Kouvolan palaneessa koulussa oli järjestetty poistumisharjoitus säännöllisesti.

Palotilanteiden harjoittelu monipuolisesti ja kattavasti on
erittäin tärkeää, oli olennainen havainto useiden havaintojen joukossa, kun Onnettomuustutkintakeskus teki kyselyn
osana Kouvolan helmikuisen koulupalon tutkintaa.

 

Palaneessa koulussa Kouvolassa oli joka syksy järjestetty
poistumisharjoituksia, joista oli hyötyä todellisessa tilanteessa. Luokissa oli
turvaohjeet. Opettajien oli myös määrä hoitaa lukuisia tehtäviä, kuten
sammuttaa sähkölaitteita. Niitä koettiin olleen liikaa. Tulipaloissa asiat
usein tapahtuvat toisin kuin harjoituksissa.

 

OTKES muistuttaa, että harjoituksissa mukana oleva
henkilöstö ei aina tosipaikassa ole läsnä, eivätkä kaikki paloon joutuvat
toisaalta ole harjoitelleet poistumista esimerkiksi sen vuoksi, että tieto
poistumisharjoituksesta jäi kuulumatta kaikkiin luokkiin.

 

– Kouvolan palossa keskusradion kautta annettu aito kehotus
poistua rakennuksesta jäi monissa luokissa kuulumatta muun muassa sen vuoksi,
että äänenvoimakkuus oli säädetty liian alhaiseksi. Koulussa oli aluksi
epävarmuutta siitä, onko kyseessä aito hätätilanne, OTKESin tiedotteessa
kerrotaan.

 

Onnettomuustutkintakeskus osoitti kyselyn Kouvolan palaneen
koulun oppilaille ja opettajille. Vastaajia kertyi yhteensä noin 180, mikä on
yli kolmasosa koulussa olleista.

 

Kouvolan koulupalon tutkintaraportti valmistuu lokakuussa
2014.

 

Yhteenveto kyselyn vastauksista löytyy OTKESin verkkosivuilta.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.