Lahden kaupunginhallitus esittää, että tekniikan tohtori Matti Kuronen valitaan teknisen ja ympäristötoimialan johtajaksi Lahteen.

Kuronen oli myös valintaa valmistelevan työryhmän yksimielinen esitys.

Matti Kuronen, 32, työskentelee tällä hetkellä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Rakli ry:n johtajana. Hän on myös Espoon vihreiden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori.

Lopullisen päätöksen tekee Lahden kaupunginvaltuusto maanantaina 11. kesäkuuta.

Toimialajohtajaksi haki 18 henkilöä. Teknisellä ja ympäristötoimialalla on merkittävä rooli, kun Lahden kaupunki toteuttaa kestävän kehityksen mukaista tavoitettaan olla edelläkävijä ympäristövastuullisuudessa.

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *