VSSHP saa käyttöönsä varustukseltaan kansainvälistä huippuluokkaa olevan sairaalarakennuksen.

Turun yliopistollisen keskussairaalan suurhankkeen, T-sairaalan, viimeiset osat, eli E-, F- ja G-osat, valmistuivat keskiviikkona siihen kuntoon, että työmaa voitiin purkaa ja tilat siirtää sairaanhoitopiirin hallintaan.

T-sairaala tarjoaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) käyttöön varustukseltaan jopa Euroopan huippua edustavan uuden modernin sairaalarakennuksen.

VSSHP:n mukaan T-sairaalan leikkaussalit ovat Suomen parhaat, ja tavoite on myös tehdä T-sairaalasta Suomen ykkössairaala.

T-sairaala on rakennettu kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen osa, johon sijoittui syöpätautien, keuhkosairauksien, ihosairauksien ja allergian hoito, sekä kirurgian ja ortopedian toimintaa valmistui vuonna 2003. Jatko-osan suunnittelu alkoi 2004 ja itse rakentaminen vuonna 2007.

Laajennusosaan sijoittuvat ensihoito- ja päivystys, traumojen hoito, sydänsairauksien hoidot, neurologiset ja verisuonisairauksien hoidot, medisiininen ja operatiivinen akuuttihoito sekä tehohoito. Laiteasennukset ja testaukset jatkuvat huhtikuuhun saakka.

T-sairaalaa nimitetään ”kuumaksi sairaalaksi”, koska sinne keskittyy vaativa ja raskas tehohoito, valvonta ja erikoissairaanhoito koko Varsinais-Suomen alueella.

Huhtikuusta 2013 alkaen T-sairaalassa toimii Turun alueen yhteispäivystys, monien sairausryhmien akuuttihoito sekä vaativa erikoissairaanhoito.

Kustannukset pysyivät budjetissa

Jatkorakennushankkeen kokoisnaiskustannukset ovat rakentamisen ja hankintojen osalta noin 250 miljoonaa euroa, mikä sisältää irtaimiston. 14 miljoonaa euroa on käytetty kiinteisiin sairaalalaitteisiin, 14 miljoonaa isoihin kiinteisiin hoito- ja tutkimuslaitteisiin ja noin 22 miljoonaa irtaimistohankintoihin.

Kiinteistölaitteisiin ja järjestelmiin rahaa on kulunut noin 22 miljoonaa euroa. Loput kokonaiskustannuksista on käytetty rakentamiseen. Koko T-sairaala maksoi yhteensä noin 300 miljoonaa, josta ensimmäisen osan osuus oli huomattavasti pienempi eli noin 50 miljoonaa euroa.
   
Viimeisen rakennusvaiheen sisävalmistustöiden projektinjohtourakoitsijana ja pääurakoitsijana on toiminut YIT Rakennus Oy.

– Olemme saamassa uuden huippusairaalan. Suomen mittakaavassa näin isona hankkeena tämä on ehkä suurin mitä on tehty, sillä yhtenä hankkeena toteutettuna näin iso ja tiloiltaan vaativa sairaalauudisrakennus on aika harvinaista tänä päivänä. Olemme edelläkävijöiden joukossa eurooppalaisessa sairaalarakentamisessa, sanoo rakennuttamisen projektijohtaja Timo Seppälä.

Arviolta 40 prosenttia TYKSin toiminnasta tulee olemaan käyttöönoton jälkeen T-sairaalassa. T-sairaalan valmistumisen myötä TYKSiin kuuluvien Paimion ja Raision sairaaloiden toiminnat keskitetään kantasairaalan alueelle. Paimion sairaalan osalta muutto tapahtuu ensi vuoden loppuun mennessä. Raision osalta muutto tapahtuu viimeistään vuonna 2014.

Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *