ARAn myöntämillä korjausrakentamisen käynnistämisavustuksilla on merkittävä työllistävä vaikutus, asuntoministeri Pia Viitanen sanoo.

Hallituksen viime vuoden lopulle varaamat 15 miljoonan euron käynnistysavustukset lähiöiden asuinrakennusten peruskorjaukseen käytettiin kokonaan.

– Avustukselle on ollut selvästi tarvetta. Lähiöiden valtava korjausvaje on myös mahdollisuus, jossa kaikki osapuolet: asukkaat, yrityselämä ja kunta voittavat. Myöntämällä käynnistysavustusta korjaustarpeessa olevien lähiörakennusten perusparantamiseen, kehitetään lähiötä ja edistetään samalla työllisyyttä, asuntoministeri Pia Viitanen, sd., sanoi tiistaina puheessaan ARA-päivillä.

Tälle vuodelle käynnistysavustusta on varattu 100 miljoonaa euroa.

– Viime ja tänä vuonna myönnettävien 115 miljoonan euron avustusten aikaansaama työllisyysvaikutus rakennusalalle on yhteensä noin 18 500 henkilötyövuotta ja investointivaikutus Suomen talouteen noin 1,15 miljardia euroa. Merkittäviä lukuja molemmat, ministeri muistutti.

Ministeri kehotti puheessaan alan toimijoita hyödyntämään aktiivisesti avustuksia, joita Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn myöntää

– Toivon, että toimeen ryhdytään nopeasti, sillä rakennuskantamme todella tarvitsee näitä investointeja. Rakennusten korjausvajetta on jatkossa kurottava umpeen entistä suunnitelmallisemmin.

Viitasen nimittämä asiantuntijaryhmä kertoo maaliskuussa ehdotuksensa siitä, miten lähiöiden peruskorjaushaasteeseen olisi vastattava.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *