Kuntatekniikka 22.12.2016 - 08:40

Oma pelastuslaitos jokaiseen maakuntaan

Pelastuslaitoksia on jatkossa 18. (Kuva: Ville Miettinen)

Pelastuslaitoksia on jatkossa 18. (Kuva: Ville Miettinen)

Hallitus on muuttanut suunnitelmiaan pelastustoimen uudessa organisoinnissa. Pelastuslaitoksia on jatkossa 18 eli yksi jokaisessa maakunnassa, kun jokaisesta maakunnasta tulee järjestäjä omalla alueellaan. Valtion ohjausta pelastustoimessa vahvistetaan.

Aiemmin syksyllä lausuntokierroksella oli virkamiesesitys pelastustoimen järjestämisestä viidessä yliopistosairaalamaakunnassa. Alueellisia pelastuslaitoksia on tällä hetkellä 22.

Uusi linjaus on yhteydessä hallituksen linjaukseen, että jokainen maakunta järjestää ensihoidon itse.

Aiempi esitys ensihoidon järjestämisestä viidellä alueella sai arvostelua osakseen.

– Ensihoidosta ei tule muodostaa suurta kansallista varautumisorganisaatiota vaan koko ajan uudistuva kansalaisen lähipalvelu, joka uuden teknologian avulla voi hoitaa myös laajoja kansallisia tehtäviä, kirjoitti Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin johtaja Pentti Itkonen Kuntalehden mielipidekirjoituksessaan lokakuussa.

Keskiviikkoillan tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., totesikin ensihoidon kuuluvan siihen päivystyksen ketjuun, josta maakunnalla on järjestämisvastuu.

Ensihoidon ja sairaankuljetuksen osalta hallitus toteuttaa monituottajamallia niin että kiireetön ambulanssitoiminta ja potilassiirrot kilpailutetaan.

– Jatkossa ensihoito on maakunnan omaa toimintaa, jota täydennetään hankkimalla kilpailutuksella erilaisia palvelukokonaisuuksia, Rehula sanoi.

Uudistuksessa vahvistetaan valtion ohjausta pelastustoimessa. Vahva ohjaus toteutetaan siten, että valtioneuvosto hyväksyy pelastustoimen valtakunnalliset tavoitteet, ja sisäministeriö ohjaa suoraan 18 maakunnan pelastustointa. Valtioneuvosto voi myös päättää joidenkin pelastustoimen erityistehtävien keskittämisestä yhden tai useamman maakunnan hoidettavaksi.