntyy.

Julkisten organisaatioiden tekemien investointien hiilijalanjälki oli vuonna 2015 yhteensä noin 2,7 Mt, josta 1,01 Mt aiheutui valtion ja 1,67 Mt kuntien ja kuntayhtymien investointihankinnoista. Yhteensä 73 % investointien hiilijalanjäljestä syntyi rakentamisen seurauksena. Muita merkittäviä ryhmiä olivat muut koneet ja laitteet sekä henkiset omaisuustuotteet, joihin etenkin valtio investoi.

Yhteensä julkisten hankintojen ja julkisten investointien hiilijalanjälki oli 11,0 Mt. Päästöintensiteetti oli suurempi hankinnoissa (0,42 kg CO2e / €) kuin investoinneissa (0,32 kg CO2e / €).

Kuntien eurot palveluihin, päästöt tavaroista

Kuntien keskimääräinen hiilijalanjälki oli noin 15 Mkg CO2e (vaihteluväli 0,1–586,7). Hajonta oli huomattavaa kuntien suurten kokoerojen vuoksi. Keskimääräinen päästöintensiteetti oli 0,59 kg CO2e / € (vaihteluväli 0,3–1,61) ja hiilijalanjälki 0,9 tonnia CO2e / asukas (vaihteluväli 0,22–4,19).

Hankintamenoryhmittäin tarkasteltaessa 42 % kuntien hankintojen hiilijalanjäljestä aiheutui muiden palvelujen ostoista, kun taas aineista, tarvikkeista ja tavaroista aiheutui hieman suurempi osuus eli 52 %. Aineilla, tarvikkeilla ja tavaroilla kasvihuonekaasupäästöjen osuus oli 2,5-kertainen euromääräiseen osuuteen verrattuna, kun taas muiden palvelujen ostoissa päästöjen osuus oli paljon pienempi kuin euromääräinen osuus.

Hankintamenokategorioita oli kunnissa 34 kappaletta. Näistä kaksitoista aiheutti kukin yli 100 miljoonan kilogramman (Mkg) kasvihuonekaasupäästön. Suurimmat päästöt syntyivät luokista lämmitys (799 Mkg) ja sähkö ja kaasu (745 Mkg). Seuraaviksi suurimpia olivat luokat rakennusten ja alueiden rakentamis- ja kunnossapitopalvelut (427 Mkg), matkustus- ja kuljetuspalvelut (374 Mkg), elintarvikkeet (334 Mkg), puhtaanapito- ja pesulapalvelut (285 Mkg), rakennusten ja huoneistojen vuokrat (272 Mkg) sekä majoitus- ja ravitsemispalvelut (244 Mkg).

Tutkimustieto tukemaan julkisen sektorin ilmastotyötä

Julkisen sektorin hankintojen hiilijalanjälki on merkittävä. Kun investoinnit otetaan huomioon, niin elinkaaristen päästöjen määrä on lähes 20 % Suomen virallisista eli alueperusteisista KHK-päästöistä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena saatiin kokonaiskuva julkisten hankintojen aiheuttaman hiilijalanjäljen suuruusluokasta ja jakautumisesta eri toimijoiden ja hankintamenokategorioiden kesken.

Kunnat ovat asettaneet erilaisia ilmastotavoitteita, joiden saavuttamiseksi hankintojen hiilijalanjälkeä on pyritty pienentämään. Hiilineutraalien kuntien (HINKU) verkosto tavoittelee 80 %:n päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä, ja kymmenet muut kunnat suurimmista kaupungeista pienempiin paikkakuntiin ovat asettaneet omat tavoitteensa.

Kuntien ilmastotyössä tarvitaan tietoa hiilijalanjäljen rakenteesta ja päästöintensiivisistä hankintamenoista. Tutkimusten pohjalta huomio ja toimenpiteet voidaan keskittää olennaisiin seikkoihin ja puuttua ensimmäiseksi suurimpia päästöjä aiheuttaviin menoihin.

Artikkeli perustuu raporttiin ”Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö” (Nissinen & Savolainen, toim., SYKEn raportteja 15/2019), jota on rahoittanut ympäristöministeriö. Linkki raporttiin: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/300737.

Artikkeli on tehty osana hanketta Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (Canemure).

Teksti: Hannu Savolainen, tutkija Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE)

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Kuntatekniikan numerossa 5/2019.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *