Haaganpuron hulevesiputki saneerataan helpottamaan meritaimenen nousua kutupaikoilleen.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY saneeraa sade- ja sulamisvesiä kuljettavan hulevesiputken, joka on osa Haaganpuron pääuomaa ja toimii myös uhanalaisen taimenen elinympäristönä. Saneerauksen suunnittelussa on ollut mukana Vaelluskala ry, Helsingin kaupunki sekä Uudenmaan ELY-keskus.

Hulevesiputki kulkee vilkkaan Hämeenlinnanväylän kyljessä ja Haaganpurossa esiintyvä uhanalainen taimen käyttää putkea vaellusreittinään. HSY on teettänyt työn toteuttamisesta laajan selvityksen, jossa on otettu huomioon niin ympäristö-, tekniikka- kuin turvallisuusnäkökohdat. Saneerauksen kustannus on 1,55 miljoonaa euroa.

Vaelluskala ry:n asiantuntijat ovat vaikuttaneet muun muassa valittavaan putkimateriaaliin.

– Olemme tilanneet korjaustyötä varten erityistä komposiittiputkea, jonka sisäpohja on karhennettu ja johon voidaan jälkikäteen kiinnittää taimenten nousua helpottavia, virtausta hidastavia lamelleja, HSY:n verkostoprojektit-yksikön päällikkö Ilpo Korhonen kertoo.

– Kalan nousun kannalta on olennaista, että sillä olisi mahdollisuus levähtää. Putkeen on hyvä rakentaa levähdyspaikkoja riittävän tiheästi kaltevuudesta ja virtausnopeudesta riippuen. Lamellien on todettu toimivan tässä hyvin, Vaelluskala ry:n kala-asiantuntija Henrik Kettunen perustelee.

Uudenmaan ELY-keskus on hyväksynyt saneeraustyön toteutuksessa käytettävän menetelmän.

Kalojen hyvinvoinnista huolehditaan yhteistyössä

Haaganpuron luontoarvot ovat merkittävät. 2000-luvulla onkin panostettu puron kalastollisten olosuhteiden parantamiseen.

Hulevesireitin kunnossapidon vastuut on jaettu HSY:n, Uudenmaan ELY-keskuksen ja Helsingin kaupungin kesken. Yhteisissä keskustelutilaisuuksissa onkin ollut tavoitteena rakentaa hulevesien ohjauksesta kokonaissuunnitelma, joka mahdollisimman hyvin tukisi vaelluskalojen elinympäristöä.

HSY:n saneeraustyön lisäksi ELY-keskus suunnittelee parhaillaan Metsäläntien rampin alittavan osuuden puhdistamista. Tavoitteena on helpottaa kalojen kulkua ja elinolosuhteita. Samalla on tarkoitus siirtää avo-osuus toiseen paikkaan, jotta kaloja häirittäisiin mahdollisimman vähän. Helsingin kaupunki puolestaan ottaa vaelluskalojen tarpeet huomioon Haaganpuron kunnossapitotöissä.

– Olemme kunnostaneet puroa yhdessä vapaaehtoisjärjestöjen kanssa. Työ on tuottanut tulosta ja puroon on onnistuttu palauttamaan luontaisesti lisääntyvä meritaimenkanta, projektipäällikkö Päivi Islander Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialalta kertoo tyytyväisenä.

– Yhteistyössä rakennamme kestävää kaupunkiympäristöä, kiittää Ilpo Korhonen HSY:stä.

Kauppalanpuiston huonokuntoinen hulevesiputki aiheutti helmikuussa 2018 Hämeenlinnanväylällä sortuman, minkä jälkeen putkeen tehtiin tilapäinen korjaus. Nyt toteutettava varsinainen saneeraus alkaa alustavan aikataulun mukaan tammikuussa 2020. Aikatauluun vaikuttavat käytettävän erikoisputken puolen vuoden toimitusaika sekä taimenten vaellusajat. Sijaintinsa takia hulevesiputki on myös altis sääolosuhteille, ja runsaat sateet voivat viivästyttää ja siirtää saneerausta.

Meritaimen elää kasvuvaiheensa meressä mutta nousee syntyalueelleen kutemaan.

Kuvassa yhden kesän ikäisiä meritaimenenpoikasia Haaganpurossa. Normaalisti taimen viettää syntymäpurossa tai koskessa kaksi vuotta ennen ensimmäistä vaellustaan.

(Lähde: HSY)

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *