Kiinteistökaupanteko on piristynyt vuoden 2009 pohjilta, mutta Euroopan rahakriisi hillinnee sitä hieman. Vuonna 2011 kauppoja tehtiin 68 700, mikä vastaa edellisvuoden tasoa. Rahaa käytettiin 8,1 mrd. euroa eli kolme prosenttia viimevuotista enemmän.

Pientalojen kauppoja tehtiin vuonna 2011 yhteensä 16 430, laskua edellisvuodesta on neljä prosenttia. Eniten omakotikauppoja tehtiin vuonna 2005, jolloin 18 000 taloa vaihtoi omistajaa. Hinnat nousivat kaava-alueilla kolme prosenttia ja haja-asutusalueilla neljä prosenttia. Omakotikiinteistön mediaanihinta kaava-alueilla oli esimerkiksi Espoossa 410 000 euroa (laskua 6 %), Helsingissä 407 500 euroa (+ 4 %) ja Oulussa 182 000 euroa (-13 %).
Vuonna 2011 pientalotontteja myytiin 6 510 kappaletta, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Yksityisten myymien tonttien neliöhinnat laskivat yhdeksän prosenttia asemakaava-alueilla, kuntien myymien tonttien hintataso on puolestaan noussut 8 prosenttia. Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien keskihinta sitovan tonttijaon asemakaava-alueilla oli 944 euroa per kerrosneliömetri (laskua 3 %) ja esimerkiksi Tampereella 522 euroa/k-m2 (+2 %).
Lomamökit kallistuvat jatkuvasti
 
Vuonna 2011 tehtiin 11 600 loma-asumiseen liittyvää kiinteistökauppaa, saman verran kuin edellisvuonna. Kaupoista 81 prosenttia tehdään kaava-alueiden ulkopuolella.
Omalla rannalla sijaitsevan rakennetun lomakiinteistön keskihinta nousi kaava-alueella seitsemän prosenttia, jolloin mökin tontteineen sai keskimäärin 134 000 eurolla. Kaava-alueen ulkopuolella omarantainen lomamökki maksoi keskimäärin 99 000 euroa (+10 %) ja kuivan maan mökki 45 000 euroa (+5 %). Kalleinta oli Uudellamaalla, jossa rantaan rajoittuva haja-asutusalueen mökki maksoi keskimäärin 180 000 euroa. Päijät-Hämeessä rantakaavamökin hinta oli korkein, keskimäärin 177 500 euroa.
Omarantainen rakentamaton tontti alueella, jolla on ranta-asemakaava, maksoi keskimäärin 37 800 euroa (nousua 2 %). Kauppojen määrä (570 kpl) nousi 15 prosenttia, mutta kauppoja tehtiin silti vähän. Ranta-asemakaava-alueilla kalleimmat tonttikaupat tehtiin Uudellamaalla keskihintaan 180 000 euroa.
Haja-asutusalueella rantatontteja myytiin 22 prosenttia vähemmän (1 000 kpl) kuin vuonna 2010, ja keskihinta nousi 26 prosenttia. Kaava-alueen ulkopuolinen rantarakennuspaikka maksoi keskimäärin 37 750 euroa, kallein hintataso oli Uudellamaalla 135 000 euroa.
 
Vuonna 2011 tehtiin myös 3 220 yli kahden hehtaarin metsäkauppaa. Tämä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Tavanomainen määrä on 2 600 kauppaa vuodessa. Metsän keskihinta koko maassa oli 2 480 euroa hehtaarilta. Vuodesta 2010 nousua on neljä prosenttia. Kalleinta metsämaa oli Varsinais-Suomen maakunnassa, 4 600 euroa hehtaarilta, ja halvinta Lapissa, jossa hehtaari maksoi 780 euroa.
Paavo Taipale
Koko tilastojulkaisu löytyy Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta osoitteesta http://www.maanmittauslaitos.fi/kauppahintatilastot

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *