Jyväskylän Huhtasuolle rakennetaan vuosina 2012 – 2015 yli 30 miljoonaa euroa maksava koulu- ja päiväkotikokonaisuus. YIT ja Jyväskylän kaupunki toteuttavat koulukeskuksen elinkaarihankkeena.

YIT vastaa koulu- ja päiväkotikeskuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta sekä elinkaaren aikaisista palveluista vuoteen 2033 saakka. YIT ja Jyväskylän kaupunki allekirjoittivat sopimuksen keskiviikkona.

 

Huhtasuon hankkeen investoinnin arvo on noin 35 miljoonaa euroa ja elinkaarihankkeen kokonaisarvo noin 55 miljoonaa euroa. Kiinteistön omistajaksi tulee Jyväskylän kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö. Huhtasuon koulu- ja päiväkotikokonaisuus rakennetaan kahdessa vaiheessa vuosina 2012 – 2015.

 

Huhtasuon yhtenäiskouluun, erityiskouluun ja päiväkotiin tulee tilat kaikkiaan noin 1 000 lapselle ja nuorelle. Koulut ja päiväkoti muodostavat kolmen toisiinsa kytketyn rakennuksen kokonaisuuden. Tiloista tulee helposti muunneltavia, jolloin rakennusta on helppo käyttää muihinkin tarkoituksiin.

 

Kullakin yksiköllä on käytössään omat tilat, sisäänkäynnit ja piha-alueet. Koulun yhteyteen rakennetaan myös täysimittainen, 1 200 neliömetrin laajuinen liikuntahalli, jossa on 450 katsomopaikkaa. Rakennusten pinta-ala on yhteensä noin 16 000 neliömetriä.

 

Energiatehokkuus on suunnittelun keskeisenä lähtökohtana. Kiinteistöt liitetään YIT:n kiinteistövalvomoon, jolloin sekä olosuhteet että energiankulutus ovat ympärivuorokautisessa seurannassa.

 

Antti Pulkkinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *