Painopisteenä on edelleen vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaaminen.

Korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin on varattu valtion vuoden 2014 talousarviossa 43 miljoonaa euroa.

Samalla vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen myönnettävien avustusten sekä tarveharkintaisesti pientaloille myönnettävien energia-avustusten myöntämisperusteina olevia tulorajoja korotetaan 8,5 prosenttia, mikä lisää avustusten saatavuutta.

Avustuksia vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaamiseen on tarkoitus myöntää tänä vuonna kolme miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuotta.

Avustusten painopisteenä on edelleen vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaaminen kotona asumisen mahdollistamiseksi. Lisäksi avustusten myöntämisessä painotetaan edelleen hissien asentamista jälkikäteen hissittömiin asuinrakennuksiin sekä liikkumisesteiden poistamista asuinrakennuksissa.

Korjausavustuksia myönnetään lisäksi kuntotutkimusten kustannuksiin silloin, kun rakennus on kosteusvaurioitunut ja aiheuttaa terveyshaittoja. Lisäksi jatkossakin avustuksia myönnetään terveyshaittoja aiheuttavien rakennusten korjaamiseen. Muita korjausavustuksia ei myönnetä.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *