Asemakaavan mahdollisuudet ilmastotavoitteiden saavuttamisessa osoitettiin tutkimuksessa.

Asemakaavoituksella voidaan vaikuttaa merkittävästi ilmastopäästöjen vähentämiseen, osoitetaan Aalto-yliopiston Sitralle ja ympäristöministeriölle toteuttamassa tutkimuksessa.

Ilmastotavoitteita toteuttava asemakaavoitus, joka kehittää Porvoon Skaftkärr-hankkeen kokemuksiin tukeutuen asemakaavoitusta ohjauskeinona. Raportti ja sen myötä syntyneet laskurit tuovat kaavoittajille käytännön työkaluja, jotka auttavat ilmastopäästöjen vähentämisessä kaavoituksen keinoin

– Energiaviisautta pitää edistää läpi yhteiskunnan eri tasojen. Kaavoituksessa energia-asiat pitää huomioida johdonmukaisesti kaikilla kaavatasoilla, jotta oikeasti pystymme vaikuttamaan sitä kautta yhdyskuntien päästöjen vähentämiseen. Skaftkärr-projekti ja tämä tuore raportti ovat todentaneet kaavoituksen merkityksen päästöjen rajoittamisessa, toteaa Sitran johtaja Jukka Noponen.

Kysymys rakennetun ympäristön energiatehokkuuden parantamisesta ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä nousee yhä useammin esille kaavoituksessa. Tuore kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti vahvisti, että Suomen ilmasto lämpiää lähes puolet enemmän kuin maapallo keskimäärin.

Ja koska asuminen ja liikkuminen ovat ruoan ohella tärkein ilmastopäästöjen lähde, koskevat välttämättömät ilmastonmuutokseen sopeutumistoimet erityisesti kaavoitusta ja rakentamista.

– Kaavoituksessa pitäisi tarkastella myös koko kunnan toimintaa eikä vain yksittäistä asemakaavaa kerrallaan. Kyse on kokonaisuuden hallinnasta. Jatkossa myös täydennysrakentamisen merkitys korostuu todella paljon verrattuna uudisrakentamiseen, toteaa ympäristöneuvos Antti Irjala ympäristöministeriöstä.

Linkki:
Tutkimustiivistelmä ja tutkimus Aalto-yliopiston verkkosivuilla

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *