"Wetoo. Nuoret ammattilaiset eivät meihin ihastu, jos ensimmäisenä työpaikalla odottaa pornokuva ja kommentti ulkonäöstä", kirjoittaja linjaa. Maailma muuttuu: perinteinen Pirellin tyttökalenteri on muuttunut design-kalenteriksi, jonka stailaa Vogue-lehti. Valtteri Bottas voitti Abu Dhabin F1-kisan Pirellin renkailla. (Kuva: Pirelli)

Wetoo

Huomautuksia ulkonäöstä. Härskejä vitsejä. Pornokuvia seinillä. Tarttumista rintoihin hississä.  Esimiehen käymistä käsiksi alaiseen. Vähättelyä. Halailua. Kunnallisteknisellä urallani olen törmännyt kaikkiin mahdollisiin sukupuolisen häirinnän muotoihin. Tapaukset on painettu villaisella tai vaiettu kuoliaaksi. Tekijät ovat jatkaneet työssään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tällaisestahan ei saisi puhua saati kirjoittaa mihinkään. Sillähän vain liataan omaa pesää. Emmehän me ole ainoa ala, jossa näin tapahtuu. Kyllä muutkin. Meillä nyt vaan on sellainen rento meininki. Kyllähän naiset sen ymmärtävät. Miten he muuten olisivat valinneet kuntatekniikan?

Me emme kuitenkaan ole mikä tahansa ala. Me olemme julkisissa viroissa toimivia henkilöitä, jotka vastaavat kansalaisten tasapuolisesta kohtelusta. Me luomme kaupunkiympäristöä, joka on turvallinen kaikille. Meidän pitäisi palvella ihmisiä kunnioittavasti sukupuoleen, uskontoon, etniseen taustaan, ikään tai mihinkään muuhunkaan ominaisuuteen katsomatta. Miten se on mahdollista, jos oma pesä ei ole puhdas?

+++++

Kaikki toivovat, että yhä useampi nuori valitsisi kuntatekniikan ammatikseen.  Nuoret ammattilaiset eivät meihin ihastu, jos ensimmäisenä työpaikalla odottaa pornokuva ja kommentti ulkonäöstä. Sukupuolinen häirintä vain vahvistaa yleistä kuvaa alan ummehtuneisuudesta ja takapajuisuudesta, josta on kovasti pyritty – ja onnistuttukin pääsemään – eroon.

Asioista vaikeneminen ei paranna tilannetta vaan pahentaa sitä. Jos kaikki loukkaukset ja väärinymmärrykset käsiteltäisiin heti, niiden määrä pienenisi huomattavasti.

Laki ei voi määritellä tarkasti rajaa huonon käytöksen ja rikollisen toiminnan välillä, koska ihmisten väliset suhteet ovat niin moninaiset. Se, minkä toinen ymmärtää viattomaksi lähestymisyritykseksi, voi olla toisen mielestä pelottavaa tai vastenmielistä. Tällä harmaalla alueella toimintaa ohjaa moraali ja yhdessä sovitut pelisäännöt. Mielestäni ainoa toimiva ja kaikille varmasti sopiva sääntö on lähestymisyritysten nollatoleranssi. Jos haluaa tutustua toisiin ihmisiin intiimisti, niin sitä varten on olemassa muitakin paikkoja kuin työpaikka.

+++++

Kaikilla yli 30 työntekijän työpaikoilla on tehtävä tasa-arvosuunnitelma, joka tarkistetaan kahden vuoden välein. Tasa-arvosuunnitelman pitäisi käsitellä palkka- ym. asioiden lisäksi myös ”työilmapiiriin, seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän esiintymiseen, tasa-arvoa koskeviin asenteisiin, johtamiseen ja työsuojeluun” liittyviä asioita. Tasa-arvosuunnitelman tekemisen yhteydessä on hyvä käydä keskusteluja myös pelisäännöistä ihmisten välisissä suhteissa.

Erityisen paheksuttavaa on esimiesasemassa olevan henkilön huono käytös. Kun häirintä tapahtuu tilanteessa, jossa toinen voi käyttää valtaa toiseen, ei olla enää harmaalla alueella vaan inhimillisen käytöksen pimeällä puolella. Mielestäni näin käyttäytyvä henkilö ei voi olla johtavassa asemassa, vaan hänet on siirrettävä toisiin tehtäviin. Räikeimmissä tapauksissa ulos koko organisaatiosta.

Nollatoleranssi häirinnässä suojaa myös johtavassa asemassa olevia. Aikaisemmissa lajimme kehityksen vaiheissa on varmasti ollut hyödyllistä hakeutua johtajan suosioon. Johtajat ovat siksi usein lähestymisyritysten kohteina. Jos tällaisiin tilanteisiin menee mukaan, voi moraalinen suuntavaisto hämärtyä. Lopulta harhaudutaan tilanteisiin, jotka ovat surkeita kaikkien osapuolten kannalta. Tilanteita on paljon helpompi välttää, jos työpaikalla on yhdessä sovittu nollatoleranssi. Johtaja vastaa työpaikan ilmapiiristä ja työturvallisuudesta. Terve työyhteisö, jossa etäisyys johtajien ja alaisten välillä ei ole suuri, on hyväksi kaikille ja hyväksi myös johtajalle itselleen. Siksi asiaa ei kannata vähätellä.

+++++

Kuinkahan monella kuntatekniikan työpaikalla on tasa-arvosuunnitelma tehtynä ja koska niitä on viimeksi tarkistettu? Kehotan kaikkia hakemaan kiireen vilkkaan mapit ja puhdistamaan niistä pölyt. Kyse ei ole vähemmästä kuin ihmisten hyvinvoinnista ja alamme maineesta.

 

Heikki Lonka

Kirjoittaja on TkT ja arkkitehti. Hän on ollut Suomen Kuntatekniikan Yhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 2015 alkaen ja hänen kautensa päättyy nyt vuodenvaihteessa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *