Tekesin Fiksu kaupunki -ohjelma haastaa kaupungit ja yritykset kehittämään uusia ratkaisuja älykkäisiin ympäristöihin. Ohjelman ensimmäinen pilottikohde on Helsingin kaupungin Fiksu Kalasatama. Kalasatamasta tulee älykkään kaupunkirakentamisen mallialue.

– Fiksusta Kalasatamasta tavoitellaan kehittämisympäristöä, jossa yhdistyvät yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta sekä kaupungin palvelujen kehittäminen. Yritykset ja kaupunki tuovat Fiksuun Kalasatamaan omia hankkeitaan, joita kehitetään, kokeillaan ja ideoidaan yhdessä alueen asukkaiden ja työssäkäyvien kanssa, selvittää projektinjohtaja Hannu Asikainen Helsingin kaupungilta.
 
– Tekes odottaa, että Kalasataman alueella käynnistyy merkittävä määrä yritysten hankkeita, joita voidaan rahoittaa Fiksu kaupunki -ohjelmassa, ja jotka toisaalta auttavat kaupunginosaa kehittymään älykkääksi, ohjelmapäällikkö Virpi Mikkonen Tekesistä toteaa.
 
Kokeiluissa hyödynnetään myös avointa dataa. Tällä tarkoitetaan julkishallinnolle, yrityksille, organisaatioille ja yksityishenkilöille kertynyttä jalostamatonta digitaalista informaatiota, joka on kenen tahansa käytettävissä. Nämä voivat olla esimerkiksi tilastoja, julkaisuja, videotallenteita, kuvia, karttoja tai 3D-malleja.
 
Kansainvälisistä kohteista Kalasatama poikkeaa siinä, ettei sitä rakenneta yksittäisen teknologian, kuten älykkään sähköverkon tai uusiutuvan energian varaan, vaan tavoitteena on toteuttaa kokonaisvaltaisesti fiksu kaupunginosa.
 
Uusia ratkaisuja yhdessä asukkaiden kanssa
 
Helsingin kaupungilla asukas- ja kehittäjälähtöisen innovaatiotoiminnan uskotaan synnyttävän täysin uusia ratkaisuja ja uutta liiketoimintaa.
Kalasatamaan on suunniteltu tai siellä on jo käynnistetty kehittämistoimintaa.
 
Muun muassa Helsingin Energian, ABB:n ja Fingridin Älykkäät energiajärjestelmät -hanke sijoittuu Kalasatamaan. Kalasataman jätteiden putkikuljetusjärjestelmän toteuttaa kaupungin omistama yhtiö, Kalasataman jätteen putkikeräys Oy. Kalasataman Palvelu Oy hallinnoi yhteiskäyttöisiä tiloja, yhteispihoja ja maanpäällisiä parkkipaikkoja sekä alueportaalia. Helsingin älyliikenteen kehittämis- ja hyödyntämissuunnitelmassa Kalasatama on mainittu erityisenä esimerkkinä kokeilualueesta.
 
Kalasataman alueen rakentaminen jatkuu 2030-luvulle. Alueelle muuttaa 20 000 asukasta ja sinne syntyy 8 000 työpaikkaa. Tällä hetkellä Kalasatamassa asuu noin 1 500 asukasta.
 
Fiksu kaupunki -ohjelmassa käynnistetään 3-6 mittavaa pilottia eri puolilla Suomea. Niissä kehitetään kaupunkilaisten tarpeista lähteviä, digitaalisia ja ympäristöön sulautuvia sovelluksia ja palveluja asumiseen, työntekoon, liikkumiseen ja vapaa-aikaan. Forum Virium Helsinki toteuttaa Fiksu Kalasatama -hankkeen projektityön kaupungin alihankintana.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *