Puu on pääraaka-aine, kun Kuhmoon rakennetaan tämän ja ensi vuoden aikana uusi Tuupalan yhtenäiskoulu. Vain väestösuojatilat rakennetaan betonista, mutta muutoin koulurakennuksen runkorakenne toteutetaan CLT-rakenteisena. CLT-elementit ovat ristiinliimattuja massiivipuulevyjä, joita valmistetaan Kuhmossa.

Uuden yhtenäiskoulun alustava kustannusarvio on hieman yli 10 miljoonaa euroa, mutta kaupunginhallitus varautui tiistaina tekemänsä päätöksen myötä 5-10 prosentin kustannusten nousuun.

-Betonirakenteisena koulurakennus tulisi alustavan kustannusarvion mukaan maksamaan 10,42 miljoonaa euroa, mutta nyt olemme varautuneet siihen, että puukoulu maksaisi mahdollisesti 5-10 prosenttia enemmän. Sitähän ei tiedetä, tuleeko näin käymään, sillä aiemmin CLT-levyistä ei ole koulua rakennettu, Kuhmon vs. kaupunginjohtaja Juhana Juntunen korostaa.

Riskejä ei oteta

Uuden koulun rakentamisen taustalla on Kontion koulun sisäilmaongelmat. AVI on antanut koululle käyttöaikaa elokuuhun 2017 saakka. Tämän jälkeen koulun oppilaiden on päästävä kunnollisiin tiloihin. Uuden koulukeskuksen arvioidaan valmistuvan hyvissä ajoin ennen määräaikaa.

-Peruskorjaus olisi maksanut saman, kuin uuden koulun rakentaminen. Lisäksi olisi ollut aina riski, että ongelmista ei päästä eroon. Emme halunneet asiassa ottaa pienintäkään riskiä. Tästä johtuen uusi koulukin rakennetaan huputettuna, etteivät rakenteet pääse kastumaan rakennustyön yhteydessä, kertoo Juntunen.

Koulurakennuksen suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Karsikas Oy. Kuhmon koulurakentamisessa hyödynnettäviä CLT-elementtejä käytetään myös Pudasjärvelle nousevan Suomen suurimman hirsikoulun välipohjissa ja kävelysiltojen kaiteissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *