Vuoden Liikuntapaikka 2019 -tunnustus on jaettu Pälkäneen kunnan Liikuntakeskus Kostia Areenalle.

Vuoden Liikuntapaikka 2019 -tunnustus on jaettu Pälkäneen kunnan Liikuntakeskus Kostia Areenalle. Täyden palvelun liikuntakeskus on ollut kunnalle suuri ponnistus.

-Kunnan kokoon suhteutettuna investointi vastaisi esimerkiksi Tampereella tehtyä rantatunnelia. Syykin on ollut sama: kunnan elinvoiman kasvattaminen, tunnustusta liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketolan kanssa vastaanottamassa ollut Pälkäneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä kuvaili.

-Tunnustus on osoitus siitä, että pienikin voi päästä eteenpäin, kun uskalletaan toteuttaa vuosikymmenten haaveet. Harvassa pienessä kunnassa on saman katon alla mahdollisuus pelata koripalloa ja lentopalloa sekä salibandya ja futsalia, Eero Laesterä totesi.

Tunnustus jaettiin tänään Tampereella avattujen Sportec-messujen yhteydessä. Sen luovuttivat opetus- ja kulttuuriministeriön rakennusneuvos Erja Metsäranta ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön päällikkö Ismo Myllyaho.

-Kostia Areenan myötä Pälkäne sai kauan kaipaamansa liikuntakeskuksen. Keskelle kylää kirjaston ja koulujen läheisyyteen rakennettu areena on myös osaltaan luomassa kuntalaisten yhteistä olohuonetta. Suunnittelussa on panostettu saavutettavuuteen sekä yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen, ja nämä seikat myös toteutuivat rakentamisessa, rakennusneuvos Erja Metsäranta sanoi.

-Esimerkiksi liikuntakeskukseen rakennettiin erillinen esteetön puku- ja pesuhuonekokonaisuus. Kostia Areena on erinomainen malli matalan kynnyksen liikuntapaikasta, joka kannustaa erityisesti lapsia ja nuoria koululiikunnassa sekä urheiluseuroissa, mutta myös liikkumattomia ja vähän liikkuvia erilaisten liikuntalajien pariin.

Kostia Areena sai korotettua valtionavustusta 900 000 euroa vuonna 2017, koska suunnitelma sisälsi poikkeuksellisesti kaksi liikunta- ja kuntosalia.

Vuosittainen tunnustus jaetaan nyt 15. kerran, ja palkinnon lahjoittaa Tampereen Messut.

Tänään Tampereella alkaneet Suomen laajimmat liikunta- ja hyvinvointialojen ammattimessut Sportec-, Gymtec- ja Welltec-messut yhdessä Finnclean PROn sekä Hankintapäivien kanssa ovat käynnissä keskiviikosta torstaihin 27.−28.3. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *