Brestin kaupunkiin valmistui kesällä 2012 uutta raitiotietä reilut 14 kilometriä ja nyt suunnitellaan köysiradan rakentamista kaupungin keskustan kupeeseen. Ranskan laivaston vanha tukikohtakaupunki parantaa elinvoimaansa kuntatekniikan investoinneilla.

 

​Noin 200 000 asukkaan Brest Bretagnen niemimaan lounaiskolkassa Ranskassa muodostuu kahdeksasta kunnasta. Kaupunkiseudulla asuu yhteensä 400 000 ihmistä 89 kunnan alueella. Viime vuosikymmeninä laivastotukikohdan työllistävä vaikutus on vähentynyt olennaisesti ja laivasto on myös luopunut huomattavista maa-alueista aivan kaupungin ydinkeskustan tuntumassa.

Puolitoista vuotta sitten Brestiin valmistuneen raitiotien myötä neljännes kaupungin asukkaista asuu nyt alle puolen kilometrin päässä raitiotiestä. Työpaikoista vastaavalla etäisyydellä on lähes 40 prosenttia. Raitiovaunupysäkkejä on yhteensä 28 ja enimmillään liikenteessä on 18 vaunua.

Hanke kalustoineen maksoi yhteensä 390 miljoonaa euroa, josta varsinaisten raitiotien rakennustöiden osuus oli parisataa miljoonaa.
– Hankkeen toteutusta varten nostettiin erityistä kaupungin alueensa yrityksiltä perimää liikenneveroa 1,2 prosentista 1,8 prosenttiin. Kyseessä on yksi kaupungin historian suurimmista investoinneista, kaupungin liikenne- ja logistiikkajohtaja Antoine Stouff kertoo.

Veronkorotuksella rahoitettiin noin viidennes hankkeesta. Julkista tukea valtiolta, maakunnalta ja EU:lta yhteensä saatiin jokseenkin saman verran ja kaupunki otti hanketta varten lainaa lähes 210 miljoonaa. Raitiotien käyttöönotto lisäsi joukkoliikenteen lipputuloja 30 prosenttia, aikuisten lippujen osalta jopa 50 prosenttia. Näillä saadaan aiempaa paremmin katetuksi lisääntyneen liikenteen käyttökustannuksia.

– Tällä hetkellä lipputuloilla katetaan noin neljännes kustannuksista, mutta osuus kasvaa koko ajan, Stouff vakuuttaa.

Köysirata tuo Capucinsin osaksi ydinkeskustaa

Aivan nykyisen keskustan tuntumassa sijaitseva Capucinsin alue luovutettiin Ranskan vallankumouksen jälkeen se laivastolle. Alueelle perustettiin suuri kuivatelakka laivojen osien rakentamista varten. Sen rakennukset sijaitsevat 25 metriä joen pinnan yläpuolella, mikä tekee alueelle liikkumisen haasteelliseksi.

Laivaston alueet Capucinsissa siirtyivät kaupungin hallintaan kolmisen vuotta sitten. Alueen kehittäminen on käynnistetty, mutta haasteena on liikkuminen keskustan Siamista Penfeld-joen yli. Liikennejärjestelyjä ryhdyttiinkin selvittämään ripeästi vuonna 2011. Uuden sillan rakentamista harkittiin, mutta kaupunki päätyi lopulta köysiradan rakentamiseen.

– Laivasto vaati mahdollisille uusille silloille 45 metrin alikulkukorkeutta. Osin tästä syystä päädyttiin köysiratavaihtoehtoon. Se osoittautui myös kustannuksiltaan edullisemmaksi sekä päästöiltään vähäisimmäksi, Antoine Stouff kertoo.

Penfeld-joen ylittävän 400 metrin mittaisen köysiradan kustannuksiksi on arvioitu 15 miljoonaa euroa. Se toteutetaan yhdellä rannalle rakennettavalla pylonilla, jonka kohdalla köysi on 60 metriä joen pinnan yläpuolella. Radalla kulkisi kolme kabiinia kumpaankin suuntaan ja vuoroväli olisi 3-5 minuuttia.

Capucinsin köysiradan suunnittelusta ja rakentamisesta järjestetään tarjouskilpailut erikseen ja kaupunki rakennuttaa köysiradan osaksi omaa joukkoliikennejärjestelmäänsä, jossa kelpaavat samat liput kuin muissakin kaupungin joukkoliikennevälineissä. Capucins Cable Car on määrä ottaa käyttöön vuonna 2015.

Lue lisää torstaina 19.12. ilmestyneestä Kuntatekniikka-lehdestä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *