Rakentamisen ratkaisut vaikuttavat kauas tulevaisuuteen. Siksi on huolestuttavaa, että alalla panostetaan niin vähän tutkimukseen ja kehittämiseen, sanoo ylijohtaja Hannu Rossilahti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (ARA).

Rossilahti puhui tiistaina pidetyssä ARA-päivässä Helsingissä. Hänen mielestään tarvitaan tutkimusta ja kehittämistä, jotta tänään rakennettavat talot ja asunnot vastaisivat myös tulevaisuuden tarpeita.

Asumisen, maankäytön ja rakentamisen tutkimukseen panostetaan julkisia voimavaroja melko vähän. Alan yritysten omat tutkimus- ja kehittämispanostukset ilmenevat Tilastokeskuksen tuoreesta tilastosta: vuonna 2010 oli rakennusalalla 3 prosenttia yrityksistä sellaisia, jotka työllistivät yli 10 henkilöä ja jotka harjoittivat tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Tätä vähemmän tutkitaan ja kehitetään vain kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla (1 prosentti). Esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa luku on 54 prosenttia.

Rossilahden mielestä tilanteesta on syytä olla huolissaan. Hän muistuttaa, että asumisella ja rakentamisella on tärkeä merkitys osana rakennettua ympäristöä sekä ihmisten arkielämässä ja hiilijalanjäljen pienentämisessä.

– ARA pyrkii uudistuvassa strategiassaan kokoamaan asumisen kehittämistoiminnan kenttää, tunnistamaan alan kehittämisteemoja sekä kokoamaan ja toteuttamaan niistä konkreettisia hankkeita, Rossilahti lupaa.

Esimerkkinä on Tekesin kanssa aloitettu hanke teollisen korjaamisen vauhdittamiseksi, jossa tarjotaan alan toimijoille malleja ja resursseja. Tavoitteena on, että teollisen korjausrakentamisen mahdollisuuksia hyödynnettäisiin selvästi nykyistä laajemmin ja korjaaminen olisi sekä tehokkaampaa että taloudellisempaa.

Asumisen ja rakentamisen vaikutukset ympäristöön ovat suuret ja rakennetun ympäristön parantamisella on tärkeä merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kestävän kehityksen edistämisessä.
Rossilahden mukaan ympäristöystävällinen ja taloudellinen elinkaariajattelu on jatkossa ratkaisevammassa asemassa ARA-tukien myöntämisessä ja muussa toiminnassa.

– Tavoitteena on, että  ARA-asuntojen uustuotannossa ja perusparantamisessa päästään rakentamismääräysten tasoa energiatehokkaampiin ratkaisuihin.
 
Antti Pulkkinen

ARA: Asumisen ja rakentamisen kehittämiseen lisää voimavaroja

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *