Hämeenlinnaan valmistuu ensi vuoden syksyllä maamme ensimmäinen sisäurheiluareena, jossa käytetään kokonaisvaltaisesti led-tekniikkaa valaistuksessa. Areenan paluulämmöllä lämmitetään viereistä tekonurmikenttää.

Hämeenlinnan Elenia Areenan rakentaminen alkoi juhannuksen alla, ja sen arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2014. Huippumodernin urheiluareenan hiilijalanjälki on haluttu pitää pienenä, joten valaistus hoidetaan led-tekniikalla. Ledit mahdollistavat myös älykkään valaistusohjauksen, jolla voidaan ohjata valaisinryhmiä tai jopa yksittäistä valaisinta.

Elenia Areena mahdollistaa kaikkien sisäpallopelien pelaamisen korkeimmilla sarja- ja kansainvälisellä tasolla, ja lisäksi uuteen urheiluareenaan tulee yli sadan neliön kokoinen voimistelutila harjoitusmonttuineen. Rakennus on suunniteltu monikäyttöiseksi, ja energiaratkaisut on suunniteltu pitämään käyttökustannukset kurissa. Areenaan tulee tästä syystä muun muassa led-valaistus Helvar DALI-ohjauksella, energiapaneelit sekä paluulämmön hyödyntäminen Hämeenlinnan urheilupuistossa olevaan tekonurmen lämmitykseen.

 

Urheiluareena on Suomen ensimmäinen laatuaan. Missään toisessa areenassa ei ole kokonaisvaltaista led-valaistusta, mikä mahdollistaa sekä energian säästöt että niiden reaaliaikaisen seurannan D3 rakennusmääräysten mukaisesti. Lisäksi led-tekniikka tuo areenan käyttäjille mukavuutta ja turvallisuutta, sillä valaistus voidaan ohjata lajikohtaisesti antamaan parhaan mahdollisen valaistuksen kutakin urheilulajia ajatellen. Valaisimien vaihtoväli on myös pidempi, joten erittäin kallista ja hankalaa korkealla katossa tehtävää vaihto-operaatiota ei tarvita usein.

 

– Elenia Areena on hämeenlinnalainen ekoteko. Halusimme kestävän kehityksen nimissä myös areenan valaistuksen olevan ekologista ja kierrätettävää, joten valitsimme ledit. Kukaan muu ei vastaavaa valaistusta ole vielä toteuttanut, joten olemme edelläkävijöitä tällä saralla, pohtii Hämeenlinnan liikuntahallit Oy:n johtaja Jorma Hassinen.

 

Valitsemalla ledit Elenia Areena saa paljon etuja.

 

– Vältymme areenan jäähdyttämiseltä valaistuksen osalta, koska ledit eivät tuota turhaan lämpöä. Lisäksi niitä ei tarvitse vaihtaa niin usein kuin muita lamppuja. Kun korkealle areenan kattoon tullaan vaihtamaan lamppuja, on se erittäin hankalaa ja kallista, kertoo Hassinen.

 

– On erittäin mielenkiintoista päästä rakentamaan aivan uudenlainen valaistusratkaisu urheiluareenaan. Led-valaistusratkaisumme Helvar DALI -ohjausjärjestelmällä edustaa suomalaista huippuosaamista ja on alansa edistyneintä tekniikkaa. Elenia Areena tulee olemaan ensimmäinen laatuaan ja osoittaa hyvin, miten korkealaatuista osaamista meillä Suomessa on, kertoo valaistusratkaisun kokonaistoimituksesta vastaavan Greenled Oy:n toimitusjohtaja Mikko Aaltonen.

 

Paavo Taipale

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *