Vuosi sitten voimaan tullut uusi asunto-osakeyhtiölaki ei ole vilkastuttanut hissien rakentamista, vaikka se oli lain tarkoitus. Hissipykälää pidetään vaikeaselkoisena ja osin epäoikeudenmukaisena, kertoo Yle Uutiset.

 
Vielä 1970-luvullakin oli tavallista, että hissi rakennetaan vain osaan asunto-osakeyhtiön taloista. Kun loppuihin taloihin on myöhemmin haluttu lisätä hissi, edessä on ollut monimutkainen prosessi.
 
Uuden lain myötä hissi voidaan rakentaa hissittömään taloon pelkällä asukkaiden enemmistön päätöksellä. Monet ovat tyytyväisiä, koska hissi nostaa talon arvoa, mutta kaikki eivät ole uudistuksesta ilahtuneet. Lain remontti näet muutti olennaisesti perusteita, joilla hissin kustannukset jaetaan.
 
Aiemmin hissistä maksoivat kaikki taloyhtiön asukkaat vastikeperusteisesti, eli esimerkiksi asunnon pinta-alan mukaan, kun nyt korkeammalla asuvat maksavat hissistä enemmän. Uudessa laissa maksuosuus nousee kerros kerrokselta, eli korkeammalla asuvat maksavat enemmän.
 
– Viestit kentältä ovat olleet sensuuntaisia, että kun vanhan lain aikana ensimmäisessä kerroksessa olevat asukkaat vastustivat hissipäätöksiä, niin nyt vastustavat myös neljännessä kerroksessa olevat asukkaat. Jää nähtäväksi, että saadaanko niitä hissejä rakennettua, sanoo Isännöintiliiton lakimies Marina Furuhjelm.
 
Pidemmällä tähtäimellä hissi ei tule kuitenkaan ilmaiseksi kenellekään taloyhtiön asukkaista: hissin kunnossapidosta joutuvat maksamaan kaikki aivan kuin ennenkin, ellei yhtiöjärjestykseen tehdä muutoksia.
 
Antti Pulkkinen
 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *