Ministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. (Kuva: Pertti Nisonen)

Ympäristöministeriön kuntien ilmastohankkeille suunnattu avustushaku on auennut. Jaossa on kokonaisuudessaan puoli miljoonaa euroa. Ministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen taakanjakosektorilla.

Avustuksia jaetaan esimerkiksi hankkeille, jotka tähtäävät kuntalaisten ilmastotekojen kannustamiseen, kunnan alueella toimivien yritysten kanssa tehtävään ilmastoyhteistyöhön ja kuntaorganisaation sisäisiin ilmastojohtamisen käytänteiden parantamiseen.

Ympäristöministeriö kannustaa hakemaan avustusta niin pienille kokeiluille kuin isoille projekteillekin. Kokonaisuudessaan avustuksia suunnitellaan jaettavan noin 500 000 euroa. Kukin avustettava hanke voi saada enintään 50 000 euroa, kuitenkin enintään 60 % hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista.

Avustushaku on auki 31.1.2020 saakka. Avustuksen hakijana voi olla kunta, kuntayhtymä, seutukunta tai maakunnan liitto, sekä näiden täysin omistama yhtiö, tai näistä muodostuva konsortio.

Ympäristöministeriö järjestää webinaarin avustusten hakemisesta 9.1.2020 klo 13.00. Webinaarissa kerrotaan avustushausta ja vastataan hakuun liittyviin kysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen asiantuntija Miia Bergerille, miia.berger@ym.fi

(Lähde: Ympäristöministeriö)

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*