Yhdyskuntajätteiden sijoittaminen kaatopaikoille vähenee Suomessa vauhdilla.

Eurostat julkaisi viime viikolla Euroopan Unionin 28 jäsenmaan yhdyskuntajätetilaston vuoden 2013 tietojen perusteella. Kaatopaikkasijoitusprosentin pienuudella mitattuna Suomi on yhdeksännellä sijalla. Suomi ohitti vuonna 2012 edellä olleen Ranskan, mutta Viro kiri ohi lisättyään merkittävästi energiahyödyntämistä.

Euroopan jätetilasto julkaistaan yli vuosi jälkikäteen. Suomen yhdyskuntajätteen hyödyntämisaste vuonna 2013 oli tilaston mukaan 75 prosenttia. Jätelaitosyhdistyksen (JLY) laskelmien mukaan Suomi saavutti vuonna 2014 jo 80 prosentin tason. Lähivuosina päästään yli 90 prosenttiin.

Ensi vuonna voimaanastuva orgaanisen jätteen kaatopaikkarajoite tulee ohjaamaan lähes kaiken yhdyskuntajätteen kierrätykseen ja energiana hyödyntämiseen. Tehtyjen selvitysten mukaan yhdyskuntajätteen kierrätystä voidaan lisätä muun muassa ohjaamalla kierrätysmateriaaleja energiajätteen sijasta erilliskerättynä materiaalikierrätykseen.

EU-maiden välillä on merkittäviä eroja siinä, mitä tulkitaan yhdyskuntajätteen kierrätykseksi. Esimerkiksi Suomessa noudatetaan hyvin tiukkaa määrittelyä. EU:n komission uudessa kiertotalouspaketin valmistelussa tähdätään muun muassa yhtenäiseen jätetilastointiin ja laskentatapoihin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Miten mahtaa käydä ensi vuoden alusta, kun pakkausjätteen keräys siirtyy PYR Oy:lle. Keräyspisteiden määrä putoaa radikaalisti.

  2. Näissä olisi aina hyvä muistuttaa siitä, että kierrätyksessä (mitä energiahyödyntäminen ei ole ja arinapoltto energiahyödyntämisenäkin varsin tehoton muoto) Suomi on Euroopassa hädin tuskin keskitasoa ja että Suomessa emme ole kyenneet lisäämään kierrätystä juuri lainkaan kymmenessä vuodessa.
    Vai haluaako kuntasektori vältellä vastuutaan? Toki me ihmiset itse sen kierrätyksen viime kädessä mahdollistamme.
    http://www.eea.europa.eu/soer-2015/countries-comparison/waste