Sitran selvityksen mukaan kivihiilestä puuhakkeeseen siirtyminen voi tuoda miljoonaluokan hyödyn.

 
Kotimaisten biopolttoaineiden käyttöön liittyy positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia erityisesti kunta- ja aluetalouden kannalta, ilmenee tuoreesta Sitran Gaia Consultingilla teettämästä selvityksestä, joka analysoi energiainvestointien taloudellisia vaikutuksia.
 
Vaikka kivihiili vaikuttaa energiayhtiöiden kannalta houkuttelevalta ja edulliselta polttoaineelta, kivihiiltä käytettäessä menetetään alueella useiden miljoonien eurojen vuosittaiset lisätulot.

 

Esimerkiksi Kuopion Energian tapauksessa kaupunki ja kotimaisen puupolttoaineen tuotantoketjuun osallistuvat yritykset hyötyisivät lähes seitsemän miljoonaa euroa enemmän vuosittain, jos voimalassa käytettäisiin puuhaketta kivihiilen sijaan.
 
Tämän lisäksi puuhakkeen tuotannosta ja kuljetuksista syntyvä työllistävyys on yli kolminkertainen verrattuna kivihiilen työllistävyyteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin Vaasan Vaskiluodon biomassan kaasutuslaitosta, Kuopion Energian monipolttoainelaitosta ja Tampereen kaupungin Kämmenniemen lähilämpöverkkoon suunnittelemaa hakelaitosinvestointia.
 
Suomessa on vuoden 2011 tilastojen mukaan 12 kivihiilivoimalaa ja 13 monipolttoainelaitosta, jotka ovat käyttäneet myös kivihiiltä polttoaineenaovat käyttäneet kivihiiltä.
 
– Nykyään energiainvestointipäätökset tehdään yhtiökohtaisten kannattavuuslaskelmien perusteella, vaikka investointien hyödyt ulottuvat paljon yhtiö- ja jopa kuntarajoja laajemmalle alueelle, sanoo Sitran lähienergiatyöstä vastaava johtava asiantuntija Karoliina Auvinen.
 
– Voidaankin kysyä, miten kuntapäättäjät painottavat lähialueille siunaantuvia, jopa useiden miljoonien eurojen vuotuisia lisätuloja, kun he muodostavat mielipidettään paikallisen energiayhtiön polttoainekäytöstä kivihiilen ja kotimaisen polttoaineen välillä.
 
Auvisen mukaan investointipäätöksiä tehdessä pitäisi ottaa huomioon yhtiökohtaisen kannattavuuslaskennan lisäksi aluetaloudelliset näkökohdat – varsinkin, jos voimala on julkisessa omistuksessa – sillä aluetaloudellisten vaikutusten huomiointi kääntää vaakakupin monissa tapauksissa kotimaisen polttoaineen eduksi.
 
– Uusiutuvien energialähteiden käyttö on tärkeää talouden lisäksi myös siksi, että se vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi, Auvinen sanoo.
 
Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *