Epidemioiden riski Suomessa kasvanut – vesihuoltoverkostot ovat erittäin huonossa kunnossa

Suomen vesihuoltoverkostot ovat monin paikoin kriittisessä tilassa. Kaikilla vesilaitoksilla ei edes tiedetä, missä kunnossa putket ovat ja missä ne kulkevat. Asialla on myös kansanterveydellinen ulottuvuus. Vesijärjestelmiin syntyy biofilmiä ja saostumia, joiden onkaloissa asuu patogeenejä ja bakteereja. Useissa väitöskirjoissa on tutkittu niiden aiheuttamia vakavia epidemioita.

– Likaantuneet pohjavedet työllistävät meitä kaikista eniten. Rapistuvat ja reikiintyvät verkostot ovat selkeästi toinen kasvava ongelma, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Ilkka Miettinen sanoo.

Miettinen muistuttaa, ettei maaperä ole koskaan steriili. Ongelmia aiheutuu erityisesti ihmisten ja eläinkunnan jätösten sisältämien mikrobien pääsemisestä joko pohjavesiin tai rikkoutuneiden putkien kautta talousveteen ja sieltä edelleen kuluttajille. Kun vesi likaantuu tarpeeksi, ihminen sairastuu juodessaan vettä.

Verkostot ovat nykyään hyvä kasvualusta mikrobeille. Takavuosina verkoston rakennettiin ylisuuriksi sen aikaisten ja ennakoitujen vedenkäyttötapojen mukaan. Nyt kun virtaama on vähentynyt, on mikrobeilla hyvää aikaa kasvaa.

– Kun vedessä on mikrobeja, ravinteita ja virtaama on alhainen, tarvitaan vain aikaa, että mikrobikasvusto alkaa kukoistaa. Myös kloorauksesta luopuminen tai klooripitoisuuksien alentaminen ovat parantaneet mikrobien elinolosuhteita, Miettinen sanoo.
Mikrobit aiheuttavat ensisijaisesti veteen haju- ja makuhaittoja sekä samentumista.

Vuonna 2004-2005 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin 26 vesilaitoksen näytteessä homeita ja sädesieniä. Miettisen mukaan näiden mikrobien pitoisuudet olivat pääsääntöisesti vähäisiä. Hänellä ei ole tietoa, minkälaisiin toimenpiteisiin nämä vesilaitokset ryhtyivät poistaakseen homeet ja sädesienet putkistaan.

– Viemäri- ja vesijohtoverkoston rappeutumista ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja on tutkittu meillä jo vuosikymmenet, mutta päättäjillä ei ole ollut halua ja kykyä puuttua asioihin. Nämä prosessit tuntuvat olevan erittäin hitaita. Ulkomailla muun muassa Norjassa ja Portugalissa tätä samaa ongelmaa on tutkittu ja juomavesien mikrobeista ollaan siellä paljon huolestuneempia kuin Suomessa, professori Putus sanoo.

Vesihuoltoverkoston homeita ja sädesieniä voisi Miettisen mukaan verrata järvivesiin, joissa on aina jonkin verran levää. Sama koskee juomavettä, joka ei ole koskaan steriiliä. Vasta massaesiintymät ovat ongelma.

Miettisen mukaan täysin ehjiinkin putkiin kertyy mikrobikasvustoa, saostumia, biofilmiä ja jopa homeita. Putkivuodot ovat suurempi terveysongelma.

– Kun ulostepatogeeni pääsee juomaveteen, olemme kaikki vaarassa. Silloin kyseessä ei ole enää esteettinen ongelma.

Vaikka ongelmia on yhä enemmän, tilanne ei ole kuitenkaan ole toivoton. Monissa maissa aivan lähellä Euroopassa tilanne on huomattavasti pahempi.

– Meillä ei yleensä saa hanavedestä ripulia, mutta saattaa tulla muita sairauksia. Nyt ihmetellään, miksi suolisto- ja kilpirauhassairaudet sekä astma lisääntyvät. Meillä on hitaita trendejä väestössä, joiden syyt ovat piilossa, Putus sanoo.

Hapertuvat putket kasaavat korjausvelan

Vesihuollon asiantuntijat ovat yksimielisiä: vesihuoltoverkostoissa muhii iso ongelma. Kommentit ovat tyrmääviä.

– Suomen vesihuoltoverkoston kunto on heikkenemässä, koska nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Vesilaitokset eivät tiedä, missä kunnossa niiden omaisuus on ja siksi saneerausta ei voida suunnitella pitkällä tähtäimellä, Aalto-yliopiston professori Riku Vahala sanoo.
Samoilla linjoilla on myös vesihuoltolaitosten etuja ajavan Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Seppälä, jolla on kokemusta vesialalta 1970-luvulta alkaen.

– Vesihuoltoverkostosta valtaosa on tulossa parin seuraavan vuosikymmen aikana korjausikään. Tähän ei ole varauduttu riittävästi. Verkostoista on tähän saakka saneerattu 0,5-1,0 prosenttia vuodessa, kun saneeraustarve olisi 2-3 prosenttia. Olemme koko ajan jääneet jälkeen ja saneeraustarvekäyrä hyppää jatkossa eksponentiaalisesti, Seppälä sanoo.

Myös virkamiestasolla asiaan suhtaudutaan vakavasti.

– Vesihuoltolaitosten tulisi panostaa omaisuuden hallintaan ja varautua paremmin saneerausinvestointien kasvuun sekä laatia näitä tukemaan pitkäjänteiset rahoitus- ja kunnossapitosuunnitelmat, maa- ja metsätalousministeriön vesiylitarkastaja Katri Vasama sanoo.

Asialla on myös kansanterveydellinen ulottuvuus.

– Vesijärjestelmiin syntyy biofilmiä ja julman näköisiä saostumia, joiden onkaloissa asuu patogeenejä ja bakteereja. Useissa väitöskirjoissa on tutkittu niiden aiheuttamia vakavia epidemioita, Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus Turun yliopistosta sanoo.

Myös vesilaitosten johtajat yhtyvät tähän näkemykseen. Vuonna 2013 ilmestyneessä Hanaa! –kirjasta käy ilmi, että ikääntyvä infrastruktuuri on heidän mielestään suurin tulevaisuuden haaste. Haavoittuvuus ja riskien hallinta sekä henkilöresurssit ja osaaminen tulivat tuolloin seuraavina riskiarvioinnissa.

Työkaluja ja toimintamalleja tarvitaan

Professori Vahala sai helmikuun alussa vetovastuun Vesihuollon tila ja rakennemuutos -hankkeessa, jonka ensisijainen tavoite on kartoittaa, ”mitkä ovat käyttökelpoisimmat ja kustannustehokkaimmat menetelmät selvittää luotettavasti vesihuoltoverkostojen tilaa. Hankkeessa laaditaan alustava toimintamalli, aikataulu- ja kustannusarvio vesihuoltoverkostojen tilan selvittämiselle ja tiedon ylläpidolle.”

Toimeksiannossa todetaan suorasukaisesti, että ” verkostojen ikääntyminen tulee muodostumaan hälyttävän suureksi yhteiskunnalliseksi haasteeksi.”

Kesäkuussa valmistuvaan hankkeeseen osallistuu asiantuntijoita Tyrsky-Konsultointi Oy:stä, Ramboll Oy:stä sekä Keypro Oy:stä.

– Mietimme puhtaalta pöydältä useita malleja, joilla hankkeen tavoitteisiin päästään. Selvitämme toimialan tahtotilan ja sen jälkeen toteutustavat ja toimintamalit. Organisoitumisessa hurjin malli voisi olla koko maakunnan kattava vesihuollosta vastaava organisaatio ja kevein se, että säilytetään nykyiset organisaatiot, mutta lisätään niiden yhteistyötä, Vahala haarukoi.

Toimeksianto kertoo paljon nykytilasta: monilla, erityisesti pienillä, vesilaitoksilla ei ole osaamista ja resursseja, saati sitten välineitä todentaa oman verkostonsa tilaa ja sitä kautta saneeraustarvetta.

– Verkostokartat ovat monessa pienessä vesilaitoksessa eläköityvän henkilön korvien välissä. Kuntotieto on myös retuperällä, kun edes sijaintitietoa ei ole, Seppälä sanoo.

Päiväkodit tärkeämpiä kuin putket

Kun maassa on kaikkiaan noin 1500 vesilaitosta, on kirjo toki laaja. Isoissa kaupungeissa on jo vuosia kehitetty vesihuoltoverkoston kartoitusta, hankittu siihen kehitettyjä laitteita ja ohjelmistoja sekä kohennettu henkilöstön osaamista.

– Alan resurssit ovat tiukassa, eikä osaajia riitä kaikkialle. Osaamisvaatimukset ovat koko ajan kasvaneet, kun asiakkaat vaativat enemmän, viranomaismääräykset ovat lisääntyneet ja koko toimintaympäristö on muuttunut monimutkaisemmaksi. 30 vuotta sitten hankitulla osaamisella ei tämän päivän haasteisiin enää pystytä vastaamaan, Seppälä sanoo

Ala on konservatiivinen, eikä jatkuvan kehittämisen kulttuuri ole kovinkaan monelle vesilaitokselle itsestäänselvyys.

– Ajatellaan helposti, että näin on pärjätty kymmenet vuodet ja samalla tavalla pärjätään edelleen. Toiminnan taso jää joissakin laitoksissa jatkuvasti jälkeen alan vaatimuksista, niin ettei enää edes olla tietoisia määräyksistä ja vaatimuksista sekä siitä, miten toimintaa pitäisi kehittää, Seppälä sanoo.

Hän perään kuuluttaa parempaa osaamista erityisesti toimintavarmuuden kehittämiseen ja systemaattiseen riskienhallintaan.

Pelkkä resurssipula ja osaamattomuus eivät selitä sitä, että verkostojen ylläpito ja saneeraus on laiminlyöty, vaan osasyynä on ollut suoranainen piittaamattomuus.

– Maan alla olevan vesijohto-omaisuuden tutkiminen on työlästä. Useimmiten herätään vasta, kun tulee ongelmia, Vahala sanoo.

Yksi osasyy saneerausten lykkäämiselle on ollut myös se, etteivät vesilaitosten päättäjät ole halunneet nostaa vesimaksuja, joka olisi ollut välttämätöntä, jos korjauksiin olisi ryhdytty.

– Asiakasmaksut voivat pitkällä aikavälillä nousta jopa moninkertaisiksi Muutaman prosentin vuosittaisilla korotuksilla saneerausinvestointien tasoa voitaisiin nostaa jo selvästi, Seppälä sanoo.

Kuntapäättäjien haluttomuus verkostojen saneeraustason selvään kasvattamiseen on Seppälän mukaan yksi syy nykytilanteeseen.

– Koska suunnitelmallinen saneeraussuunnittelu ja omaisuudenhallinta eivät ole olleet ajan tasalla, myöskään vesilaitosten johtokunnissa ja kunnallisissa päätöksentekoelimissä ei ole herätty toimimaan. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun vesilaitos on lähellä kunnallista päätöksentekoa, jolloin homekoulujen korjaaminen ja päiväkotien rakentaminen menee helposti vesihuoltoverkoston kunnostamisen edelle, Seppälä sanoo.

Velkaa kertyy

Vesihuoltoverkostojen ongelmat juontavat juurensa 1960-ja 1970-luvuille, jotka olivat vilkkainta verkostojen rakennusaikaa. Nämä putket ovat nyt tulossa saneerausikään.

Asiantuntijat eivät halua käyttää tilanteesta kiinteistösaneerauksista tuttua korjausvelka-sanaa. Näin siksi, että velkaa ei ole vielä ole kertynyt. Pian näin kuitenkin käy, jos nyt ei tartuta toimeen.

– Verkostot eivät vielä ole romahtamiskunnossa, mutta hyvää vauhtia vanhenemassa. Nyt on korkea aika herätä, ettei vastaan tule yhä enemmän sellaisia tapauksia kuin viime vuodenvaihteessa Nousiaisissa, Vahala sanoo.

Nousiaisissa rikkoutui sekä jätevesiviemäri että talousvesiputki, jolloin paineettoman vesiputken vuotokohdasta verkostoon pääsi useita taudinaiheuttajia. Tämän seurauksena sairastui satoja ihmisiä.

Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Osmo Seppälän mukaan esimerkiksi vuonna 2010 käytettiin koko maassa noin 120 miljoonaa euroa saneeraukseen, kun tarve olisi ollut 240–360 miljoonaa euroa vuodessa.

Viime vuonna julkaistusta ROTI-julkaisusta ilmenee, että kaikkiaan 100 000 kilometrin vesijohtoverkostosta 6000 kilometriä on erittäin huonossa kunnossa. Tästä aiheutuu vuosittain 58 miljoonan kuutiometrin vedenhukka, joka tarkoittaa noin 100 miljoonaa euron menetettyjä vedenmyyntituloja.

Vahala korostaa, että saneerauksiin ryhdyttäessä on tutkittava tarkoin, missä järjestyksessä verkostoja korjataan: missä on suurimmat riskit, missä vuodot voivat aiheuttaa suurimmat vahingot ja minkälaisia kustannuksia korjauksista syntyy eri alueilla. Pitää myös harkita, kannattaako vain korjata syntyvät vuodot vai uusia putket ennen kuin syntyy suurempia vahinkoja.

– Jos vesijohto paukahtaa keskellä kaupunkia, ovat seuraukset aika paljon pahemmat kuin keskellä peltoa, Vahala sanoo.

Vuosikymmen toimettomuutta

Maa- ja metsätalousministeriön Vasaman mukaan vesihuollon tilan sekä rakenteen selvittäminen on juuri nyt tarpeen, sillä keväällä 2017 ilmestyneiden vesihuollon suuntaviivojen valmistelun yhteydessä todettiin, että monet 10 vuotta aiemmin havaituista muutostrendeistä vaikuttavat edelleen ja monin paikoin entistä merkittävimpinä vesihuollossa.

– On tarpeen arvioida, ovatko tehdyt toimenpiteet olleet riittäviä, jotta vesihuollon turvallisuus, terveys ja toimintavarmuus voidaan turvata nyt ja myös tulevaisuudessa ilmaston muuttuessa, Vasama sanoo.
Vaikka hankkeessa selvitetään ensisijaisesti menetelmiä vesihuoltoverkostojen tilan arvioimiseksi, myös isommat haasteet ovat luupin alla.

– Keskeisin haaste on se, että kuinka pitkäjänteistä vesihuoltolaitosten omistajaohjaus sekä johtaminen ja taloudenpito ovat. Olisi tärkeää, että laitosten taloudelliset toimintaedellytykset olisivat sellaiset, että toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen olisi mahdollista toimintaympäristön muuttuessa, Vasama lisää.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei 1500 ole enää jatkossa välttämättä optimaalinen vesilaitosten lukumäärä.

TEKSTI: JUKKA NORTIO