Palkinnon jakoi Suomen Kuntatekniikan yhdistys SKTY. Kaava on lajissaan tiettävästi ensimmäinen maailmassa.

 
Kuntatekniikan kunniamaininnalla huomioitiin puolestaan toimintatapa, jossa Turun kaupungin kulttuurikerrokset on otettu huomioon infran rakenteena sekä Vantaan kaupungin keskeinen poikittaisväylän Valkoisenlähteentien rakentaminen.
 
Palkinnot jaettiin Kuntatekniikan päivillä Turussa.
 
Valitsijoiden mielestä tämän vuoden kilpailuun lähetetyt ehdotukset olivat kaikki korkeatasoisia, monipuolisia ja sisällöltään erilaisia. Ehdotukset täyttivät myös hyvin kilpailun kriteerit. Perinteisen kuntateknisen rakentamisen lisäksi ehdotuksia saatiin myös valaistuksen, kustannuslaskennan, verkostoyhteistyön ja kaavoituksen puolelta. Ehdotuksia arvioi lehdistön edustajista koostunut raati puheenjohtajanaan SKTY:n puheenjohtaja Jorma Vaskelainen.
 
Vuoden 2011 Kuntatekniikan Saavutuksena palkittu Helsingin maanalainen yleiskaava edustaa uutta ajattelumallia niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Maanalaista kaavoitusta voidaan soveltaa jatkossa muihinkin kaupunkeihin. Kaava varmistaa tilaa julkiselle rakentamiselle ja sillä turvataan jo rakennettujen maanalaisten tilojen pysyvyys ja toiminta.
 
Maanalaisen rakentamisen ohjaus on hyvin tärkeää Helsingille, ja kaavassa on huomioitu koko kaupungin rakentaminen, ei pelkän keskustan.
 
Kunniamaininnalla huomioitu ehdotus Turun kulttuurikerrokset infran rakenteena kuvasi tapaa, jolla Turussa on otettu hienosti huomioon vanha kulttuuri ja rakenteet sekä nykyiset rakentamistarpeet sekä kaupungin historiallisuus. Yhteistyö eri toimijoiden välillä on onnistunut ja toimenpiteet istuvat hyvin kulttuuripääkaupungin imagoon.
 
Kunniamaininnan niin ikään saanut Vantaan Valkoisenlähteentien rakentaminen ottaa oivallisesti huomioon asukkaiden elinympäristön parantamisen ja väylän merkityksen asukkaiden elinympäristössä. Sujuva toteutus vaikeissa olosuhteissa on johtanut toimivaan arjen ratkaisuun.
 
Paavo Taipale
 
Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*