Tornin remontti kesti reilun vuoden. Aulan uudistuksen lisäksi tornista korjattiin hissi ja uusittiin pinnoitteita.

Uudistettu torni avasi ovensa torstaina. Tornin lisäksi uuteen uskoon on samalla remontoitu myös
stadionin selostamo.

Helsingin Olympiastadion vihittiin alkujaan käyttöön 12. kesäkuuta 1938. Sen tornin
korkeus on 72 metriä. Stadionin ovat suunnitelleet arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti.

Valmistumisensa jälkeen stadion on kokenut kahdeksan eri suurta
rakennusvaihetta. Merkittävin rakennusvaihe oli koko Olympiastadionin
peruskorjaus vuosina 1990-94. 

Suurimmillaan Olympiastadionin paikkaluku
oli vuonna 1952, yli 70 000 paikkaa. Nyt peruskorjauksen jälkeen
paikkoja on 40 000, joista kaikki ovat istumapaikkoja.

Olympiastadionia hoitaa Stadion-säätiö, jonka
hallinnossa ovat edustettuina Helsingin kaupunki, opetusministeriö ja
keskeiset urheilujärjestöt.

Antti Pulkkinen

Helsingin kaupunki: Stadionin uudistunut torni avaa ovensa

Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*